Hormonikierukasta
Menen huomenna poistattamaan kierukan, koska vuotoa on tullut nyt kohta 7kk ajan. Vuodottomia päiviä ei ole ollut kuin parikymmentä. Kierukka pitäisi ohjeen mukaan poistaa joko kuukautisten aikana tai sitten niin ettei ole ollut yhdynnässä seitsemään päivään. Oltiin yhdynnässä viimeksi lauantaina, jonka jälkeen aloin välittömästi vuotamaan. Vuotoa oli ollut myös edellisenä päivänä samoin kuin sitä edellisenä jne. Nyt vuodan oikein reilusti kirkasta verta. Kuitenkaan tuota seitsemän päivän taukoa ei tuohon nyt tule. Seuraava mahdollinen aika kierukan poistoon olisi mennyt ensi vuodelle, mutta olen niin lopen kyllästynyt tähän vuotoon, etten jaksa odottaa enää yhtään. MItä luulette onkohan mahdollista, että joko sitkeä siittiö jaksaa sinnitellä lauantaista keskiviikkoon kaikista vuodoista huolimatta? Kun niistä kuukautisista ei ole mitään tietoa, kun vuotaa vaan koko ajan.
Siis pitäisi olla melkoinen sattuma, että
a) kuukautiskiertosi olisi JUST siinä vaiheessa keskivkona
b) siittiöt eläisi tuon aikaa
c) ylipäänsä olisit ovuloinu nyt kierukan ollessa paikallaan
Meillä on yks sitkeensiittiön lapsi kyllä, olimme yhdynnässä torstaina ja ultran mukaan hedelmöittyminen olisi tapahtunut seuraavana keskivkona (tai aikaisintaan tiistaina).
Mutta, meillä olikin vauvan yritys päällä koko ajan..