lapsen tulo pilasi meidän parisuhteen

ennen lasta ei tapeltu koskaan, nyt joka päivä

vaan te ihan itse. Kasvakaa aikuisiksi.

Olisitte kasvaneet aikuisiksi ennen lapsentekoa. Lapsessa nyt vaan on kaikenlaista epämukavaa hommaa, ja on vanhempien tehtävä hoitaa ne hommat asiallisesti ja aikuismaisesti.

Ihan kuin se olisi lapsen vika että te olette kypsymättömiä kakaroita, jotka ei osaa ratkaista ongelmiaan :-(((

Helppo se kai on syyttää vauvaa/lasta kaikista mahdollisista ongelmista, mitä nyt sitten on. Todella aikuismaista käytöstä.

Miksi ihmeessä teitte sitten lapsen? Oliko vahinko?

Säälin kyllä lasta, joka vain oman olemassaolonsa tähden saa tuollaista sontaa osakseen.

Tai sitten tämän on oltava typerä provo!!!

Oletko todella sitä mieltä, että omassa asenteessasi ja käytöksessäsi ei ole mitään vikaa...!

Ihme vastauksia nää muut taas, nuoret supermammat jaksaa kato ilkeillä ;( Ei meilläkään parisuhde ole mitenkään parempaan suuntaan mennyt vauvan jälkeen. Hermo kireällä, vähän unta, seksi nollassa, jne. Ei siitä vauvaa syyttää tarvitsekaan, mutta voi todeta, et vauvan jälkeen on alkanut. Kyllä moni hankkii lapsen ihan tarkoituksella ja rakkaudella, rakastaa valtavasti, vaikkei joka päivä jaksaisi siitä suurinta mahdollista iloa repiäkään!

se on kasvun paikka ja siinä on kasvukipuja. Ja kaikki ei siihen kasva, ei ainakaan yhtäaikaa.

..kasvaisitte vähän ja miettikää kenen tässä pitäisi muuttaa tapojaan, vauvan vai teidän.

mutta omalla kohdallani voin sanoa etta ekan lapsen tulon jälkeen oli melkoinen järkytys molemmille, kuinka paljon kotitöiden (ml. lapsen hoito tietty) määrä kasvoi! Muutamaan vuoteen ei kumpikaan tainnut myöntää, kuinka paljon niitä oikeastaan on vaan syytti vaan toista laiskuriksi, kun kotihommat kaatui niskaan. Nyt puhalletaan jo paremmin yhteen hiileen.

ei ole sellaista päivää, jolloin ei jostain olisi tapeltu

Me oltiin aikuisia ja sopuisia ihmisiä, ja edelleen ollaan. Ei meille mikään lapseen liittyvä ollut yllätys ja tottakai tiedettiin, että elämä muuttuu ja muutos oli tervetullut sen vapaan elämän jälkeen. Yhtään riitaa ei ole lapsen takia tullut. Ei edes tiuskittu ja suhde on vain vahvistunut yhteisen palleron myötä. Ja tämä ei ole ensihuumaa vaan se pallero on jo yli 3v.



Enkä tosiaan ole mikään superäiti vaan tavallinen äiti heikkouksineen. En vain ymmärrä, miten se lapsi mullistaa parisuhdetta suuremmin. Jos työnjako, käsitykset elämästä ja epäitsekkyys ovat muutenkin suhteessa mukana, niin onnistuuhan tuo elämä lasten kanssakin ilman suurempia riitoja. Kun on hyvä pohja ja molemmat ymmärtävät elämän realiteetteja, niin ei suurempia yllätyksiä pitäisi tulla.

Onko se ihmekään, jos pinna on kireällä, kun nukkuminen on mitä on ja omaa aikaa ei enää ole kuin nimeksi?



Mutta se on ihan normaalia lapsen tullessa perheeseen. Lapsen tulo uudistaa arkirutiineja. Ja siksihän on olemassa äitiys- ja vanhempainvapaat, päivärahat ja lapsilisät. Eihän tuota kaikkea ole tyhjän takia järjestetty!



Eli ihan normaalia ap. Vanhempien tehtävä on sopeutua tilanteeseen. Monet aloittavat sen sopeutumisen jo ajoissa ennen lapsen syntymää, mutta joillakin se jää vähän myöhempään. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

mitään eriyistä sovittautumista, mutta suurimman osan kohdalla asia ei ole näin. Perhetutkijat sanoo että suurimmalle osalle ihmisiä ensimmäisen lapsen tulo on valtava henkinen mullistus, hyvässä ja pahassa. Ja parisuhde joutuu käännöskohtaan, jossa joudutaan omaksumaan ihan uudenlaiset roolit jne.

kuitenkaan ei oltaisi valmiita tinkimään "edellisen" elämän tavoista ja tottumuksista. Se kun vaan on pikkasen hankalaa lapsiperheessä elää samalla tavalla kuin lapsettomana....

Ja siinä on se hyvä puoli, että vauvan syntymä ei mullistanut meidän yhteistä arkea mihinkään, koska se oli alusta asti sitä vauvaperheen arkea.



Muutenkin noita nuoruuden juoksuja oli tullut juostua jo niin pajon, että oli vaan helpotus, kun lapsi syntyi, eikä enää tarvinnut osallistua kaikkiin menoihin, kun oli hyvä tekosyy jäädä kotiin. Että tavallaan oli helpotus, kun vauva syntyi, vaikka olihan siitä toki vaivansakin, kun esikoisella kesti koliikki aika tasan vuoden verran. Mutta se sitten taas oli niin kertakaikkisen uuvuttavaa, ettei siinä väsymystilassa jaksanut enää edes riidellä miehen kanssa. Vaikka eipä siinä mitään syytäkään ollut riidellä. Asiat olivat ihan hyvällä mallillaan.