miten toimitte kun 4-vuotias ei kerta kaikkiaan tee niinkun sanotaan

Eli jos jollain on hyviä keinoja, tänne vaan kaikki!



Olemme yrittäneet puhua kauniisti, selittää ja perustella. Kieltää sen kummemmin perustelematta. Rankaista (arestiin, tv-kielto jne) kun kielloista huolimatta tehdään ties mitä. Ei mitään vaikutusta!



Alan olla niin väsy että jonain iltana unohdan tulla kotiin ....

sen. Huutoa ja raivoa siitä yleensä nousee mut eipä se niin vaaarallista.

Ei sille vaan mitään voi!

Meillä myös erittäin uhmakas pikkuherra, joka täyttää huhtikuun alussa 4 vuotta.

Joskus hyviä päiviä, uskotaan ja ollaan kiltti, ja aika usein niitä päiviä milloin sana ei mene kalloon ei sitten millään...

Tänä iltana viimeksi...

otettiin pikkusiskon kanssa muovipusseja pussilaatikosta ja kerkisinköhän jo viisi kertaa sanoa että laittakaa nyt ne takaisin laatikkoon eikä levitellä niitä ympäri keittiötä. Ei uskottu.

Sitten alkoi jo ääneni korottumaan, olin kiukkuinen ja jo väsynyt ja huusin että nyt hemmetti ne pussit takaisin, ja jos et usko niin laitan sinut kylmästi omaan huoneeseesi!

Siinäkään vaiheessa eivät vielä muovipussit palautuneet omaan paikkaansa.

Lapset olivat riehuneet koko illan lukuisista komenteluista huolimatta, juosseet ympäri kämppää ja minä yritän nappasta kädestä kiinni ja stopata että pysähtyisi kun ei sanaakaan uskota...

Poika sitten meni huoneeseensa äidin kädestä pitäen ja mietiskeli siellä jonkin aikaa, sitten avasi oven ja sanoi varovasti " äiti mä olen jo kiltisti." Sanoin vähän vihaisella äänellä että no tule sitten, mutta riehumiset loppuu, äitiä pitää uskoa.

Tämä auttaa, vain hetkeksi, ja seuraavana päivänä ei muisteta koko juttua ja tilanne saattaa olla sama.

Ihan sama mitä sanotte, mutta kyllä tuo poika on aika useasti ollut pakko viedä omaan huoneeseensa sylissä ripeästi kantaen/roikottaen,

johan tässä loppuu jaksamus, ja vielä enemmän ärsyttää neuvoloiden tuputtama " sylihoito" .

siitä miten vakava asia on kyseessä. Jos olen itse väsynyt ja pahalla tuulella ja lapset olleet hankalia jo muutenkin, vedän pultit. Ts. otan tavaran lapsen kädestä, huudan että on se kumma kun ei sana tehoa ja puhisen hetken itsekseni. Kun olen rauhoittunut, selitän, että äiti sanoi monta kertaa ja jos ei totella, äiti suuttuu. Meillä 4-vuotias reagoi minun huutooni itkulla mutta lopettaa sen nopeasti ja on kuin mitään ei olisi tapahtunut, 7-vuotias (niinpä, ei hänkään aina tottele :-)) saattaa loukkaantua ja mököttää, mutta tokenee kyllä yleensä kun antaa hänen rauhassa miettiä asiaa. (Itseäni puolustelen sillä, että minähän OLIN oikeassa ja kielsin monta kertaa ennen kuin suutuin.)



Jos olen paremmalla tuulella eikä kyse ole mistään isosta asiasta, saatan antaa vähän periksikin. Esim. eilen kuopus kävi napostelemassa pakastevihanneksia avatusta pussista keittiössä. Kielsin pari kertaa, mutta ei tehonnut. Lopulta kysyin, onko hänellä oikeasti nälkä ja kaadoin vähän herneitä kuppiin ja sanoin, että ne saa syödä mutta ei enempää. Sitten kippasin loput vihannekset saman tien kattilaan, ettei tulisi edes kiusausta.



Usein tulee kiellettyä jotain liian helposti, sanottua että älä koske siihen, vaikka oikeastaan lapsi voi ihan hyvin vähän katsoa... Silloin saatan siis perääntyä enkä edes koe sitä auktoriteettini murentamiseksi. Samalla kyllä yritän selittää, miksi aluksi kielsin ja vakka sopia säännösitä k.o. esineen suhteen eli esim. että sitä ei saa koskaan ottaa yksin, mutta äiti voi joskus näyttää sitä.

Eli meillä ainakin kielletään kerran tai pari ja perustelut päälle. Jossei usko, niin yleensä sanoisin että laittaa esineen itse paikalleen tai jossei laita, niin lähtee omaan huoneeseensa jäähylle (ja silloin minä laitan esineen paikalle). Jäähyllä/sen jälkeen tietenkin keskustellaan tilanne läpi ja sovitaan miten ensi kerralla toimitaan. Tämä kun lapsi voi itse laittaa esineen paikalleen/korjata tekemisensä antaa mahdollisuuden lapselle myös " perääntyä" tilanteesta säilyttäen kasvonsa.



Itse en koskaan peräänny kielloistani, sillä jos sanon jotain, se myös tarkoittaa sitä (olen varsin itsepäinen). Sillä jos kielto ei tarkoitakaan kieltoa, niin kielloilta menee teho. Yleensä en edes suutu, sillä se ei ole kovin tehokas keino ja huudankin harvoin, vaikka ääntä korotan usein (sanon hyvin painokkaasti tai sitten metelin yli ei kuulu muuten). Ainoastaan hirveästä riehumisesta, jolloin lapset ei edes tee varsinaisesti mitään kiellettyä, mutta meteli tuntuu päässä, saatan huutaa että hiljaa ja mätkättää päälle (ja tietenkin itselle tulee syyllinen olo).



Yleensä en viitsi turhanpäiväisiä asioita kieltää, kielto koskee enemmänkin tärkeitä asioita (joissa vaaraa tai toisten vahingoittamista), vaikka välillä huomaa että levy ei sitä ja ei tätä jää helposti päälle- on kyllä inhottavan kuuloista ja ei lapsellekaan kivaa, kun olen kuunnellut äitiäni, jolla tämä tyyli. Tavaroista meillä lapset saa yleensä katsoa kaikkea, jossei yksin, niin yhdessä (paitsi kylässä eri asia). Sitten on kieltojen lisäksi erikseen kehoitukset ja niissä en ehkä ole ihan niin tarkka, koska silloin ei ole niin vakavat asiat kyseessä, mutta pääsääntöisesti pidän siinäkin kiinni että ne tehdään- kuten siivotaan lelut (jossei siivota, niin lelut lähtevät pois) ja tietenkin perustelen miksi lelut pitää siivota. 4v kuitenkin ymmärtää ja jaksaa totella paremmin kun ymmärtää miksi jokin pitää tehdä ja asia ei tunnu vaan vanhemman mielivallalta.

Ja esikoinen, 3v11kk, aika usein kertoo itse vastauksen ja toimii sen mukaan. Tottakai tulee päiviä, jolloin tämä ei tehoa, mutta usein toimin näin.



On myös päiviä, jolloin idiotti-äiti kieltää kieltämisen ilosta. Eli ei löydy perusteluja, miksi jotain ei saisi ottaa... Meidän esikko on kyllä aika rauhalilnen ja kuuliainen lapsi. Jos jotain on kielletty, se on kielletty, eikä hän yleensä niihin kajoa.



Aika pienestä pitäen olen kuitenkin esim. ruokapöydässä istumisen suhteen ottanut asenteen, että kysyn " Miten pöydässä istutaan?" tai " Saako jalkoja laittaa pöydälle?" Sillä jo vajaa kaksivuotiaana tuo tehosi paremmin kuin " Älä laita jalkoja pöydälle."



Saapa nähdä miten kuopuksen kanssa käy. Onko yhtä mukautuvainen kuin esikoinen...

Meillä esikoinen (melkein 9 v) on jossain ihme esiesimurrosiässä, keskimmäinen 4v ihan vaan riehuntauhmaiässä ja kuopus 2 v alkeisuhmaiässä...



Oli aivan kamalaa taas tämä keskimmäisen 4. vuosi, mutta jotenkin selvittiin. Auttoi, kun saattoi olla melkein varma, että se menee ohi ja kaikki ziljoonat kiellot alkavat kantaa hedelmää. Päättelin, että koska isovelikin kävi jonkinlaisen muodonmuutoksen läpi 4 vuotiaana ja ehti olla pari vuotta erittäin ystävällinen ja yhteistyöhaluinen ennen nykyistä vaihettaan, niin eiköhän pikkuvelikin tuosta tokene.



Ja nyt kuukautta vajaa 5 v, pikkukaveri alkaa taas olla oma superihana itsensä ja saattaa olla suosiollinen jopa legorakennelmia tuhoavaa pikkusiskoa kohtaan! Totteleekin jo yleensä toisella kehoituksella. Ihan hassua, kun sydän keveni hirveästi ja tuntuu, että ehkä pojasta ei tulekaan mummon potkijaa (ainakaan vielä tässä vaiheessa).



Tsemppiä vaan kaikille!

yritän aina miettiä jonkun järkevän seuraamuksen siitä jos ei uskota, meillä esim nyt 2- ja 3-vuotiaat lapset on ihan hirveitä kun ollaan jostain lähdössä kotiin, juoksevat vaan karkuun ja riehuvat, niin nyt taas otan sen käytännön et sanon rauhallisesti että jos ei uskota, niin ensi kerralla ei pääse mukaan. 2-vuotias tuleekin sit nätisti pukemaan, mutta 4-vuotias jatkaa riehumista, joten ensi kerralla hän ei pääse mukaan. Se tehoaa aikansa, ja taas täytyy aloittaa alusta... muiden lapset kun tuntuu että ovat niin kuuliasisia... tosta tavaran ottamisesta, mietin että mikähän tavara on kyseessä? jos on joku sellanen että siinä tarvii aikuisen apua, kyllä multa yleensä sen verran löytyy aikaa että ehdin neuvoa (esim. nyt ollaan harjoteltu terävää veistä käyttämään 3-vuotiaan kanssa niin ettei sormetkin viipaloituisi, pitää varmaan vielä pitkään olla siinä itse apuna). Tai sit jos ei ole heti aikaa sanon että saat sen kohta ottaa, odota vähän. Onhan se lapsellekin hämmentävää jos tänään saa leikkiä äitin vaatteilla ja huomenna ei, millä tuulella äiti nyt sattuu olemaan, niinkuin usein näkee. Tsemppiä! Ja jos jollain on tohon lähtemiseen hyviä vinkkejä, otan mielelläni vastaan.. vauva on kohta tulossa, ei tosiaan huvittaisi juosta riiviöiden perässä, nyt kun heillää on vauhtiakin jo niin paljon..

meillä ollaan myös aina perusteltu miksei jotain saa ottaa.

Meillä oli 4 v:n kanssa aivan mahdotonta, ei uskonut mitään. Päivät oli kunnon tappelua juuri sen takia ettei uskonut oikeesti yhtään mitään. Vaan pelastus löytyi! Meillä toimii loistavasti jäähypenkki. Penkki ei missään eristyksissä vaan ihan tuossa eteisessä ja jos ei parin sanomisen jälkeen asia mene perille niin mars jäähypenkille viideksi minuutiksi. Jos ei mene sinne tai tulee pois niin viisi minuuttia lisään. Pari ekaa päivää istui siellä 20 minuuttia kerralla (ja monta kertaa) kun ei meinannut pysyä (vietiin aina uudelleen). Ja parin päivän päästä hoksasi mistä on kysymys. Nyt enää tosi harvoin tarvii antaa jäähyä yli viittä minuuttia.

Jos on joku tavara jota ei saa ottaa niin otan tavaran pois ja saatan laittaa tytön myös jäähypenkille, vähän tilanteesta riippuen.



Jos pukeminen ei kehotuksista huolimatta suju, otan tytön syliin ja puen itse ripeään tahtiin eikä minkäänlaisia valituksia tai sätkyttelyjä suvaita.



Olen yrittänyt pitää sen linjan että en ala kinaamaan/väittelemään 3,5 vuotiaan kanssa - ulkopuolinen ei siinä touhussa erota kumpi on vanhempi ja kumpi se uhmis.



Meillä jäähypenkki on käytössä ja auttaa kyllä useimpiin tilanteisiin.

Meillä toimii uhmakkaaseen ja voimakastahtoiseen poikaan parhaiten perustelut kun jaksaa joka kerta sanoa miksi ei, niin uskokaa tai älkää se päivä tulee jolloin antaa tavaran itse pois tai ei edes yritä koskea. Se myös auttaa että katsotaan ja tutkitaan yhdessä kiellettyä tavaraa ja samalla perustellaan miksi sitä ei saa ottaa.



Pahin uhma nousee juuri siitä jos lapselle sanotaan ei ilman perusteluja. Viimeinen vaihtoehto on meillä ollut sitten jäähy, jota myös joskus joutuu käyttämään kun mikään muu ei auta (lapsi toistuvasti tekee väärin vaikka perusteltu on useaan otteeseen).



Minusta parhaiten ymmärtää lapsen kohdalla tarpeen perusteluihin jos miettii omalla kohdalla esimerkkitilannetta jossa oma pomo kieltää tekemästä jotain töissä - meistä varmasti kaikki haluavat tietää miksi juuri jotain asiaa ei saa tehdä jotta osaa ja haluaa muuttaa käytöstä, pelkkä " ei" tai kielto nostaa raivoa ja ei motivoi muutokseen.



Myös se että jaksaa antaa lapselleen aikaa, vähentää uhmaa ja raivareita koska lapsen ei tarvitse hakea huomiota negatiivisella käytöksellä.

Monta sellaista asiaa olen tässä ketjussa lukenut, miten meillä oikeasti omasta mielestäni PITÄISI toimia jos uhmaikäinen ei usko, jos vaan jaksamus aina siihen riittäisi.

Ne kuulostavatkin aika järkeviltä, ja osaan kuvitella tilanteen mielessäni miten tuo tulisi menemään, ja poika ehkä uskoisikin.

Nyt on pakko tsempata ja kokeilla järkevämmällä tavalla, muutoin en enää jaksa.

Luulen että pojan kanssa tuosta hommasta saataisiin jotain aikaankin...



MUTTA mitäs sitten kun perheessä onkin se ihanan ihana pahojaan tekevä pikkusisko, jolla ikää 1v11kk?

Poikamme on vielä rauhallinen lapsi verrattuna siskoonsa,

tyttö ei usko mitään.

Tänään on käyty jo kaksi " tappelua" tytön kanssa läpi, kun ei saanut tahtoaan läpi.

Siitä seurasi itkua, äidin lyömistä, kunnon rääkymistä ja lopuksi tuntui ettei tyttö ollut tässä maailmassakaan kun menetti kunnolla malttinsa, tuskin muisti enää edes mistä koko tappelu alkoi.

Ihme valtataistelua, minä kun en anna lapsen hyppiä silmille sillä tavalla että saa kaiken periksi.

Tuon ikäiselle on turha yrittää perustella mitään.

En edes viitsi kieltää, paitsi vaaralliset jutut.



Meillä on enemmän kyse pikkusiskon kiusaamisesti (ikäeroa 4 v), lelujen keräämisestä, pukemisesta, syömisestä jne.



Tänään taas oli parempi päivä (siis ilta töiden jälkeen) kun heti istahdin alas lasten kanssa ja unohdin kaikki muut asiat. Esikoinen siis selvästi hakee äidin huomiota, isin huomiosta viis veisaa. Valitettavasti ei ole mahdollista että joka ilta unohdan kaiken muun ja vaan leikin lasten kanssa. Saati että nuo eivät koskaan sammu ennen klo 21.



Lohduttaa että muilla on samanlaista :)

Vastasin jo tuohon kiellettyjen tavaroiden ottamiseen, että siinä annan joskus periksikin Näin lähinnä siksi että usein tulen kieltäneeksi jotain " vanhasta tottumuksesta" ajattelematta, että kyllä 4-vuotias jo oikeastaan osaa esim. käyttää saksia oikein. (Täytyy vaan muistaa kysyä, MIHIN hän niitä tarvitsee... varmuuden vuoksi :-)) Joskus tulee peräännyttyä myös koska totean, että asia ei oikeastaan ole riidan arvoinen, enkä jaksa vain periaatteesta käyttää puolta tuntia jankkaamiseen ja lapsen huudon kuunteluun.



Meillä lapset kyllä myös tietävät äänensävystä milloin käsky on ehdoton, ja milloin voi yrittää neuvotella. Minä en oikein usko lastenkasvatuksessa siihen koirankoulutusperiaatteeseen, että käsky on vietävä aina loppuun saakka vain periaatteen vuoksi. Kyllä 4-vuotiaat ja vanhemmat lapset jo ajattelevat sen verran itsekin, että huomaavat milloin heitä " pompotetaan" ja milloin on kyse järkevästä kasvatuksesta. Tietysti pitäisi aikuisena huomata se ero jo etukäteen ja välttää komentamasta ns. turhaan ja ilman perusteluja, mutta ainakaan minulta se ei aina onnistu. Etenkin 7-vuotiaan huomaan kunnioittavankin minua enemmän, kun kuuntelen myös häntä ja myönnän joskus olleeni itsekin väärässä.



Tärkeissä asioissa olen kyllä ehdottomampi. Kiusaamisesta ja nälvimisestä laitetaan heti jäähylle ja puhutellaan. Kielletyn tekemisestä (esim. minigolf-pallon heittely sisällä, kuten tänä aamuna...) kiellän kerran ja haen heti tavaran jäähylle jos touhu jatkuu. Hampaiden pesulle ja pukemaan tai riisumaan käsketään pari kertaa tiukentuvaan sävyyn ja sitten haetaan kaveri kädestä pitäen. Jos lapsi näissä tilanteissa aloitta tuon " niin mutkuttelun" , keskeytän tylysti ja sanon, että ei vaan nyt tehdään niin kuin minä sanon - ja tarvittaessa tosiaan myös toimin.



Minä olen muuten tehnyt niin, että jos lapsi lähtee karkuun kun pitäisi pukea ulkovaatteet, ilmoitan että joko tulet pukemaan nyt ja äiti auttaa tai sitten äiti menee edeltä ulos odottamaan ja sinä puet yksin. Molemmille pojille piti pari kertaa laittaa haalarit eteiseen odttamaan ja lähteä itse ovesta ulos - riekkuminen loppui heti kun painoin oven kiinni ja lapsi joko alkoi pukea itse tai huusi äitiä (menin tietenkin takaisin ja autoin pukemisessa). Sen jälkeen riitti uhkaus. Huomaa, että en siis uhannut jättää lasta yksin kotiin, vaan vain yksin pukemaan, minä odottaisin ulkona. Psykologisesti tämä lienee hyväksyttävämpää ...

ja muuten se on ollut meillä tosi toimivaa, että yritän kieltämisen sijaan keksiä miten jotain asiaa saa käyttää, tuli tosta minigolfpallosta mieleen, eilen kun nuorempi lapsi heitteli pientä magneettipalloa, joka tietty tekee pahaa jälkeä kun on niin painava jos johonkin pöydälle lentää (golfpallo taitaa olla vielä painavampi, ei varmaan siis toimi tässä tilanteessa..), niin en halunnut pallojen heittelyä kieltää, kun poika tykkää niin kovasti palloleikeistä, niin keksin että ei heitellä niitä ympäriinsä, vaan haettiin tyhjä roskis johon vuorotellen heiteltiin palloja, ja olipa se hauskaa äitistäkin :).

- Hei ala ota sita, koska.... (=perustelu miksi ei saa ottaa)

- Mina otan sen vaan ihan pikku hetkeksi

- En halua etta otat sen. Anna sen olla paikallaan. (ja perustelu uudestaan jos on tarpeen)

- Pidan sita vaan ihan pienen hetken

(Laitan saman tien kielletyn esineen paikkaan josta lapsi ei sita saa)

- Ei kun sita ei saa ottaa ollenkaan.



Naita keskusteluja kaydaan ainoastaan sellaisten esineiden tiimoilta joita ei ihan oikeastikaan saa ottaa (Veitset, siivousaineet, lasiset maljakot tai kynttilanjalat, tms oikeasti vaaralliset) Usein keskustelua seuraa tietysti lapsen raivari. Mutta se menee nopeasti ohi. Olen sita mielta etta on 4-vuotiaalle on kylla jo perusteltava kiellot hyvin. Ja keskustelua on turha myöskaan pitkittaa, jos en aio muuttaa mieltani missaan nimessa niin on parasta laittaa kielletty esine saman tien pois lapsen ulottuvilta. Mutta kuten joku jo sanoikin niin joskus tulee kiellettya ihan vanhasta tottumuksesta...taytyy aina valilla paivittaa omat puhetottumukset :)