Taas yksi asiantuntija kehuu avioeron autuutta lehdessä.

Hyvin toimivassa parisuhteessa ihmiset ovat sinut itsensä kanssa, tunnistavat toiveensa ja tarpeensa ja osaavat suhteuttaa ne kumppaninsa toiveisiin ja tarpeisiin. He jalostuvat siinä avioliitossaan.



Toisilla parisuhde on estänyt tuon ja he "tarvitsevat" eroamista päästäkseen kasvamaan ihmisinä.



Oliko viisaasti ajateltu? : )

eikä aina noita erohehkutuksia. ap

Hyvin toimivassa parisuhteessa ihmiset ovat sinut itsensä kanssa, tunnistavat toiveensa ja tarpeensa ja osaavat suhteuttaa ne kumppaninsa toiveisiin ja tarpeisiin. He jalostuvat siinä avioliitossaan.

koska niin harva pystyy pitämään omansa kasassa. Eli suggeroidaan ajatukset sille mallille, että ei se liiton hajoaminen mitään haittaa, dillet vaan roikkuu yhdessä tyypissä kiinni.

Hän ei ehkä koskaan ole kokenut hyvää suhdetta, eikä siis tiedä millaista se voisi olla.

Monilla kestää se muutama suhde, ennenkuin löytyy se oikea. Minulla on nyt se mies, jonka kanssa vietän loppuelämäni - ja exä oli se, josta eroaminen opetti vaikka mitä, kuten arvostamaan hyvää parisuhdetta.

Kyllä minä ainakin opin erossa tuntemaan itsestäni ja toiveistani parisuhdetta kohtaan ihan uusia juttuja. Jos olisin tavannut nykyisen mieheni kun olin vaikkapa 21 vuotta, niin kyllä minä olisin paljon lapsellisempi sen suhteen mitä parisuhteelta odotan, eli ainakin pitäisin itsestäänselvyyksinä sellaisia asioita, joita nyt tosiaan arvostan suhteessamme todella paljon, ja pidän itseäni nyt onnekkaana kun olen näin ihanan miehen löytänyt.

ison perheen eronnut äiti joka lähti hakemaan "sisältöä" elämään

Hän ei ehkä koskaan ole kokenut hyvää suhdetta, eikä siis tiedä millaista se voisi olla.

.

Monilla kestää se muutama suhde, ennenkuin löytyy se oikea.

lapsia ei kannata suhteeseen tehdä ennen kuin tietää, että suhde on vankalla pohjalla. Sillä lapset kärsivät väistämättä vanhempien erosta.

9

eli olin lapsettomassa suhteessa, jossa mies oli yli 40v, minua 12v vanhempi, eikä halunnut lapsia, ei oikeastaan halunnut mitään, ei naimisiin, ei ollut mitään tavoitteita elämässä.

Itse haaveilin perheestä ja lapsista, ja mies aina nämä toiveet ampui alas haihatteluna. En edes uskaltanut lukea vauvalehtiä kotona, kun haukut olisi tullut. Kun mies sitten vielä kohteli huonosti, haukkui minua kavereilleen, päin naamaani, arvosteli jatkuvasti tekemisiäni (en osannut katsoa oikeita televisio-ohjtelmia, en lukea oikeita kirjoja, en lomailla oikeissa paikoissa = mikään tekemäni ei oikein täyttänyt herran vaatimuksia), niin lopulta lähdin. Kyllästyin siihen, että elämässä ei ollut muuta kuin työssäkäynti ja ne viikonloppuiset ulkonakäymiset.

Ja sitten onneksi tosi pian löytyi ihana (ja vielä minua nuorempi!) mies, joka haaveili samoista asioista kuin minäkin. Nyt ollaan naimisissa ja on kaksi lasta. Eikä yhtään kaduta että lähdin pitkäaikaisesta suhteesta.

Joten ei se ero aina tarkoita sitä, että perhe-elämä halutaan vaihtaa vapaampaan, vaan ainakin minun tapauksessani oli ihan toisinpäin, eli se huoleton pariskuntaelämä kyllästytti ja vaihdoin sen mieheen, joka halusi perheen.

Ja tiedän kyllä yhden toisenkin 30+ naisen, joka jätti pitkäaikaisen miehensä sen takia, että tämä ei halunnut lapsia ja perhettä.

Kyllähän se aika iso syy eroissa varmaan on, että on erilaisia toiveita perheen perustamisen suhteen.







6

Tosi kiva lapsille :PPPPPPPPPPPP

Sillä lapset kärsivät väistämättä vanhempien erosta.

Viimeksi Teresa Välimäki sanoi jossain lehdessä, että ei se ero nyt niin kamala lapsille ole.

että ensimmäisestä liitosta kannattaa aina erota, ensimmäinen liitto ei voi onnistua, nuorena ei kannata mennä naimisiin.

Itse olen ensirakkauteni kanssa kahdeksatta vuotta onnellisesti naimisissa, lapsia kaksi.

Monilla kestää se muutama suhde, ennenkuin löytyy se oikea. Minulla on nyt se mies, jonka kanssa vietän loppuelämäni - ja exä oli se, josta eroaminen opetti vaikka mitä, kuten arvostamaan hyvää parisuhdetta.

Kyllä minä ainakin opin erossa tuntemaan itsestäni ja toiveistani parisuhdetta kohtaan ihan uusia juttuja. Jos olisin tavannut nykyisen mieheni kun olin vaikkapa 21 vuotta, niin kyllä minä olisin paljon lapsellisempi sen suhteen mitä parisuhteelta odotan, eli ainakin pitäisin itsestäänselvyyksinä sellaisia asioita, joita nyt tosiaan arvostan suhteessamme todella paljon, ja pidän itseäni nyt onnekkaana kun olen näin ihanan miehen löytänyt.

Kun ei itse pystytä johonkin niin käännetään koko asia nurinniskoin.

kestovaippojen mollaus....

koska niin harva pystyy pitämään omansa kasassa. Eli suggeroidaan ajatukset sille mallille, että ei se liiton hajoaminen mitään haittaa, dillet vaan roikkuu yhdessä tyypissä kiinni.

Kun jokin asia ei itseltä onnistu niin käännetään asia niin päin, että en olis koskaan halunnutkaan ja tää on ihan tyhmä juttu muutenkin.



Lapset kuitenkin kärsivät erosta, ellei ero tapahdu perheväkivallan tms. takia, jolloin ero voi oikeasti olla hyvä juttu lasten kehityksen kannalta.

Kun jokin asia ei itseltä onnistu niin käännetään asia niin päin, että en olis koskaan halunnutkaan ja tää on ihan tyhmä juttu muutenkin.

Lapset kuitenkin kärsivät erosta, ellei ero tapahdu perheväkivallan tms. takia, jolloin ero voi oikeasti olla hyvä juttu lasten kehityksen kannalta.

Jos kerran kyse on vaan siitä, että ei ole haluttu onnistua...

Itse kyllä en usko alkuunkaan tuohon soopaan, että kenen tahansa kanssa voisi parisuhde onnistua!

Mistä sellaisen ajatuksen revit? Tarkoitin vain, että nykyään kun on niin yleistä, että erotaan (liian) helposti niin homma käännetään niin, että avioero onkin hyvä juttu ja pitkät parisuhteet huonoja. En tuossa kääteisesimerkissäni tarkoittanut todellakaan sitä, että parisuhde olisi pelkästään haluamisesta kiinni: kenen kanssa tahansa voi luoda hyvän pitkän suhteen jos haluaa tarpeeksi. Vaan yleisesti sitä, että jos et esim. saa pankista lainaa taloa varten niin helposti sitä selitellään sitten niin, että en mä mitään tönöä olis koskaan halunnutkaan.

Kun jokin asia ei itseltä onnistu niin käännetään asia niin päin, että en olis koskaan halunnutkaan ja tää on ihan tyhmä juttu muutenkin.

Lapset kuitenkin kärsivät erosta, ellei ero tapahdu perheväkivallan tms. takia, jolloin ero voi oikeasti olla hyvä juttu lasten kehityksen kannalta.

Jos kerran kyse on vaan siitä, että ei ole haluttu onnistua...

Itse kyllä en usko alkuunkaan tuohon soopaan, että kenen tahansa kanssa voisi parisuhde onnistua!

Sittenhän eräiden pitäisi keksiä uusia tapoja joilla kohottaa omanarvontuntoaan.