Kun mies ei halua toista lasta...
Ajatuksia ja ideoita kaipaan. Sain juuri kuulla, että mies ei haluakaan kanssani toista lasta (yritys on jo aloitettu, ehkäisy jätetty, tulevaisuutta ajateltu jo sitä silmällä pitäen jne.).
Minun painostus on kuulemma ollut syynä siihen, että hän ylipäätään suostui ja ei aiemmin ole saanut asiaa sanottua! Muutenkin koko keskustelu meni mun syyttämiseksi ja mulle huutamiseksi, vaikka itse olin ihan itku kurkussa pelkästään tästä järkyttävästä uutisesta.
Nyt on ihan turta olo. On ihana lapsi ja nautin äitiydestä valtavasti. Se sopii mulle niin hyvin! Miten voisin jättää haaveeni toisesta lapsesta vain miehen kiukuttelun vuoksi? En ymmärrä, mikä siinä on niin kamalaa? Kuulemma ei tähän suhteeseen lisää lapsia. Hän on luonteeltaan ailahtelevainen ja aina hänellä on jokin " ongelma" , joka aiheutuu muista ihmisistä (useimmiten minusta...).
Miehen lienee väärä valinta minulle. Pelkään itse katkeroituvani asian vuoksi ja siksi en nyt kykene ajattelemaan tulevaisuutta kovin järkevästi. Kaikki vaihtoehdot vaikuttavat huonoilta.
Omakohtaisia kokemuksia??
Kommentit (9)
Nyt voin iloisemmalla mielellä vastata, että tilanne on jo muuttunut!
Eli mies ilmeisesti minun suuren surun nähtyään alkoi miettiä asiaa ja kumma kyllä: alkoi vihjailemaan " peittojen heilutuksesta" palstan termistöä käyttäen :)
Toki meidän pitää vielä keskustella kunnolla, mikä tuon mielenmuutoksen oikein aiheutti jne. Odotan nyt vain sopivaa hetkeä keskustelulle.
Miettiikö oikesti miehet jo toisen kohdalla taloudellisia kysymyksiä?Kyllähän tavallisen autoon 2 lasta mahtuu eikä se rahan tarve muutenkaan nyt NIIN paljon muutu? VAI?
t. Marjuk
marjuk:
Miettiikö oikesti miehet jo toisen kohdalla taloudellisia kysymyksiä?Kyllähän tavallisen autoon 2 lasta mahtuu eikä se rahan tarve muutenkaan nyt NIIN paljon muutu? VAI?t. Marjuk
Mun mielestä ei muutu. Meille tulossa kolmas, ts. toinen yhteinen. Mun vanhin on jo 12, meidän yhteinen 2. Ihan selvää oli että kolmas lapsi ainakin saa tulla. Uusia hankintoja ei oikeastaan ole tarvinnut tehdä yhtään, mitä nyt vaatekaappi päivitetään vaaleanpunaisesta vaaleansiniseksi. Itse tykkäisin kun olisi oikein tila-auto, mutta kyllä meinataan tavis-farkulla + kakkosautolla pärjätä. Eli erikseen on ne mitkä on " pakko" olla, ja sitten noita " oispa kiva jos" -juttuja.
Taloutta mun mies on ehkä ajatellut niin, että mietti miten kauan on varaa olla hoitovapaalla. Meidän tämä 2-vee oli kotihoidossa syksyyn saakka, ja asunto & autolaina söi kyllä säästöjä ihan kiitettävästi...
Toivottavsti Marjuk miehesi mieli rauhoittuu, kaipa se on normaala että nainen/äiti ajattelee jaksamista pieneten kanssa henkiseltä kantilta, miehen enemmän käytännön asioita?
että toinen lapsi tulee paljon halvemmaksi kuin ensimmäinen, kun ei tartte hankkia niitä perusasioita uudelleen, eikä yleensä edes isompaa asuntoa/autoa.
Mut tietty sitten sen kotivanhemmuuden ja tulojen vähenemisen myötä maksaa kyllä.
Onnea matkaan ja toivottavasti päädytte lopulta molempia vanhempia tyydyttävään tilaan. :) Miten se menikään: montaa asiaa elämässä voi katua, mutta lapsiaan ei kadu ikinä.
Ehkä me naiset emme ymmärrä miehen taloudellisten seikkojen ajattelimista, koska me naiset juuri usein jäämme kotiin ja mies on vielä usein se enemmän tienaava. Mutta jos nainen jää vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaalle, niin kyllä se tulotasoa voi laskea huomattavasti- riippuen naisen palkasta. Miehellä voi silloin olla taloudellinen päävastuu perheen osalta. Lisäksi ne asuntolainat (ja muut mahdolliset auto- ja opinto yms. lainat) voivat vaivata.
Vaikka tarvikehankinnat eivät ole toisen lapsen kohdalla alkuun kovin suuria, niin lasten kasvaessa niiden merkitys kasvaa. Lisäksi hoitomaksut myöhemmin kirpaisevat. Kasvaessa myös lasten tarvikehankinnat ja harrastumenot voivat olla kohtalaisia- ne ovat aika eri tasolla kouluikäisellä kuin vauvaikäisellä. Eli voi olla että mies miettii asioita pidemmälläkin aikaperspektiivillä kuin vain vauva-aika.
Riippuu myös mitä mies haluaa. Haluaako tehdä itsekin jotain ja kuinka paljon panostaa lasten kanssa elämiseen. Onkohan joillakin miehillä helpommin joku itsekkyysperspektiivi, joka voi olla jopa tervettäkin.
Joillekin ihmisille uudet tilanteet vain jostakin syystä nostava myrskyn pintaan ja siirtyminen uuteen elämänvaiheeseen voi vaatia pidempää kypsyttelyä. Toiseksi.. toiset ihmiset ovat vain heikompia käsittelemään omia tunteitaan ja näkemään omaa vaikutusta tilanteeseen.. tällöin syytä haetaan aina muualta.
Ainakin siltä nyt kuulostaa, että miehelläsi on tainnut puhjeta muutosvastarinta. Toivottavasti sopeutuminen uuteen tilanteeseen on jatkunut yhtä hyvänä.
Meillä aikanaan mies ilmoitti esikoisen jälkeen, että ei varmasti toista halua. (Perheeksitulokriisi). Mutta sitten kun aikaa meni hetki, oli tilaa toiselle yhdessä toivotulle lapselle ja tällä hetkellä valmisteilla on kolmas moinen..
Nämä kun ovat vähän tilannesidonnaisia juttujakin, jotka ajan myötä muuttavat muotoaan.
Et laittanut minkä ikäinen lapsesi nyt on. Kovinko pieni vielä? meillä ainakin mies pani hanttiin, kun lapsi oli pienen pieni ja kun kasvoi niin myöntyi hyvinkin. Eikä ikäeroa sitten kuitenkaan tullut kuin 2,6v. Eli turhaan nopeaa tahtia ei jotkut miehet " lämepene" tässä asiassa.
Meidän yhteinen esikoinen on pian jo 4-vuotias. Olen kuumeillut toista lasta vaihtelevasti aina siitä lähtien kun lapsi oli noin vuoden ikäinen.
Mieheni reagointi asiaan on minulle aivan totaalisen käsittämätön. Minä en voi ymmärtää, miten asiaan VOI niin rankasti suhtautua. Hän taas ei mitä ilmeisimmin näe, miten paljon minä kärsin hänen ailahteluistaan ja siitä, että hän kieltää minulta toisen lapsen.
Sain puolisen vuotta oltua asiasta ihan hiljaa, kunnes nyt olen taas pikku hiljaa ruvennut ottamaan asian esiin. Olen siis yrittänyt antaa tilaa ja aikaa muutoksen sulatteluun. Muutamaan otteeseen hän on ns. näyttänyt vihreää valoa vauvalle. Mutta on pyörtänyt sanansa päivän parin kuluttua.
Juuri tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että olen tehnyt elämäni virheen mentyäni naimisiin hänen kanssaan. Hukkaan tässä aikaani....
Höm, kovaa kieltä: kärsit kun hän kieltää sinulta toisen? Kiellät itse häneltä oikeuden olla ilman toista? Haluat kovasti toista, biologinen tarve, " oikeus" tulla äidiksi (taas)? Vai miksi?
Onko miehellä vain velvollisuuksia pomppia sinun halujesi ja tarpeidesi mukaan? Et kai kiellä mieheltäsi hänen (biologisia) tarpeitaan; jos vaikka yksi lapsi riittää _sinun_ kanssasi? Ehkä miehesi tuntee myös tehneensä virheen ja tuhlaa vain aikaansa kanssasi?
Eli itse tunnet miehesi parhaiten ja sen kannattaako asiasta keskustella vai antaa olla ja miehen rauhoittua. Valitettavasti päätös on kuitenkin miehen ja sinä varmaan joudut sopeutumaan. Suru on varmasti kova, mutta vielä ei kannata katkeroitua. Voihan se olla että kun mies on saanut aikaa miettiä tai saatte rauhassa juteltua asiasta, niin mies onkin eri mieltä.
Meillä ei ihan samanlaista tilannetta ollut aikanaan, mutta muistan vielä sen surun ja avuttomuuden ja pettymyksen tunteen kun mies suostuttuaan kolmanteen lapseen peruikin tuon suostumuksen (siis minähän sitä ehdotin, mutta miehellä ei ollut mitään sitä vastaan kun aikaa edllisestä lapsesta oli kulunut riittävästi). Eli miehen suostuttua kolmanteen lapseen tulinkin raskaaksi, mutta sain keskenmenon. Tämän keskenmenon jälkeen mies kertoi ettei sittenkään halua kolmatta lasta. Itkin sitten pari viikkoa, ensin keskenmenoa ja sitten ettei lasta tulekaan. Mietin silloin katkekoidunko miehelle vielä siitä ja mieli olisi tehnyt vaikka kiukutella se lapsi mieheltä. Mutta ei siinä auttanut muu kuin tehdä surutyötä ja miettiä elämää ilman kolmatta lasta. Yritin antaa miehen olla rauhassa ja kunnioittaa hänen päätöstään, sillä minusta kyllä molempien vanhempien pitää haluta sitä lasta.
Meillä annoin miehen alkuun olla rauhassa, mutta kerran sentään kerroin omat tuntemukseni, sillä tuntui että oli pakko puhua asiasta. Yritin kuitenkin olla puhumatta ja mainitsemasta asiaa jatkuvasti ja pyörimästä sen ympärillä. Toisaalta tein surutyötä ja yritin keskittyä omiin, en miehen tuntemuksiin. Niin jonkusen viikon jälkeen mies otti itse asian puheeksi ja kertoi haluavansa sittenkin vielä sen kolmannen lapsen. Minusta tuntui että mies teki sen vain minun vuokseni, eikä oman halunsa. Tästä puhuinkin miehelle ja siitä että hänenkin pitää haluta lasta itsensä vuoksi, ei vain minun. No hän vakuutteli, mutta sai vakuutella jonkun aikaa koska en ihan uskonut. Asia tulikin paremmin puhuttua ja mietittyä kuin alkujaan.
Nyt meillä on sitten se kolmaskin lapsi. Luulen että mies olisi ollut tyytyväinen ilmankin, mutta tykkää lapsestakin. Edelleenkään en tiedä miksi mies muutti mielensä keskenmenon myötä, mutta ehkä se kolmas lapsi oikeasti vasta konkretisoitui hänelle silloin ja hän alkoi miettiä kaikkea lapsen myötä tulevaa rumbaa ja vaivaa.
Tiedän todellakin ettei oma tilanteeni ole verrattavissa sinun tilanteeseesi ja kuilu yksilapsisesta perheestä kaksilapsiseksi on paljon isompi kuin kaksilapsisesta perheestä kolmilapsiseksi. Mutta muistan niitä tunteita ja päässäni pyörineitä ajatuksia, luulen etteivät ne kuitenkaan olleet niin erilaisia. Ja uskon että tunnet epätoivoa ja tuskaa, tekisi mieli jotenkin lohduttaa ja auttaa...