Henkisestä väkivallasta perheonneen?

Hei, tulin ihan uteliaisuuttani (ja ahdistuneisuuttani) katsomaan tälle puolelle onko kohtalotovereita. Ja onhan teitä, yllättävänkin paljon.



Meille on syntymässä toinen lapsi melko pian ja mieheni kanssa elämä on ollut 3 vuoden avioliiton aikana melkoista vuoristorataa. Varsinaista fyysistä väkivaltaa ei ole, mutta esim. viimeisen puolen vuoden aikana mieheni on käyttäytynyt kolmesti äärimmäisen uhkaavasti, verbaalisesti sekä tavaroita heittelemällä. Näiden riitojen välissä on ihania pitkiäkin jaksoja, jolloin kaikki elämässä tuntuu hyvälle.



Viime viikolla tapahtuneen kohtauksen seurauksena lähdimme esikoiseni kanssa pois kotoa yöksi sukulaisen luo. Seuraavana päivänä soitin turvakotiin vain tiedustellakseni miten näihin raivonpuuskiin tulisi suhtautua. Tuomio oli aika kova: SELVÄ KAAVA TOISTUU: HYVÄT AJAT, RAJU KOHTAUS -> HARVA MUUTTUU -> VÄKIVALTA KOVENEE: SINUN ON PARASTA LÄHTEÄ. Olen tosi järkyttynyt, sillä niin kuin teistä muutkin, olen tässä liitossa niin hyvässä kuin pahassa. Olen mennyt rakkaudesta mieheni kanssa naimisiin.



Jos siis jollakin on kokemusta siitä, että tilanne voi oikeasti kääntyä niin, että väkivallan kierteestä voidaan päästä jotenkin eroon, olisin kiitollinen. Mies ei ole tällä hetkellä halukas hakemaan apua kohtauksiinsa, koska kokee ne voimakkaasti minun provosoimiksi. Olen tietysti täysin sitä mieltä ettei mikään kommentti saisi luistaa tilanteita sellaiselle raiteille, jossa pelko lasteni ja omasta turvallisuudesta on niin suuri, että pitääpaeta takaovesta ulos.



Kuten sanottu, on hyvä lukea että meitä on muitakin. Minullakin on unelma tasaisesta ja kauniista, pullankin tuoksuisesta perhe-elämästä, ja kumppanista jonka kanssa voin vanheta ja seurata lasteni tulevaisuutta.



Tsemppiä meille kaikille.. t. Äiti-Nins