Mitä minulle kuuluu?

Minulla ei ole tällä hetkellä kavereita, tai no on yksi. En oikein osaa pitää kiinni kaveruuksista/seurani ei kiinnosta tarpeeksi ketään/en tiedä. Elämäntilanteeni on sellainen, etten edes jaksaisi (eikä kiinnostaisi) jotkut turhat kahvittelut ja juoruilut kavereiden kanssa. Minun tarvitsisi saada elämän perusta kuntoon, jotta kiinnostuisin platonisista suhteista. Romanttisen suhteen etsintä on aktiivinen, koko ajan.
Miesasiat ovat vähän miten ovat. Masentaa erään kusipään käytös. Toinen tyyppi vaikuttaa ihan kivalta, katsotaan tuleeko siitäkään mitään.
Olen muuttamassa omistusasuntoon pian, mikäli asiat menevät suunnitelmien mukaan. Sinne täytyisi suunnitella all over -remppa (jei!) ja laittaa asiat kuntoon nykyisessä asunnossa, jotta voisin pikku hiljaa pakata kimpsut ja kampsut ja laittaa lopullisesti oven kiinni perässäni.

Olen ekaa kertaa ikinä tilanteessa, että en ole saanut maksetuksi koko vuokraa, ja asia stressaa minua kovasti. Onneksi vuokranantajani on aina ollut rento, mutta eihän hänkään voi loputtomiin odotella. Mutta onneksi minulla on luottotiedot kunnossa ja tämä on eka kerta kun on todellinen ongelma vuokran kanssa, joten luulen hänen ymmärtävän. Silti ahdistaa. Olen kotona, mutta tunnen että kotini lipuu altani pois enkä voi hengittää rauhassa, koska tiedän että vuokraa on vielä maksamatta. Todella piinaava tunne, joka hakkaa alitajuntaa päivin öin.

Lemmikkini on poistunut maailmasta ja suru on valtava. Toisaalta valtava taakka on pudonnut hartioiltani, enää ei tarvitse itkeä, valvoa, stressata, pelätä ja seurailla lemmikin liikkeitä 24/7. Se oli sairas ressukka :(

Olen aina välillä selaillut tori.fi lemmikki-ilmoituksia. En tiedä mikä päivä se olisi, kun otan/ostan uuden lemmikin. Pitäisikö juhlistaa uutta elämää muuttopäivänä ja tuoda lemmikki suoraan uuteen kotiin? Ehkäpä. Pelkään aina, että minulle täydellinen lemmikki lipuu ohitseni, koska juuri nyt en koe että on aika ottaa uusi vauva hoivattavaksi. Hirveä hinku olisi, mutta koen, että nyt täytyy hetki vielä antaa aikaa itselle. Syödä itse vähän paremmin, kun lemmikin tarpeisiin ei uppoa rahaa.

Olen väsynyt. Saatan täysin yllättäen ajatella kuolemaa. En tee itselleni mitään sitten kun minulla on taas lemmikki. Tällä hetkellä millään ei tavallaan ole väliä. Koen erään ihmisen taakkana. Hänellä ei itselläänkään ole helppoa, mutta hänellä on taipumusta huomionhakuisuuteen. Aikuinen ihminen. Tavallaan olen katkera, koska kukaan, ei kukaan tiedä kuinka synkkiä ajatuksia ja asioita käyn läpi, mutta minä en hae huomiota joten ongelmiani "ei ole olemassa."

Kai koen kuoleman niin, että viimeistään siinä vaiheessa saisin sen huomion, jota kaipaan, koska voin suuren osan ajasta huonosti.
Olen katkera miehelle ja inhoan itseäni, kun en kelpaa. Tunnen jonkin sortin vihaa, yleistä vihaa. En ole nainen, joka ei kelpaa. En suostu olemaan.
Enpä tiedä... En oikein tiedä onko elämässä kuitenkaan mitään minua varten. En ole suoranaisesti onnistunut ihminen, vaan aika heikko ja ongelmallinen. Kyllä toisinaan tunnen itseni onnelliseksi. Mutta jos tulee takapakkia, niin se tulee kunnolla ja vie minut mukanaan pohjalle.

Sitä minulle kuuluu.