miten lopetit tupakan polttamisen?

En mä siihen mistään mitään "lisä" tahdonvoimaa kaivannut eikä sitä mistään voi saadakaan. Mä halusin lopettaa röökinpolton ja tein sen. Kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, koska se oli helppoa ja yksinkertaista.

Se lopettamisen vaikeus ja hankaluus on ainoastaan myyntikikka.

Silleen et en koskaan edes ole aloittanut.

En aio lopettaa, koska kiaken maailman huppupäiden takia pitäisi pysyä terveenä. Luulkoon vaan, että työskentelen heidän takiaan.

Luin Allen Carrin kirjan Stumppaa tähän. Sen jälkeen tajusin, miten noloa ja ahdistavaa on olla koukussa johonkin (nikotiiniin), enkä ole polttanut tai käyttänyt nikotiinia muussakaan muodossa yli neljään vuoteen. Arkipolttamisen himot katosivat nopeasti, juhlapolttamisen himot lopullisesti noin kolmessa kuukaudessa. Sen jälkeen tupakkaa on tehnyt mieli ehkä kolme kertaa, ja ne hetket ovat menneet ohi ihan muutamassa sekunnissa. Kaiken kaikkiaan lopettaminen oli helpompaa kuin olisin ikinä uskonut, ja poltin melkein 10 vuotta. 

Vähensin pikkuhiljaa. Olin jo useaan otteeseen yrittänyt kertalopettamista mutta ei toiminut. Tuo hiljalleen vähentäminen toimi ja muutamassa kuukaudessa olin savuton ilman ihan äyttömiä vieroitusoireita.

Poltin 15 vuotta, noin kolme askia per päivä.

Kolme viikkoa kesti pahimmat tuskat. Taistelen haluja vastaan vielä kolmen vuoden jälkeenkin.
Lopetin niin, etten enää polttanut. En vaikka mikä tuli; riita, känni, tylsyys.. Tekosyitä en itseltäni hyväksynyt.
Ei auta itkut vaan ainoa keino on se vaikein.

Yhtenä päivänä vain kyllästyin: pakkomielteiseen ulos-sisään-ramppaamiseen, p:n makuun suussa, hajuun vaatteissa, kalliiseen hintaan. Se ajatus tuli kuin itsestään heittäessäni tyhjän askin roskikseen, vähän niinkuin hidastettu filmi, jonka päälle ajatuksissa kuului selostajan ääni: "Tämä oli viimeinen tupakka ja viimeinen aski. En käy enää ostamassa uutta."  En siis ollut aktiivisesti ajatellut lopettamista. Vähän yllätyin itsekin, mutta en tosiaan ole sen hetken jälkeen polttanut, noin puoleentoista vuoteen. Jostain itseni syövereistä se ajatus tuli, siksi varmaan se sama 'taho' hoiti asian niin, ettei tullut vieroitusoireitakaan. Uskomatonta, mutta totta!

Mun lopettamisen takana on myös tuo Carrin Stumppaa tähän! Monia, monia yrityksiä takana, mutta milloinkaan se ei ollut noin helppoa. Kirjan lukemisen jälkeen en ole kertaakaan harkinnut tosissani polttavani, mielestäni mieliteot oli helppo sivuuttaa. Röökivuosia oli takana yli 15 (aski päivässä) ja nyt täysin savuttomia vuosia yli 4.

Halusi lopettaa ja eräänä päivänä sen sitten päätin, että riitti röökaaminen. Itselleen täytyy olla todella tiukka, eli MINKÄÄNLAISIA lipsumisia ei voi sallia, muuten siihen vanhaan rumbaan luiskahtaa liian helposti. Kerrasta poikki, 10%:sti!

Olen ollut nyt kaksi viikkoa polttamatta ja hieman alkaa helpottamaan röökihimo. Lopetin kerralla. Noin 10 vuotta poltin hieman alta askin päivässä. Auttaa kun valitsee tarkkaan päivän jolloin aikoo viimeistään lopettaa ja päättää pitää tiukasti kiinni siitä.

Lopettaminen onnistui kun tajusin että vain minä olen vastuussa päätöksestä polttaa. Huono päivä ei ole syypää, ei veemäinen poikaystävä, stressi tai muukaan, vaan yksinomaan on kiinni minun päätöksestäni. Toki nuo voivat vaikuttaa päätökseen, mutten voi piiloutua niiden taakse.

Mulla sama kuin vitosella ja ysillä eli Allen Carrin opus. Suosittelen! Takana nyt 8 savutonta vuotta, hatsiakaan en ole vetänyt - eikä ole tehnyt edes mieli. Ennen lopettamista poltin reilut 10 vuotta, askin päivässä.

Vietin viikonlopun seurassa, jossa tupakointi ei olisi tullut kysymykseenkään. Ekat 4 pv pureskelin joitakin nicoretteja ja puuhastelin ahkerasti kaikkea ja saunoin ahkerasti. Kun teki mieli tupakkaa, ajattelin niitä todella oksettavia syöpäkuvia joita olin nähnyt mieheni ulkomailta tuoduissa askeissa...en voisi enää kuvitella polttavani, jotenkin niin noloa.
Kun aiemmin olin lopettanut raskauden vuoksi, silloin järsin aina porkkanaa kun teki mieli.

Mä olin jo muutenkin vähentänyt, kun erosin tupakoijasta, mutta kyllä tupakkia edelleen paloi, kun aloitin puolisen vuotta myöhemmin uuden suhteen. Tupakka ei missään vaiheessa vieny mua, polttelin vaan kun se oli olevinaan niin hienoa, joten kun uusi poikaystävä pyysi, että lopettaisin kokonaan, kun haisin niin pahalta ja hän pelkäsi terveyteni puolesta, niin ihan helppoa se lopettaminen oli. En vaan polttanut enää. Kyllähän siinä alkuun teki mieli aika useinkin, mutta parissa vuodessa mieliteot harveni pikkuhiljaa, kunnes loppui kokonaan. Eikä ne mieliteot koskaan mitään pakottavia ollu muutenkaan. Tsemppiä kaikille lopettaville!

Annoin edellisen röökin palaa loppuun, enkä sytyttänyt enää uutta.

Ajatus lopettamisesta kypsyi korvien välissä useamman kuukauden. Vähensin hiljalleen sellaisia tapatupakointeja (esim. bussia odotellessa), poltin vain silloin, kun todella tunsin tarvitsevani nikotiinia. Pidensin viimeisen iltatupakan ja seuraavan päivän ensimmäisen välistä aikaa.

Sitten olinkin yhtäkkiä valmis lopettamaan kokonaan kuukautta ennen kuin olin alun perin suunnitellut. Avuksi otin nikotiinilaastarit, joista olikin iso apu. En muista kokeneeni oikein mitään vieroitusoireita, vaikka pienensin laastarikoot nopeammassa tahdissa kuin paketin suositus.

Pari-kolme ekaa viikkoa kannoin koko ajan mukanani tupakka-askia ja sytkää. Olin antanut itselleni luvan polttaa, jos himo käy sietämättömäksi. Näin ei käynyt kertaakaan. Päätin, että tuollainen onneton ja naurettavalta näyttävä tupakinpätkä ei käske minua vaan minä määrään sitä!

Tuntui todella hyvältä päästää irti! Tsemppiä!! :)

En vain enää polttanut. Kuulostaa kettuilulta. Mutta niin helppoa se vain oli. Niin ja joo. Ehkä se perheen sisällä diagnosoitu syöpäkin pikkuisen avitti.. Eipä oo tehnyt sen jälkeen mieli leikkiä omalla terveydellään..

Pieniä vieroitusoireen tapaisia oli 2 päivää. Tein täyden elämänmuutoksen. Ero, paikkakunnan ja ammatin vaihto. Poltin myös tarpeeksi joten oli helppoa luopua, kyllähän sitä yli askissa päivä ehti kertyä kokemuksia.

Kerralla lopettamista yritin useasti mutta aina retkahdin.

Lopetin ensin parveketupakoinnin ja korvasin sen inhalaattorilla. Parin viikon tai kuukauden jälkeen lopetin kaiken vapaa-ajan tupakoinnin. Viimeiseksi lopetin tupakkataukoni töissä. Kun en tupakoinut enää ollenkaan, jatkoin inhalaattorin käyttöä ehkä neljä kuukautta koko ajan vähentäen. Väheni oikeastaan itsestään, ei siihen nikotiiniin niin koukussa ole kuin ennen lopettamista tuntui. Enemmänkin kyse on totutusta tavasta josta ei uskalla luopua peläten esim. tupakoivien kavereiden alkavan hyljeksimään. Ei sellaiset ole kavereita vaan uskonveljiä ja -sisaria, ja tupakointi se uskonto.

Nyt noin 1,5 vuotta lopettamisen jälkeen happi kulkee paljon paremmin ja sen myötä liikuntaharrastukset ovat entistäkin mielekkäämpiä.

Olen ajatellut nikotiinin himoa jota en voisi vastustaa. Jos sellainen päässäni syttyisi, ostaisin inhalaattorin enkä tupakkaa. philip morris, you lose.

T. m41

Kaksi savutonta läheistäni sairastui syöpään lyhyen ajan sisällä. Ajattelin että olisi suorastaan v-ttuilua jatkaa sauhuttelua ja itsensä altistamista tälle sairaudelle kahden rakkaani taistellessa henkensä edestä sitä vastaan (kumpikaan tosin ei selvinnyt). Lopettaminen "itsensä syyllistämis-tekniikalla" tehosi kohdallani hyvin. Noin viikko meni pahimpien vierotusoireiden kanssa kamppaillessa ja ensimmäiset kolme kuukautta lopettamisesta mietin ja ikävöin polttamista päivittäin. En todellakaan ajatellut ylipääsemisen kestävän niin pitkään! Lopulta noin 3 kk kamppailun jälkeen huomasin päivän saapuneen, jolloin en ajatellut röökiä enää ollenkaan. Ja pakko sanoa etten ole katunut pitkää ja tuskaisaa taistelua kertaakaan! Yksi elämäni parhaimpia päätöksiä oli lopettaa polttaminen.