alle 25v lapsen saaneet, mitä te olette kokeneet?

Ap voi aloittaa. Lapsi oli siis toivottu tapaus, olimme 'aina' puhuneet että kun parisuhdetta on muutama vuosi takana ja talous ok niin yritämme saada lapsen. Ainoastaan nämä oli kriteerit. Suhdetta oli takana lapsen syntyessä 4.5v ja mies vakitöissä. Minä opiskelin AMK:ssa. Nyt olen juuri valmistumassa kaksoistutkintoon, se tuntuu tosi mahtavalta. Olin monen monta vuotta opiskeleva kotiäiti. Me ollaan reissattu perheenä samanlaisissa paikoissa missä tykättiin ennen lasta käydä (telttailu, pohjoismaat, e-Eurooppa yms). Parisuhteessa on koettu niitä vaikeita aikoja kun kasvoimme vanhemmiksi, nyt on mukava olla. Olen saanut paljon uusia ystäviä näinä vuosina, lähinnä opinnoista ja harjoittelupaikoista. Olen nähnyt poikamme kasvavan ja kasvanut samalla itse tosi paljon. Olemme ostaneet meille kodin tätä lapsiperheaikaa varten, läheltä keskustaa mutta silti luonnon ääreltä. Lähinnä olen kokenut sellaista henkistä kasvua, en mitään mielettömiä elämyksiä jotka ehkä kuuluisi nuoruuteen? Olen mielestäni ollut hyvä äiti ja olen kiitollinen kivasta lapsesta ja mahtavasta puolisosta!

Olin 25v. Amk-tutkinto ja työkokemusta hankittuna, vakituinen työ, matkustelua, avoliitto ja ehdin viettää sitä biletyselämääkin mielestäni riittävästi ennen lapsia. Aikanaan kun lapset on isoja, voin keskittyä enemmän uraan ja jatkaa matkustelua.

Meille syntyi tyttö toivottuna kun olimme 24 ja 25. Nyt tyttö on hieman yli 8 kuukautta vanha. Paljon on tapahtunut mutta paljon on vielä edessä :) käyn koulua, mies valmistuu pian. Muutimme vuokralle asuntoon, minkä ehkä ostammekin. Molemmat on töissä (tai itsehän olen siis vanhempainvapaalla).

[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 11:43"]Ap voi aloittaa. Lapsi oli siis toivottu tapaus, olimme 'aina' puhuneet että kun parisuhdetta on muutama vuosi takana ja talous ok niin yritämme saada lapsen. Ainoastaan nämä oli kriteerit. Suhdetta oli takana lapsen syntyessä 4.5v ja mies vakitöissä. Minä opiskelin AMK:ssa. Nyt olen juuri valmistumassa kaksoistutkintoon, se tuntuu tosi mahtavalta. Olin monen monta vuotta opiskeleva kotiäiti. Me ollaan reissattu perheenä samanlaisissa paikoissa missä tykättiin ennen lasta käydä (telttailu, pohjoismaat, e-Eurooppa yms). Parisuhteessa on koettu niitä vaikeita aikoja kun kasvoimme vanhemmiksi, nyt on mukava olla. Olen saanut paljon uusia ystäviä näinä vuosina, lähinnä opinnoista ja harjoittelupaikoista. Olen nähnyt poikamme kasvavan ja kasvanut samalla itse tosi paljon. Olemme ostaneet meille kodin tätä lapsiperheaikaa varten, läheltä keskustaa mutta silti luonnon ääreltä. Lähinnä olen kokenut sellaista henkistä kasvua, en mitään mielettömiä elämyksiä jotka ehkä kuuluisi nuoruuteen? Olen mielestäni ollut hyvä äiti ja olen kiitollinen kivasta lapsesta ja mahtavasta puolisosta!
[/quote]
Oman alan työkokemusta ei vielä juurikaan ole pientä keikkaa lukuunottamatta. Tänä kesänä minulla on ensimmäinen oman alan sijaisuus! Jännittää :) Nuorempana olen töitä kyllä tehnyt, aloitin 15-vuotiaana.

Lapset syntyi kun olin 20 ja 21. Tuota ennen en ollut asunut omillani kuin 3kk. Olin toki ollut vaihdossa Australiassa ja nähnyt n 20 maata. Asunut muutaman vuoden Ruotsissa ja bilettänyt pari vuotta. Asuin vuokralla, en ollut valmistunut ammattiin. Asuin avoliitossa.

nyt tuosta 16v. Olen avioliitossa, lapsia 4, lisää ei tulossa. Matkustamme pari kertaa vuodessa. Olen ammatiltani terveydenhoitaja. Asun omakotitalossa ja tyytyväinen elämääni. Olisi sitä kai voinut helpommalla kaavallakin varhaisaikuisuuden aloittaa. Silti nyt en kadu, koska asiat hyvin. 

Sain esikoisen 19-vuotiaana. Olin ehtinyt käydä lukion, saada opiskelupaikan amk:sta, matkustella (tosin perheen kanssa, mutta kuitenkin), bilettää ihan riittävästi omasta mielestäni.. Oikeastaan ainoa merkittävä asia mitä en ole kokenut, on ollut yksin asuminen kun muutin kotoa suoraan poikaystävän kanssa yhteen. En mä koe jääneeni mistään paitsi. Joskus rahojen ollessa tiukilla manaan sitä ettei mulla ollut ammattia ja työtä lasten syntyessä, mutta hyvinhän tämä elämä näinkin sujuu. Opiskelen nyt aikuispuolella ja elän mukavaa perhe-elämää. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Saatiin ainoa lapsemme kun oltiin 24 ja 25. Sitä ennen olin ehtinyt harrastaa tavoitteellista kilpaurheilua, käydä lukion ja opiskella ammatin ammattikoulussa, saanut vakityön. Olin ollut mieheni kanssa yhdessä yhdeksän vuotta, niistä viisi saman katon alla ja vuoden verran naimisissa. Olin kokenut yhden keskenmenon. Olimme kiertäneet miehen kanssa festareita ja muutenkin kotimaata, ulkomaat eivät ole juurikaan kiinnostaneet. En koe, että olisin jääytmistään paitsi tai mitään vaille. En ole koskaan kaivannut reppureissaamista ympäri maailman, yksin asumista, irtosuhteita, korkeakouluopiskelua sun muuta mitä joidenkin mielestä pitäisi kokea.

up

Saatiin ainokaisemme kun olimme 20 ja 23. 

Olin opiskellut oppisopimuksella ammatin ja saanut tätäkautta vakityön, mies myös opiskellut ammatin ja oman alansa yrittäjä. 

Asutaan omassa talossa maalla. Ehdittiin "bilettää" riittävästi ennen lasta, eikä meillä ole siihen koskaan ollut kaipausta, kun molemmat ollaan melkoisia kotihiiriä sillä osa-alueella. 

Reissattu on ja reissataan vieläkin, kun lapsi on nyt 5 v. 

Mitään irtosuhteita en ole osannut kaivata, haitallisia ne minusta vaan on kun sivusta on seuraillut tuttujen menoa. 

Onko muita?

Olen saanut kaikki kolme lastani ikävuosien 20-25 välillä. Olen opiskellut yhden tutkinnon lasten aikana, opiskelen toista tutkintoani amk:ssa parhaillaan, olen ehtinyt olemaan töissä ja miehenikin on opiskellut tänä aikana ja valmistunutkin. Säästämme tällä hetkellä omaan taloon, häät on tulossa. Eipä voi valittaa, itse olemme valinneet asiat näin. Lapsia ei tule enempää, näin on hyvä:) olen nyt 27-vuotias.

Olin tasan 25. Mulla oli pätkätyö, maisterintutkinto, avioliitto ja omistusasunto. Olin ollut vaihdossa, matkustellut ja elänyt itsenäisesti 7 vuotta.