Syömisestä /syömättömyydestä kyselisin
Tuolta vauvapuolelta täällä kuikuilen vastausta päivänpolttavaan kysymykseen eli syömiseen. Meillä kun ollaan tällä hetkellä siinä tilanteessa, että 10 kk tyttö ei suostu syömään kunnolla kuin n. 7 - 10 lusikallista ruokaa ja sen jälkeen pää kääntyy pois osoittaa selvästi, että ei enää halua. Kuitenkin harhauttamalla esim. lelulla, laulamalla tms. saan ruokaa vielä menemään, joskus osan joskus koko satsin. Viime aikoina kylläkin on melkolailla jäänyt kokonaisruoka-annos puoleen normaalista, kun kiukkuaminen menee aivan mahdottomaksi. Ja tuo vain 7 - 10 lusikallista syödään siis sillonkin, kun nälkä varmasti on kova.
Tuo harhautus lähinnä mietityttää. Haluttaisiin siitä eroon, niin että tyttö alkaisi ja oppisi syödä ihan normaalisti ilman kaikenmaailman rekvisiittaa. Ja siis mielellään lähemmäs kaiken, mitä tarjotaan tai ainakin suurimman osan. Eikä ne tarjottavat annokset edes ole kovin suuria. N. 2/3 8kk:n ruokapurkista. Mutta kun sekään ei tahdo mennä kaikki. Vain ne ensimmäiset lusikalliset. Aamupuurosta nykyään huuto alkaa heti ensimmäisestä lusikallisesta.
Kysynkin nyt teiltä taaperoiden ja vanhempienkin lasten vanhemmat, että jos teillä tätä samaa hulabaloota on ollut alle vuoden ikäisenä, niin onko siitä päästy jollain eroon? Vai jatkuuko tämä iän kaiken? Tuntuu nimittäin siltä, että tyttö ei edes huomaa enää silloin syövänsä, kun harhautan lusikan suuhun. On niin keskittynyt toiseen asiaan samalla hetkellä, että suu aukeaa ikäänkuin refleksinomaisesti. Ja tarjottavan ruoan laadulla tai maulla ei ole tekemistä tämän syömättömyyden kanssa. Ne ensilusikalliset menevät hyvällä ruokahalulla (jos siis nälkä todella on) oli lautasella mitä tahansa.
Pitäisikö vaan olla viihdyttämättä ja harhauttamatta ja lopettaa ruokailu siihen, kun temppuilu alkaa vai kuinka? Siis sillä määrällä ruokaa ja juomaa, mitä ihan oikeasti suostuu ilman kohtausta syömään, ei todellakaan täyty päivittäinen maidon- tai nesteen- saantisuositus. Mutta oppisiko tyttö sitten syömään enemmän per kerta, kun huomaisi, ettei nälkä pysy poissa niin pienillä annoksilla kovin pitkään? Olen tarjonnut ruokaa nyt 3 h välein.
Kiitos vastanneille!
lehtovi ja Helmi 28.3.05
Kommentit (18)
valitettavasti myos yha edelleen, melkein kolmevuotiaana. Nykyaan lelut ovat vaihtuneet vain kirjoihin ja videoihin.
Kai olet huomannut, että 1-3v purkit on samankokoisia :)
Meillä 11,5 kk poika söi 9 kk asti aika huonosti, alle pienen purkillisen. Sitten alkoi yhtäkkiä syödä paremmin, siirryttiin kaupan ruokiin ja 8 kk purkkeihin. Aiemmin tein itse soseet. Nyt taas syödään kotiruokaa. Ja nykyään syö n. purkillisen, oli se sitten kotiruokaa tai kaupan ruokaa.
Jos vauvasi syö puolikin isoa purkkia aterialla, niin se on minusta ihan kunnioitettava määrä. Kunhan saa maitoa tarpeeksi.
Lusikasta ei kannata tehdä peikkoa, eli jos alkaa vaikuttaa siltä, että kitinä alkaa, kun istutaan pöytään ja lusikka lähestyy, niin ollaan jo vähän pilattu ruokailut. Eli sen pitäisi pysyä positiivisena tilanteena.
Anna sormiruokaa: leivänmuruja, raejuustoa ym. Sen avulla meidän poikakin jaksaa syödä. Ja muuten, 10 kk iästä alkaen meillä poika halusi itse sörkkiä lusikalla ruokaa la liatettii yhdessä lusikkaa suuhu: siten meni aina paremmin ruokaa. Nyt vajaa 1 v. osaa jo laittaa itse lusikan suuhun - ja taputtaa itselleen sen jälkeen :)
Pieni viihdytys pöydässä ei minusta haittaa, kunhan se liittyy edes jotenkin ruokailuun (sormiruoka, oma lusikka).
Ja hyvä sääntö: 4-5 ruokailua päivässä, välissä ei tarjoiluja.
Lisää kokemuksiakin saa kirjoittaa!! :)
Nii tuosta peikko-lusikasta. En ole huomannut, että varsinaisesti ainakaan se lusikka aiheuttaisi sinällään mitään rektiota. Sillonkin, kun jo ensimmäinen lusikallinen saa aikaan pään pois kääntämisen, tyttö kyllä antaa lusikan ja siinä olevan ruoan koskettaa suutansa, mutta sitten mieli muuttuu ja pää kääntyy pois. Sitten taas, jos ollaan ne alkulusikalliset syöty ihan hyvin, niin kääntää pään pois jo nähdessään lusikan lähestyvän. Ei kylläkään ala itkeä tai kitistä. Kitinä alkaa lähinnä silloin, jos olen jo onnistunut huojata muutaman lusikallisen suuhun ja tyttö siitä huolimatta mihin suuntaan tyttö naamansa kääntää yritän työntää lusikkaa suuhun. Eli tyrkytän. Ja kyllä itselläni on melkein joka kerta tosi huono omatunto sen takia, koska ihan selvästikään tyttö ei siitä pidä (kukapa pitäisi?) ja tiedän, että se osaltaan saa tytöllä aikaiseksi lievän inhoreaktion ruokailua kohtaan.
Maitoa hän juo n. 50 ml per ruokailu nokkamukista eli ei sitäkään kovin paljoa. Mutta tähän mennessä en ole ollut sikäli kovinkaan huolissani maidon tai nesteen kokonaismäärästä, koska teen puurot maitoon ja sekoitan maitoa myös muiden ruokien sekaan. Jopa hedelmäsoseen! Tai no se nyt ei varmaan ollut mikään uutinen...Eli varmasti on saanut ihan hyvin nestettä, vaikkei välttämättä juuri suositusten mukaisesti.
Mutta nyt kun ajattelin, että täst edespäin yritän pärjätä ilman poppaskonsteja ja tyttö saa syödä juuri sen verran kuin ilman huutoa syö, niin nuo nestemäärät kyllä varmasti tulevat laskemaan. No, pitää seurailla tilannetta.
Kummastuttaa vaan, kun muiden pienemmätkin lapset syövät kaksinkertaisia annoksia meidän tytön syömään verrattuna! Että mihin mahaan se kaikki menee??
Sormiruokaa ei olla kovinkaan paljoa veilä kokeilu, joten se voisi olla seuraava juttu. maissinaksuja ja talkkunapalleroita sekä kurkkua ja omenaa olen joskus antanut, mutta en juurikaan ruokailun yhteydessä vaan ihan muina aikoina. Pitänee vaan vuorata syöttötuolin ympäristö hyvin, koska tytöllä on tapana heittää tavarat käsistään melekin suorinta päätä lattialle. Vaikka sitä kai suurin osa tämän ikäisistä vauvoista tekee! Tuo vuoraus pätee myös siihen, jos annan tytön itse yrittää syödä. takuuvarmasti sekä ruaot että lusikka lentävät kaaressa lattialle.
Kuten tuossa edellä jo toinen vastanneista sanoi (anteeksi en muista nimimerkkiä!!) on minun siskollanikin tosi huonosti syövä poika. Oli jo vauvana. Muistan kun kerran häntä hoidin, ja jouduin laittaa illalla nukkumaankin pelkän puolikkaan banaanin syötyään, kun esim. iltapuurosta ei närkitty kuin vähän kiisseliä. Puuro jäi lautaselle. Siskoni antoi pojan alkaa itse käyttää lusikkaa jo tosi pienenä (alta vuoden ikäisenä) eikä poika syö vieläkään kunnolla. Hänon nyt reilu 3v. Siskoni pääasiassa siis syöttää hänet vieläkin. Että sikäli haluaisin vielä odotella tuon itsenäisen ruokailun kanssa, koska luulen että meidän tyttö saa hermarin myös siitä, jos vähänkin alan näyttää ja neuvoa, kuinka sillä lusikalla syödään. Ja sen jälkeen ei varmasti syödäkään sillä ruokailukerralla yhtään sen enempää. Lusikkakin kiinnostaa vielä lähinnä esineenä eikä niinkään asiana, jolla voi tehdä jotain.
No, mutta koitan nyt opettaa tyttöä pois opituista tavoista ja katson kuinka käy. Toivottavasti tyttö ei ainakaan ala pahasti kuihtua.
...meilla nimittain tytto (nyt 2,5 v) on aina ollut sellainen etta joinain paivina ruoka ei vain maistu (varsinkin jos ei ole tullut kakkailtua viimeaikoina, ilmeisesti on vain " taysi" ) ja sitten taas paivan, parin paasta tankkaa oikein kunnolla. Meilla ollut sellainen linja etta jos ei maistu niin ei sitten maistu, kunhan ei paivakaupalla mene, koska kuitenkin tuntuu etta tytto tuntuu tuntevan oman nalantunteensa ja syo sitten taas valilla ihan " aikuisen annoksia" kun nalka on. Tietylla tavalla ajattelen jopa etta hyva ettei ole viela onnistunut " pilaamaan" omaa nalantunnettaan, itse (ja varmaan lahes kaikki aikuiset muutenkin) syon aika paljon " tavan vuoksi" ja siksi monesti ihan liikaa.
En lukenut juttuja kunnolla, joten vastailen ehkä vääriin jutttuihin.
Meillä vaan on sellainen 4v joka ei ole ikinä syönyt kuin ihan pieniä annoksia. Alkoi heti, kun kiinteät aloitettiin vauvana. Pikkusisko 1v4kk vetelee isompia annoksia jo nyt. Suosittelen lopettamaan tyrkyttämisen, jos ruoka ei maistu. Meillä on oltu syömättä monia päiviäkin, mutta eihän sitä väkisin voi toista syöttää. Hermot siinä menee ja menee edelleen. On tosi vaikea tottua ainaiseen temppuiluun ruuan kanssa. Mutta tietyt selkeät linjat kannattaa kehittää ja koittaa pysyä niissä. Meillä esim. ei saa leipää, jos ei syö ruokaa. Ruokailujen välillä ei saa mitään ja makeat on tosi vähissä (ne kyllä maistuis!). Edelleen jää usein koko ruokakin syömättä ja ties mitä kikkailua saa kestää joka päivä. Pieniruokaisuuden lisäksi on siis tosi nirso ja nykyään syynää ruuan tosi tarkkaan, ettei ole roskia (esim. yrttimausteet näyttää roskilta). Juttua riittäis vaikka koko illaksi.
Tosiaan ne linjat kannattaa tehdä itselleen ja muille mahdolisille syöttäjille selviksi. Mun mielestä viihdykkeet ei ole ehdoton ei, mutta sekin vois tepsiä. Mutta noi määrät on mun mielestä hyviä määriä!
Jotkut lapset on muuten myös todella tarkkoja siitä, ettei ruoka ole liian kuumaa. Voisko noi puurojutut johtua siitä?
Nyt on meillä iltapalojen aika, joten täytyy mennä. Mutta jaksamista ja koita olla vertailematta toisten annoksiin!
T: Yniäinen
Meidän poika on ollut tosi haasteellinen tapaus mitä tulee syömiseen. Alkaen imetyksestä. Ihan hirveästi olen saanut stressata ja menettää hermoni, kun lapsi ei syö. Tiedän tunteen.
Joskus ennen vuoden ikää meilläkin oli vieläkin huonompia syömiskausia ja sorruin viihdykkeisiin... Oli jos minkälaista purkkia ja lelua pöydässä. Sekään ei läheskään aina auttanut, joten päätin, että se loppuu. Toki joskus olen vähän lipsunut.
Meni kauan, että pystyin hyväksymään sen, että poika ei vaan tarvi ruokaa eikä siis nälkäänsä näänny. Välillä vieläkin kiristää pinnaa, jos sylkee ruuan pois. Onneksi viime aikoina syynä on ollut liian mausteinen ruoka.
Kovin isoja annoksia pieni poikamme ei syö vieläkään ja tulisin varmasti hulluksi jos vertailisin niitä muihin;) Kaksikolmasosaa isosta ruokapurkista on hyvin!!! Ei meidän poika tänään syönyt lounaalla yhtään sen enempää ja aamupuuroakaan ei syönyt.
Olen tässä sanontaanko viimeisen kuukauden aikana sortunut siihen, että kun lapsi söi todella vähän istuessaan syöttiksessä, olen laittanut pojan lattialle käveleskelemään ja näin saanut menemään joskus aika paljonkin ruokaa. Näin varsinkin iltaisin, jos ei iltapuuro ole maistunut.
Aika yleistä kai se on, että jossain vaiheessa useimmat lapset haluaa tehdä jotain muuta yhtä aikaa syödessään ja usean äidin tiedän tähän turvautuvan. Mutta jos homma menee ihan mahdottomaksi kikkailuksi, kandee peli viheltää poikki.
Yritä olla stressaamatta, lapsesi syö kun on nälkä. Helppo sanoa mutta näin se vaan on.
Tsemppiä!!!
T: T-P, nirson pojan äitee
Poikani on tosi sopusuhtainen- ihan oikea kokoinen, ei pieni, ei laiha.
Syönyt tosi vähän siihen saakkan kunnes alkoi kävellä.
11 kk ikäisenä alkoi ruokaa maistumaan kun kulusi enemmän.
Poika nyt 1,2 vuotias ja syö ihan reippaasti. Nyt hampaiden tulo on vienyt ruokahalun mutta kyllä tiedä ihan hyvin milloin riittä.
Meilläkin välillä leikkimistä. Syö 4 kertaa päivässä. Harvoin kun ruonlaitto on pitkittynyt saa välipalan ( banaani, jogurti..).
Ihmettelin itse tossa 9-10 kk maissa että miten se poika kasvaa jos juo vaan maitoa ja söi vaan pari lusikkallista päivässä. Mutta maito riitti siihen asti kunnes kävely tuli kuviin. Nyt ei maito ei kelpaa muuksi kun janoksi:)
Älkää tuputtako sitä ruokaa niille lapsille.
Kukaan lapsi ei kuole nälkään. Lapsi osaa vielä tuossa iässä säädellä ruoka-annoksensa itse. Muistakaa myös, että lapsi on luultavasti 1/6 sinusta itsestäsi. Se syö noin kuudesosan, ja että lapsi vielä käyttää tehokkaasti maidon proteiineja eritavalla ja aivan eri mittasuhteessa kuin itse kasvamiseen.
Tuputtamisesta on tutkitusti mahdollisesti seurauksena syömishäiriöitä. Minulle tuputettiin, vihasin sitä. Olen sairastanut bulimian, ja nyt olen itseni kanssa onneksi vielä ihan terveellä tavalla ortoreksiaan taipuvainen, mutta nyt olen tartuttamassa sitä omaan lapseeni. 3-vuotias osaa jo vuoden varmasti erotella terveelliset ruuat ja satunnaiset epäterveelliset.
en ehtinyt lukea viestejä, joten sori jos tulee toistoa...
Tuli mieleen, että jos lapsella ei ole vielä nälkä. Lapsen kasvaessa, myös syöntivälit kasvaa... Meillä syödään yleensä aina kellon tarkkuudella ja hyvällä halulla. Mutta sitten kun tulee ongelmia, niin siirrän ruokailua siihen, että lapsi on selvästi nälkäinen. Ja taas sujuu...(ehkä)
Tai sitten lapselle tulee se vaihe, että haluaa itse jotenkin osallistua syömiseen. Ottaa käsin ruokaa, tai läästrätä lusikalla tms. Samalla voi syöttää ja ruoka menee ihan huomaamatta...
Tai sitten jos on hampaita puhkeamassa, niin silloin voi olla ikenet tosi kipeet.
T: MrsH
verrattuna aikuiseen ei pida paikkaansa. Vuodenikaisen energiatarve vaihtelee painosta riippuen 1000-1400 kaloriin eli on puolet aikuisen naisen energiatarpeesta.
se meitinkin ruokailu on. En mäkään ehtinyt lukea kaikkia aikaisempia ketjun viestejä, oten sori jos tulee toistoa tai kerron " vääriä" juttuja, siis aiheen vierestä.
Meillä oli syöminen ihan tuskaa tossa puolesta vuodesta ehkä 11-kuiseen. Määrät oli pieniä ja poika ei oikein kasvanutkaan " tarpeeksi" . Nyt kun hän on 13-kuinen, on syöminen helpottunut, mutta aika temppuilua se edelleen on. Mää en ota siitä paineita, mutta tiedän, että jotkut äidit paheksuisi meidän " ruokakirja" -käsitettä - siis sitä, että jotta suu aukeaa ekan kolmen lusikallisen jälkeen, tarvitaan kirja eteen. En koe sitä tuputtamiseksi, koska suu kuitenkin aukeaa samaa tahtia kun kirjan sivu kääntyy... Jotenkin meidän poika ei vain OSAA istua paikallaan sitä aikaa, jonka kunnon ruokamäärän syöminen vie, ilman että käsillä näprää jotain.
Ja nuo ruokamäärät, niin, mä en o koskaan osannut oikein arvioida, paljonko on paljon. Meillä menee aamupuuroa TOSI vähän, noin desi plus hedelmäsosetta, on a good day. Sitte lounas ja päivällinen - yhteensä noin 2/3 isoa purkkia plus joskus hedelmäsosetta, välipalaksi jugurttia ja banaania yms., ja illalla ehkä 2 dl puuroa ja hedelmää lisäksi. Nyt ainakin kasvukäyrät on paikallaan, vaikka niitä ei tietty hirveesti kannattaisi tuijotella.
Sitten, voi että mua rasitti ne joka suusta tulevat " Kyllä se syö kun sillä on nälkä" -jaarittelut, anteeks vaan! Kun sen IHAN HYVIN tietää, että tottahan se on... muttta silti turhautti visi kertaa päivässä yrittää syöttää ja toinen vaan purskauttaa ruokia pois,vaikka mitä yrittäisi. Äiteihin on kuitenkin varmaan kirjattu joku sisäsyntyinen tarve ruokkia lapsensa, ja siksi se tuntui jotenkin NIIN raskaalta se lusikkalakkovaihe.
Jaksamista. Meillä ei ainakaan se lusikkalakko jäänyt päälle, vaikka joskus hiukan tuputettiinkin.
Minä uskon, että lapsi syö, jos on nälkä eikä ruuassa mitään varsinaista vikaa (liian kuumaa, allergisoivaa tms.). Sen takia sitä hoetaan.
Minä myös allekirjoitan sen hirmuisen turhautumisen vaikeiden ruokailujen takia! Sitä tunnetta ei moni tiedäkään eikä siitä tosiaan millään totuuksilla noin vaan pääse eroon. Sitä voi opetella ja meillä onkin parempia jaksoja vällillä pitkäänkin, mutta sitten taas tekee mieli heittää ruuat päin seinää ja lakata tarjoamasta mitään ruokaa esikoiselle. Tietenkään en näin tee, mutta se turhautuminen on kauheaa. Moni ei myöskään ymmärrä, etten pelkää lapsen kasvun tai terveyden puolesta, vaan se oma turhautuminen ja jatkuva vääntö syömisten kanssa on vaan niin kuluttavaa.
Tsemppiä kohtalotovereille!
T: Yniäinen
Olen itse päättämällä päättänyt, että en hätäile ruokailun kanssa, vaikka kuinka mieli tekisi. Jos ruokailuun liittyy y.o. ahdistavia kokemuksia äideissä, miten kuvittelette, että lapsi kokee ruokailun?
Oma lapseni on pieni (-2 käyrällä) ja sairaalloisen laiha. Sitä se on ollut aina, mutta päätökseni pitää. Ruokailun pitää olla hauskaa, vaikka aina ei voi syödä jäätelöä ja vehnäleipää. Sekamehua ei tipu, vaikka se olisi kuinka hyvää.
Ottakaa iisisti, leikkikää vaikka sillä ruualla, mutta varokaa kaikkia ahdistavia tuputuskokemuksia. Jos lapsi kokee ruuan ja ruokailun ahdistavana ja vaikeana, ja aina joku on tuputtamassa vaikka ei jaksa. Et sinä itsekään söisi jos joku koko ajan vaikuttaisi vieressäsi tuskaiselta, ja työntäisi ruokaa suuhusi vaikka ei enää millään maistuisi.
Oma äitini tuputtaa vieläkin (täytän pian 40 v. ). Näen aina punaista. Syön minkä syön, otan mitä otan. Syön juuri sen verran kuin haluan - ja voin hyvin. Olen itse painanut kaikkea 48 - 75 kiloa välillä ja nyt vasta osaan suhtautua ruokaan sillä tavalla, että se on bensaa elimistölleni ja tiedän koska lopettaa. Makeaa en syö oikeastaan enää ollenkaan, koska se saa verensokerin poukkoilemaan ja sitten tulee kauhea nälkä.
siinä kuuluisassa Anna Wahlgrenin Lapsikirjassa sanottiin, että n. vuoden tienoilla monet lapset vähentävät syömistä. Kasvukinhan siinä vaiheessa vähän hidastuu, joten taapero ei tarvitse ruokaa enää niin paljon. Riippuu toki lapsesta paljon. Meidän neiti veteli alle 10-kuisena kokonaisia 8kk purkkeja, sitten yhtäkkiä ruokamäärä väheni puoleen. Siitä on sitten pikkuhiljaa taas ruokahalu kasvanut, mutta samalla tasolla kuin 9-kuisena ei ole vieläkään, ikää on nyt 1,5 vuotta. Välillä on huonompia kausia syömisessä, kun on hampaiden tekoa ja muuta, mutta ei ne viikkoa kauempaa kestä.
Niin ja meilläkin oli jossain vaiheessa hirveä show aina ruokapöydässä, että saataisiin tyttö syömään enemmän. Vanhemmat esitti lastenlauluja ja kissa raahattiin katseltavaksi ym. Eli vaikka olin lukenut ruokahalun vähenemisestä 1-vuotiaalla, en voinut uskoa, että se kävisi noin yhtäkkiä ja tuputin ruokaa turhaan...
Yniäinen:
Minä uskon, että lapsi syö, jos on nälkä eikä ruuassa mitään varsinaista vikaa (liian kuumaa, allergisoivaa tms.). Sen takia sitä hoetaan.
Tarkoitin IHAN JUURI sitä, että jokainen täysijärkinenhän tietää, että tämä on totta! Mutta kukaan, jonka lapsi on ruokansa syönyt aina edes jotenkuten hyvin, ei voikaan näitä turhautumisen tunteita ymmärtää. En ole silti kokenut, että meillä ruokailutilanteet olisivat olleet mitenkään painostavia, koska kyllähän mää siitäkin oon lukenut jo pinon kirjoja, miten ruokailusta pitää tehdä hauska ja mukava kokemus. On kauhean vaikea selittää just tätä, että kun itsessä tappelee se rationaalinen puoli ja sitten se toinen, vähemmän rationaalinen puoli... Ja kuten sanottua, meillä kyllä tuo syöminen on alkanut paremmin sujuakin, enkä ole kokenut tuputtaneeni ruokaa kuitenkaan. Vaikka lapsella edelleen on jokin lelu yleensä pöydällä ruokaillessa, siihen kelpaa baikka purkin kansi. Kyllä meillä ihan iisisti on otettu, jos tenava ei ole ruokaansa syönyt. Sanoin vaan, että se ottaa päähän. Sitä ei kai ole vielä laissa kielletty äideiltäkään.... ; )
Huh, anteeksi, tuli jotenkin tylyä tekstiä. Kyllähän sinä, Yniäinen, periaatteessa viestini ymmärsit. Jaksamista kaikkien lusikkalakkolaisten äideille!
on vähän mitä sattuu. Poika ei syönyt oikeastaan mitään. Joulun jälkeen sairastui flunssaan ja sen jälkeen välittömästi parvorokkoon ja sai sen jälkeen vielä jonkin muunkin viruksen niin lämpimän ruoan syönti loppui melkein kokonaan. Painoa on tullut puolessa vuodessa lisää 40 g, mutta neuvolassa kaikki laitettiin " uhman" piikkiin. Nyt kun poika aloitti päiväkodin niin syöminen muuttui aivan erilaiseksi, tarhassa syö aamupalan, päiväruoan ja vaihtelevasti vielä välipalankin. Kotona söi sitä ennen aamupalalla maitoa ja leipää vähän, päiväruoalla 4 - 5 pinaatti/porkkanalettua(muu ei kelvannut), välipalaa ei annettu ja iltaruoalla hyvin vähän kotiruokaa. Iltapalalla saa edelleenkin jugurtin ja ennen nukkumaanmenoa vellipullon. Tarhassa ja kotona huomattiin että kun muutkin syö (esimerkki) niin meidänkin poika alkoi syödä kunnolla. Poika ei missään vaiheessa ollut kipeä syömättömyyden takia eli touhus niinkuin ennenkin.
Ja kyllä, turhauttavaa se on, kun toinen kerta toisen jälkeen kieltäytyy syömästä. Ja olen myös itsekin kuullu tuon " Kyllä lapsi syö, kun on nälkä" " Ei lapsi itseään nälkään tapa" ym. Siihen ei vaan jotenkin usko silloin, kun tyttö kaksi lusikallista syötyään ja hörpyn maitoa otettuaan ilmaisee, että kiitos, nyt riittää. Meikäläinen kun on (ainakin ollut) aivan vauhkona nuiden suositusten kanssa, eli että nestettä 1dl/ painokilo ja maitoa 5 dl päivässä. Ne kun ei meillä täyty ollenkaan. M;utta luotan myös siihen, että tyttö itse ilmaisee nälkänsä ja janonsa, jos näin käy. Ja varsinkin nestehukkahan on selkeästi todettavissa, jos niin pahaan tilanteeseen joudutaan.
Edellä joku neuvoi jättämään tuputtamisen alkuunsa. Kyllä, samaa olen minä miettinyt, että varmasti sillä menolla saan tytölleni aikaan jonkun syömishäiriön, jos hän kokee ruokailutilanteen ahdistavaksi. Joten olenkin nyt ollut muutaman päivän kokonaan tuputtamatta. Syö minkä syö ja seuraavalla kerralla lisää. Hyvin on näyttänyt pärjäävän.
Meidän tyttö on kyllä onneksi ihan hyvinvoiva, eli mennyt aina +2 pituuskäyrällä ja taitaa tuo painokin olla hieman keskimääräistä korkeampi. Mutta siis ihan sopusuhtainen on, ei lihava ollenkaan. Mutta jos se edellä kuvailtu vuoden iän kieppeillä tapahtuva kasvihidastuma ja ruokamäärien väheneminen pitää paikkansa, niin eihän tässä kai sitten mitään huolta huomisesta.
Ihan jo siis siksi haluan päästä eroon niistä pöytävirikkeistä, että tyttö ymmärtäisi milloin syödään ja milloin leikitään. Ja toiseksi, en kyllä jaksa olla itse jatkuvasti hakemassa lattialle heiteltyjä leluja takasin, joten olkoot siellä. Mutta tuo yhdessäruokailu olisi kyllä hyvä juttu. Monesti en vain ole itse vielä silloin nälkäinen, kun tytölle ruoan laitan tai sitten en ole kerennyt laittaa sitä itselleni, kun toinen kitisee nälkäänsä puntissa roikkuen.
Mutta, on kyllä tosi kiva kuulla muiden mietteitä ja kokemuksia tästä aiheesta!
Olenko keksinyt aivan uuden asian? :)