Kitkuttelijat ja tiukilla elävät työssäkäyvät ihmiset!

Se asunto voi olla heille liian kallis, jos laina on mitoitettu liian suureksi ja Thaimaan reissu tehdään Visalla, niin en yhtään ihmettele, että tuntuu tiukalta. Ei ne ole ne suuret tulot vaan pienet menot. Elämä pitää mitoittaa niin, että rahat riittää. Pikkusen pienempi ja vaatimattomampi asunto ja ulkomaanmatkat pois, jos rahat ei riitä, niin ei ole ollenkaan niin tiukilla.

Mä en yksinkertaisesti pysty ymmärtämään ihmistä, joka valittaa tiukilla elämisestä samaan aikaan kuin laittaa semmoiset 15 tuhatta euroa perheen lomaan ja kodin remonttiin. Asenneongelma.

Joo ja varsinkin jo käy ihan normipalkkaisessa työssä ja perheessä on vieläpä kaksi palkansaajaa, niin ei vaan voi ymmärtää ettei rahat muka ikinä riitä. Ehkä silloin kannattaisi muuttaa halvempaan asuntoon?

No, asumme vuokralla, se on valitettavasti kallista, mutta en saa lainaa omaankaan. Meistä ei kukaan enää harrasta mitään maksullista, koska ei ole varaa, aiemmin salibandyä, mutta maksut kasvoivat liian koviksi meille. Eli nyt käydään kävelyllä, fillaroimassa tms, surfaillaan netissä, tenit pelaavat netissä. Vaatteita ei osteta huvin vuoksi, vaan tarpeeseen, tosin itselleni en edes silloinkaan, vanhoilla pärjään vielä. Lehtiä meille ei tule.

Jonkun verran kuukaudessa jos tienaisi enemmän rahaa, voisi harrastaa tai jopa matkustella.

No joo. Sitä olen miettinyt, että onko tämä vähän tämän päivän ilmapiirin mantraa: kun on oikeasti ihmisiä, joilla ei rahat meinaa riittää tai jotka ovat kehittäneet euronvenytyksestä melkoista taidetta, mukaan mantraa hokemaan liittyy heitäkin, joilla ei oikeasti niin hätää ole. Olen itse osa-aikatyöläinen, joka ei palkallaan todellakaan pääse omille siivilleen, joten se parin tonnin palkka kuulostaisi minun korviini melkoisen ruhtinaalliselta. Jopa pienempikin siihen nähden, että tällä hetkellä tienattu palkka pysyy todella lähellä sitä, mitä saisin työttömänä. 

... Toisaalta, vaikka näillä ns. muka-köyhillä sitä rahaa oikeasti onkin (tai sitten menot onkin mitoitettu liian korkeiksi, vaikka tulot olisivatkin kohtuulliset), niin sitä tyytymättömyyttä voi lisätä yksinkertaisesti se, että työn määrä koetaan mittavaksi ansaittuun palkkaan nähden + tienatusta palkasta valtio nappaa ison osan veroina pois. Tyytymättömyys sitten ilmaistaan uskomuksena, että eletään kädestä suuhun tai että rahat eivät riitä mihinkään, vaikka alla olisi omakotitalo ja ulkomaille tehtäisiin säännölliset lomamatkat. 

/keittiöpsykologimongerrusta

Mun työkaveri, joka on koulutetumpi  (lue: parempipalkkainen) ja jolla on mies (työssäkäyvä) ja yksi lapsi. Hän tuntuu elävän yhä lapsuuttaan jossain Kainuun peräkorvessa, jolloin kaikesta piti säästää.

En käsitä, miten 20v naimisissa ollut pari ei ole pystynyt esim. säästämään - tai onhan niillä oma talo. Mutta noin muuten vaatteita ei voi ostaa, syö eväitä, ei tykkää matkustaa... Johonkinhan kahden aikuisen tulot pitää laittaa?

Itse teen kahta työtä, elätän kahta teiniä ja itseäni. Joo, rahat on loppu osan aikaa kuusta, mutta en koe siltikään olevani köyhä. Mulla on kaikkea mitä tarvitsen, elämä pyörii muutenkin kuin työpaikan, ruokakaupan ja olohuoneen sohvan väliä.

Rahankäyttö on taitolaji. Ja onhan se kurjaa maksaa sitä visalaskua jälkikäteen monta kuukautta, kun siellä reissussa ei viitsinyt pihistellä.

Me ollaan köyhiä, tosin meillä vain yksi työssäkäyvä perheessä.t.ammattivalittaja

Nro 6 on hyvä pointti.

Että vaikka tulot olisivat mitä, niin ovatko ne suhteessa menoihin. Tai siis kokeeko ihminen saavansa tarpeeksi vastinetta palkkatyöstään?

Itse olen tyytyväinen palkkaani, joka on huimasti sen mystisen keskipalkan alapuolella. Kuitenkin mun pitäisi saada noin 1500e palkankorotus, jotta se tuntuisi jossain. Koska isommasta palkasta verot vie osan ja suurempi palkka lakkauttaisi asumistuen.

Lisäksi veemäinen eksäni todennäköisesti toteaisi, että hänen ei tarvitsekaan maksaa elatusmaksuja, vaikka sen tulot on tälläkin hetkell noin viisinkertaiset omiini verrattuna.

Mutta luokittelen itseni suosiolla köyhäksi, ja sanon sen lapsillekin. Kerron, että pienilläkin tuloilla pärjää, mutta ei voi ostaa ilman harkintaa ja lomareissu taas pitää tehdä suunnitelman kanssa. Että lainaa voi ottaa, muttei mihinkään turhaan. Jos johonkin ei ole varaa, niin sitten voi olla ilman.

Terv. Lottovoitosta haaveileva

Kaksi lasta ja kumpikin töissä. Olemme pienpalkkasessa ammatissa kumpikin. Toisen tili menee kokonaan asumiskuluihin.

Toisen palkasta maksetaan matkakustannukset, ruokakulut ym. Raha riittää juuri ja juuri elämiseen. Mutta ei mihinkään ylimääräiseen. Lomat olemme kotona ja teemme retikiä rannalle ja luontoon. Ei voisi kuvitellakkaan että matkustaisi etelään tai edes kotimaassa. Saamme olla onnellisia kun lapset pääsee kerran kesässä joko eläintarhaan tai huvipuistoon.

Meillä on yksi nettiyhteys, edullisin mahdollinen ja veljeni vanha läppäri. Uutta ei olisi vara ostaa.

Emme käytä alkoholia emmekä tupakoi. Onneksi olemme saaneet olla kaikki terveitä sillä silloin talous varmasti repsahtaa. Säästöön ei jää mitään. Mutta onneksi ei ole velkaakaa.

Tiedän että moni käy etelässä lomilla ja ajaa hienolla autolla. Ostavat uusia vaatteita ja huonekaluja. Mutta sen he tekevät osamaksulla tai luottokortilla. Meillä ei näin tehdä. Meillä on lapsilla yksi yhteinen kännykkä ja kummallakin puolisolla oma. Mutta ne on kaikki yli 8v vanhoja. Mutta omia. Ja toimii ihan hyvin.

Vanhempani olivat köyhiä työssäkäyviä, kun olin lapsi. Pätkätyöläinen ja kaupan kassa, molemmat ammattikoulun (2v) nuoruudessaan käyneitä. 90-luvun lama-aikaan isä oli usein työttömänä.

Me viisihenkinen perhe asuimme pikkukaupungissa 3h+keittiö omistusasunnossa. Äidin kaikki rahat menivät alunperin yhteiseen asuntolainaan, isä maksoi autolainoja (kyllä, vanhatkin romut oli pakko ostaa lainarahalla). Auto oli pakko omistaa, koska julkista liikennettä ei ollut ja työpaikat 15 km päässä kotoa. Ruuat, bensat, meidän lasten vaatteet ja sen sellainen veivät kaikki rahat.

Meillä ei koskaan ollut varaa matkustella sukulaisten mökkiä kauemmas. Kesäisin teimme yhden huvipuistoreissun, jonne otimme aina omat eväät. Harrastuksina toimivat seurakunnan ilmaiset kerhot, vaikka me lapset inhosimme rukoiluhetkiä.

Sossusta ei kuulemma saanut rahaa, koska oli omistusasunto. Näin silti, vaikka vuokralla asuminen olisi ollut kalliimpaa, eikä syrjässä sijaitsevaa huonokuntoista kerrostalokolmiota olisi saanut edes myytyä.