Idiootti työnantaja järjestää pikkujoulut juhlapyhän aattona
Ja perheellinen makaa sitten koko juhlapyhän krapulassa ja lapset kärsivät kun kauppaankaan ei aattona ehditty kun perheellisellä oli niin saatanan kiire firman pikkujouluihin.
Kiva syöttää lapsille pelkkää makaronia kun isillä oli niin kiire pikkujouluihin. Eivätkä lapset saa huomenna edes leikkiä, ettei krapulainen isi herää meteliin ja heitä koko perhettä pihalle pakkaseen.
Kommentit (44)
jotka kitisevät nälkäänsä. Ei ole ajokorttia, niin lähde sitten 3:n villin lapsen kanssa markettiin ruokaostoksille. Kiitti vaan vitusti, miehen työnantaja. Ja tiedoksi, ukko on ollut työmatkalle eilisen ja keskiviikon, että silloinkaan ei ole kauppaan päästy.
tietenkin miettii siellä juhlissa omaa käytöstään, eli montako se oma nuppi kestää! Tulee töistä kotiin hieman aikaisemmin jos kerran SINÄ et sinne kauppaan pääse!!!!
Kyllä sillä työnantajalla on täysi oikeus päättää milloin pitää missä pitää vai pitääkö ollenkaan. Näin joulun alla on TODELLA vaikeaa löytää aikaa MIKÄ sopisi kaikkille työntekijöille työnjohdolle sekä HEIDÄ PUOLISOILLEEN
koeta nyt siis vain kestää ja viettää sitä juhlaa lastesi kanssa
pikkujoulupäivistä? Ja miten se sua tosiaan estää kaupassa käymästä jos mies on pikkujouluissa? Ja muutenkin, relax.
ei sinne pikkujouluun ole pakko mennä, tämä tuskin tuli yllätyksenä tänään eteen eli olisit käynyt kaupassa toisen kerran aikaisemmin ja muistanut tämän tai laittanut miehen menemään... TILAA PIZZATAXI kotiin, jos ei muu auta. Ja lopeta kadehtiminen.
muttei ajokorttia.
Ja tuliko työmatkan ajankohta täytenä yllätyksenä? Niin ettet ehtinyt käydä kaupassa ennen sitä?
Ja jos ukko on sellainen, että "heittää perheen pakkaseen" kun on itse ottanut liikaa miestä vahvempaa, niin kannattaisko harkita siitä eroon pääsemistä?
Kyllä se nyt vaan niin on, että jos perheellinen iskukki valitsee dokata firman juhlissa (mikä sinänsä nyt on ihan luonnollista pikkujouluissa), niin vähän joutuu sitten seuraavana päivänä kärsimään. Kyllä lasten pitää saada omassa kodissaan olla ihan normaalisti vapaapäivänä, ettei tarvitse varoa vanhemman krapulaa!
Sinä voi tehdä itsenäisyyspäiväjuhlan itsellesi ja lapsille (hyvää ruokaa ja hauskaa puuhaa) ja mies voi sitten maata makkarissa ovi suljettuna, jos valitsee juoda itsensä siihen kuntoon, mutta muualla asunnossa on voitava olla ihan normaalisti.
Ukko voi nukkua vaikka lumihangessa tai huoran punkassa, ei kiinnosta.
Ehdin kirjoittaa ennen kuin luion selityksesi, että mies oli työreissulla.
t: 11
järjestää jollekin muulle päivälle kuten keskiviikolle/torstaille.
Ja vaikka tänään olis hakenut lähikaupasta jotakin pientä jos jäi puutumaan.
Miks elämästä pitää tehdä niin vaikeaa. Kai sitä voi ennakoida ja suunnitella elämäänsä päivää pidemmälle.
safkat jaksaa ihan varmasti kantaakin. Ja on aika avutonta, jos äiti ei osaa mennä lastensa kanssa kauppaan! Siis etkö sinä muka voi lastesi kanssa olla missään muualla kuin kotona?
Jos lapset ovat niin villejä, että arkailet mennä heidän kanssaan normaaleille ruokaostoksille markettiin, on jotain pahasti vialla!
Siis eihän kukaan voi olla niin kiinni miehessä, ettei RUOKAOSTOKSILLE pääse ilman tätä! Mitä teet, jos syystä tai toisesta jäät yh:ksi? Kuolette nälkään, kun et osaa lasten kanssa liikkua ilman miestä ja miehen autoa?
Ja tosiaan, miehen asenne nyt tarkistukseen! Ei miehen krapula saa haitata muun perheen elämistä ja olemista omassa kodissaan!
Terveisin: autoton yh
ruuhkaiseen kauppaan. Pikku pöllyssä mua ei huoleta vaikka pari niistä lapsista unohtuisi sinne kauppaan. Ja nyt soitan sille lukkosepälle.
ja sen jälkeenhän voi lähteä raahaamaan 3 päiväkoti-ikäistä markettiin...
aikuismaisesti. Kas kun alkoholiakin voi ottaa kohtuudella - miehesi teinimäinen alkoholin käyttö ei ole miehen työnantajan vika =)
Pitäkööt niitä sitten huomenna, jos dokaa itsensä siihen kuntoon, että pitää nukkua päivälläkin.
eikä tämä ole yhtään sen pahempi päivä kuin mikään mukaan. Itseasiassa on vain hyvä, että huomenna on pyhäpäivä, jolloin EI edes voi mennä joululahjaostoksille tms. Minä hoidin ruokaostokset eilen ja tänään vietän kivan illan työkavereiden kanssa. Mies on luvannut hoidella lasten aamupäiväulkoilut, jotta voin nukkua vähän pidempään. Huomenna kuitenkin on aikaa myös lapsille ja perheelle.
Minusta tuntuu ap, että sinua ärsyttää miehesi pikkujoulut vaan yleisesti. Mitä väliä sillä on, minä päivänä ne on? Ainahan voi ennakoida asioita (esim. kaupassakäynnit) etukäteen.
miehesi tuli kotiin 20.15 niin olisihan hän voinut käydä vielä kaupassa huom. kaupat auki 21 asti! Olisit laatinut hänelle ostoslistan ja vaikka soittanut sen. Miksi koko porukan sitten pitää lähteä. Meilläkin on pieniä lapsia ja jos jotain uupuu soitan usein miehelle ja annan käskyn mitä tuoda tullessaan-> ELÄMÄSTÄ EI PIDÄ TEHDÄ LIIAN VAIKEAA, tai käy kaupassa ennenkuin haet lapset tarhasta OSTA VAIN VÄLTTÄMÄTÖN!
jonka lapsi yritettiin tappaa pari päivää sitten päiväkodissa kalalla. Tyyli ja tapa kirjoittaa paljastavat =)
Nice try anyway
Ajattelin, että kerrankin sopiva päivä, eikä ole liian aikaista pikkujouluille, mutta enpä ajatellut tuolta kannalta. Tuon olisi kyllä voinut hieman aikaisemminkin ottaa huomioon kyllä sinänsä. :D Lukitkaa se isi jonnekin komeroon selviämään keskenään, kai teillä ovia joissain huoneissa on.
Muistan kyllä meillä olleen sellaisiakin pikkujouluja, joista "perheelliset" ovat lähteneet kotiin jo klo 16 aikaan (!), kun pikkuisia pitää jonnekin kyyditä. Ei sekään ole hauskaa ja antaa "hieman" tossun alla kuvan. Äijäs kyllä luulis ehtivän kauppaan esim. 16-18 välillä ja sitten voisi liittyä pikkujouluihin.
pikkasen menee joo ylireagoinnin puolelle. ensinnäkin, miten päästää lapsiperheessä tilanne siihen, ettei kotona ole ruokaa ? onko muka pakastin, jääkaappi ja kuivakaappi täysin tyhjä ? ehkä ollaan poikkeus, mutta ruokaa on aina meillä ainakin kahdeksi viikoksi eteenpäin.
samoin se, että äiti ei voi mennä kauppaan lasten kanssa on jo todellakin uusavutonta. tosiaan, mitä sitten, jos jäät yksinhuoltajaksi. kuolette nälkään ?
pikkujoulut on kerran vuodessa, relaa nyt vähän. kuten joku jo sanoi, tilaa pitsaa ja lakkaa vuohoominen.
ja kotona räksyttävät ämmät vielä kamalampia. Kateutta ilmassa - ota pano siltä ukolta ensin, ettei tarvi mustasukkaisena yötä kieriskellä puutteessa kotona.