Miten lopettaa turha asioiden vatvominen ja mielensäpahoittaminen?

Voisinpa auttaa,mutta valitettavasti näin nelikymppisenä kärsin samasta asiasta edelleen.
elämä olisi paljon helpompaa,jos voisi suhtautua vähän kevyemmin noihin tilanteisiin.
nämä vatvomiset syövät älyttömästi energiaa.

Vastaus: muutat asennoitumistasi ja PÄÄTÄT, että enää et vatvo/murehdi asioita. Suuntaat ajatukset muualle etkä anna niille valtaa. 

Jollain toisella voi olla sama ongelma esim. Väkivaltaisten tai seksiajatusten suhteen. Kaikesta voi oppia pois, jos tahtoo. Jos pysyt tiukkana ja uskollisena päätöksellesi, huomaat jonkin ajan kuluttua, että olet muuttunut muutenkin. Sinusta on tullut jämäkkä ihminen, jota eivät tunteiden tuulet riepottele.

Onnea ja tsemppiä muutokseen!

Onko kenelläkään kokemusta mindfullnessista? Olen ymmärtänyt, että sen avulla harjoitellaan elämään ns. tässä ja nyt. Ei vatvoen menneitä tai murehtien tulevaa... En vain ole varma uskonko koko juttuun? :) ap

Ei mindfulness ole uskonto. Siinä opettelet hallitsemaan mieltäsi ja ajatuksiasi, ja se auttaa loistavasti juuri tuollaisia kuin sinä. On tosiaan vapauttavaa kun hiljalleen oppii päästämään irti ja antamaan menneiden ja tulevien olla. Kun niille ei mitään enää tai vielä voi, niitä on ihan turha vatvoa.

Ehdottaisin, että kehität itellesi uusia harrasteita tai muuta puuhasteltavaa aina kun pää meinaa täyttyä moisista ajatuksista. Lähde lenkille tai salille, tee jotain erityisen haastavaa ruokaa, lue jännää kirjaa, kutsu kaveri kylän. Eli keep yourself busy! Jos ei ole aikaa pähkiä asioita, tapa pikkuhiljaa loppuu. Ja tietty se, että jos huomaat alkavasi pyöritelemään asioita päässäsi, tietoisesti ohjaat aatokset muualle ja teet jotain muuta.

Mulla sama ongelma ja ikää 44... :( Mindfullnesia olen miettinyt myös, kuulisin mielelläni kokemuksia minäkin?

Olen samanlainen. Nuorempana oli vaikeampaa kestää sitä, että ihmiset eivät aina halua olla reiluja esim. työpaikalla. Että konfliktitilanteet pahoittivat mielen, enkä oikein osannut jättää asiat taakseni, vaan mielessäni vatvoin mitä olisi pitänyt sanoa/tehdä paremmin, miten olisin paremmin voinut hoitaa tilanteen jne.

Mutta nyt nelikymppisenä sitä osaa jo antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Teflonpinta on kasvanut, ja osaa päästä ikävien asioiden yli ihan eri tavalla kuin herkempänä nuorena. Osaan myös paremmin pitää puoleni, ja huomannut, että veemäisille ihmisille pitää olla samanlainen! Jotkut eivät arvosta rehellisyyttä, reiluutta, oikeudenmukaisuutta, vaan tärkeintä on se OMA ETU. Silloin ei pärjää ystävällisyydellä, reiluudella jne. Pitää vaatia ettei jää jalkoihin, pitää välillä ärähtää, perustella hyvinkin painavasti ja perusteellisesti, että ei jää jalkoihin. Jyrien kanssa pitää jyrätä.

Itselle on myös hyvä olla armollinen. Kun itse olen hyvinkin kriittinen iteäni kohtaan, niin olen huomannut, että se loputon itsekritiikki vain syö itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Olen oivaltanut, että välttämättä muut ihmiset eivät vaadi yhtä tiukalla kriteerilla itseltään, kuten minä. Moni menee siitä mistä aita on matalin. Kannattaa olla oman itsensä paras kaveri, olematta kuitenkaan itserakas... Itseään pitää arvostaa terveellä tavalla, ja hyväksyntää pitää hakea itseltä, ei muilta!

Ihmisille kannattaa aina olla mukava, mutta jos se ihminen ei osaa arvostaa ystävällisyyttä, vaihda taktiikkaa.

Kaikki myös tekevät virheitä, salli itsellesi se, että myös sinä teet joskus virheitä, vaikka pyrkimys tietenkin on, että pyritään tehdä hommat niin hyvin kuin mahdollista. Räyhääjien räyhät ei kannata ottaa tosissaa, koska sellainen ihminen vain reagoi helposti räyhäämällä (se on tapa). Mutta jos ystävällinen, reilu ihminen alkaa räyhätä työpaikalla, kannattaa sellainen ottaa tosissaan.

Tee rajat. Esim. töissä jos joku alkaa vaikuttamaan jaksamiseesi ja työpanostasi niin siihen puutut kertomalla tilanteesta työnantajallesi. Omalla työpaikalla eräs sai kenkää kun kiusasi muita.

On siis olemassa ihan vaan pahojakin ihmisiä, niillä on paha olo ja he tartuttaa sen muihin. Käyttää muita hyväkseen. Siihen auttaa että sanot EI. Jos sinulla on paljon töitä niin tunnusta se ensin itsellesi: sinun pitää tehdä ensin TÄMÄ juttu loppuun. Muiden auttaminen on jees, mutta ehditkö hoitaa sen oman työsi lisäksi? Näetkö että työpanoksesi sen kestää? Entä auttaako muut sinua kun pyydät?

Virheitä tekee kaikki. Presidenttikin. Eikä kaikkea muisteta. Hyvä tapa sallia itselleen virheitä on miettiä miten usein miettii naapurin tai ystävän mokaa. Mitä ajatuksia se sinussa herättää? Nauratko niille ja olet pahansuopa? Samoin voit ajatella että muut tekee sinun virheiden kanssa. Yleensä virheet kuitataan inhimillisyyteen kuuluvina ja ne unohdetaan kyllä. Parhaimmillaan niille voi itsekin nauraa!

Sellainen vinkki että jos mietit mitä muilla on niin kannattaa verrata itseään oman ikäisiin, ei vaikka 20 vuotta vanhempiin joilla on oma status, talolaina maksettu yms. Kenties sinullakin on kun olet 50- vuotias?

Mutta kyllä hyvä tyyppi on aina hyvä tyyppi. Pidä kuitenkin huoli itsestäsi ja jaksamisestasi. Jos työpanoksesi ei kestä sitä että autat jossain niin kerro että sinulla on tässä nyt menossa juttu X joka pitää tehdä ensin mutta palaat vaikka asiaan jos ehdit?! Eli tee rajoja. Opettele perustelemaan asioita niin että teet sen silti mukavasti etkä väsytä itseäsi liikaa.

Aina kun huomaat jääneesi taas vatvomaan, lopeta. Heti. Käännä ajatukset johonkin muuhun, ryhdy tekemään jotain muuta. Kävele ovesta ulos tai toiseen huoneeseen: oviaukon läpi meneminen aivan tutkitusti saa usein unohtamaan asian, jota juuri hetki sitten oli ajatellut. Sinun pitää ymmärtää, ihan syvällisesti, ettei vatvominen auta mitään, ja että ne asiat ovat oikeasti ihan pieniä ja unohtuvat pian - kaikilta muilta paitsi sinulta, jos jatkat vatvomistasi. Jollain tasolla (järjelläsi) sen jo ymmärrätkin, mutta sisäisesti et ole vielä vakuuttunut. Kerro se vaikka päivittäin peilikuvallesi, jotta saat sen iskostettua syvälle tunnetasolle. Ajattelunkin voi opetella uusiksi, kyllä näistä vanhoista malleista pääsee eroon. Aloita jo tänään - tai mene nukkumaan hyvillä mielin ja aloita harjoitukset heti huomenna. Kyllä se siitä!

Sitä kutsutaan sosiaalisten tilanteiden perfektionismiksi. Voi itsehoitaa oppailla tai mieluiten jos mahdollista hakeutua psykoterapiaan, varsinkin jos haittaa merkittävästi työtä tai sosiaalisia suhteita.

Hanki elämä :D Mitä enemmän tekemistä, sitä enemmän mokia, joten et voi niitä kaikkia muistaa. Esim. jos petät kerran, kadut koko elämäsi. Jos petät kymmeniä kertoja, et kadu jokaista niistä erikseen kun et edes muista yksityiskohtia asennoista ja äänistä.

Vatvominen minusta on sitä ettei käsittele asioita kuitenkaan loppuunsaakka vaan niihin palaatan aina välillä ja taas lopetetaan se ajatustyö kesken. Ei tehdä päätöksiä miten homma hoidetaan ja sitten ne vaivaa. Sama jankuttajalla: hommaan palaa uudestaan koska toinen ei kuuntele tai ei sovita miten toimitaan. Sitten pitää aina uudestaan valittaa samasta asiasta..

Kiitos vastauksista! Ongelmani ei (ainakaan vielä) haittaa sosiaalisia suhteitani. Välillä minulla on ollut hyvinkin seesteisiä kausia, mutta uudessa työssä olen joutunut luopumaan mielenrauhasta. Onnistun jotenkin välttämään vatvomisen päivällä, kun puuhailen kaikkea muuta, mutta iltaisin asiat hiipivät mieleen. Tänäänkin eräs työkaveri arvosteli työtäni ja ammattitaitoani jatiedän että alan kohta pyörittämään asiaa päässäni kun olen käymässä nukkumaan. Siksi olen ajatellut, että ikävien asioiden torjuminen ei auta, koska voin torjua ajatuksia vain tietyn ajan jollain sijaistoiminnolla. ap

Mä oon 40-vuotias ja herkkänä ihmisenä otan helposti asiat itseeni enkä siedä arvostelua. Töissä esitän rakentavaa ja järkevää ja ilta sit meneekin vatvoessa, kuten tänään. Olen aloittamassa psykoterapian. Ihana kuulla muidenkin kokemuksia.

Nosto!