TALOUSELÄMÄ: SUOMEN HALLITUS HAJOAMASSA?
"Työ- ja elinkeinoministeriö peruutti yllättäen ensi keskiviikoksi aikataulutetun perinteisen taloustoimittajatapaamisen valtioneuvoston edustuskartanossa, Vantaan Königstedtissä.
Markkinointi&Mainonnan saamien tietojen mukaan peruuntumisen syynä on päähallituspuolueiden välisen riidan eskaloituminen. SDP:n ja kokoomuksen ministerit eivät katsoneet voivansa esiintyä samassa tilaisuudessa."
"Saattaa myös olla, että demarit valmistautuvat pitkän kaavan mukaan lähtemään hallituksesta kenties jo kuluvan vaalikauden loppupuolella - eläke- ja ydinvoimaratkaisujen jälkeen. Kokoomusta haastavalla politiikalla SDP nostaa profiilia valmistautuessaan oppositiopolitiikkaan."
Kommentit (40)
Kauppalehti:
"Stubbin viime aikojen esiintymiset eivät anna nekään kuvaa jämerästä johtajuudesta. Kun EU päätti lätkäistä Venäjälle talouspakotteita, Stubb kiirehti heti rauhoittelemaan, että ei tässä mitään hätää ole, pakotteiden vaikutukset Suomelle ovat vähäisiä.
Ja viikkoa myöhemmin, kun Venäjä oli lyönyt pöytään omat vastapakotteensa, Stubb toteaa, että tilanne on vakava, ja että Venäjän vastatoimia osattiin odottaa.
Ihan oma lukunsa on Stubbin hallituksen untuvikko ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok). Samaan aikaan kun EU ja Venäjä kaivautuvat yhä syvempään kauppasotaan, ministeri kiistää, että mitään kauppasotaa on edes olemassa (KL 8.8.).
Suomen tilanne on erittäin vaikea. Ja mitä tekee Stubb? Hän viettää pitkää ulkomaanlomaa, jonka päätteeksi astelee median eteen varvastossuissa ja shortseissa.
Näinkö Suomea nyt johdetaan?"
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/stubbin+pakka+hajoaa+kasiin/201408693428
Itsepä on kansa valinnut edustajansa. Ehkä ens vaaleissa sitte paremmin :)
Jos ministerit eivät pysty esiintymään samassa tiedotustilaisuudessa, on se varma merkki toimintakyvyttömästä hallituksesta.
^ Onko ensi vuoden huippukokous vaarassa peruuntua?
Saadanko kenties myös ennenaikaiset vaalit?
Jos pääministeri väistelee mielipiteen antoa ja ei anna haastatteluja niin kuka johtaa?
Kuitenkin Suomessa presidenttiäkin enemmän hänellä valtaa.
olisi kyllä jo aikakin. Ei se tästä huonommaksi voi ainakaan enää mennä.
Vihdoin päästään eroon jallitustyöskentelyn kiviriipasta, Rinteen SDP:stä. Parempaa johtajaonnea seuraaviin valintoihin.
Päivän otsikoita:Suomalaisrekat pysähtyivät vastapakotteiden takia – Kuljetusyrittäjä: "Tuli ihan suoraan leukaan"
http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/autokauppiaat+varoittavat+alan+tyopaikkakadosta/201408693490
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/stubbin+pakka+hajoaa+kasiin/201408693428
Outotec on jo joutunut varoittamaan markkinoita lisääntyneen ”geopoliittisen epävarmuuden hidastamien Venäjän projektitoimitusten vuoksi”.
http://www.talouselama.fi/venaja/omat+firmat+karsivat+tasta+suhteettomasti+eniten/a2259704
^ Ennenaikaiset vaalit tässä vaiheessa vaalikautta, liki lopussa? Vaatisi hallituksen eroa tai opposition esittämää epäluottamuslausetta ja kumpikaan ei taida tulla kysymykseen. Vaalien tulos vaikuttaa erittäin paljon tulevaan politiikkaan, koska uskoin nähtävän aikamoista irtiottoa. Ja kyllä. pääministerillä valtaa enemmän kuin pressalla. Mitä ikinä se valta sitten tarkoittaneenkaan.
Ja taas sataa Persujen laariin... :D
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 21:10"]
^ Ennenaikaiset vaalit tässä vaiheessa vaalikautta, liki lopussa? Vaatisi hallituksen eroa tai opposition esittämää epäluottamuslausetta ja kumpikaan ei taida tulla kysymykseen. Vaalien tulos vaikuttaa erittäin paljon tulevaan politiikkaan, koska uskoin nähtävän aikamoista irtiottoa. Ja kyllä. pääministerillä valtaa enemmän kuin pressalla. Mitä ikinä se valta sitten tarkoittaneenkaan.
[/quote]
Jokatapauksessa tulosssa saattaa olla vähemmistöhallitus. Eli hallitus, joka kaatuu helposti opposition välikysymykseen.
On selvää, että talouspakotteiden katastrofaaliset vaikutukset lamauttavat hallituksen ainakin osittain.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 21:11"]Ja taas sataa Persujen laariin... :D
[/quote]
Höpö höpö, persut putoaa, ei auta Soinin suunpieksäminen enää kun on tosi kyseessä.
Ettei vaan rakoilisi isompien tahojen rivit kuin vain Suomen hallituksen. "Sinne sitä lensi ohjus...
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 20:56"]
Kauppalehti:
"Stubbin viime aikojen esiintymiset eivät anna nekään kuvaa jämerästä johtajuudesta. Kun EU päätti lätkäistä Venäjälle talouspakotteita, Stubb kiirehti heti rauhoittelemaan, että ei tässä mitään hätää ole, pakotteiden vaikutukset Suomelle ovat vähäisiä.
Ja viikkoa myöhemmin, kun Venäjä oli lyönyt pöytään omat vastapakotteensa, Stubb toteaa, että tilanne on vakava, ja että Venäjän vastatoimia osattiin odottaa.
Ihan oma lukunsa on Stubbin hallituksen untuvikko ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok). Samaan aikaan kun EU ja Venäjä kaivautuvat yhä syvempään kauppasotaan, ministeri kiistää, että mitään kauppasotaa on edes olemassa (KL 8.8.).
Suomen tilanne on erittäin vaikea. Ja mitä tekee Stubb? Hän viettää pitkää ulkomaanlomaa, jonka päätteeksi astelee median eteen varvastossuissa ja shortseissa.
Näinkö Suomea nyt johdetaan?"
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/stubbin+pakka+hajoaa+kasiin/201408693428
[/quote]
Kaveri vois panostaa uskottavuuteensa. Sitä ei paljon tue se, että tyyppi tulee joka tv-haastatteluunkin pyöräilykypärä vinossa. Meillä on pelle pääministerinä.
Selvä hallituskriisi meneillään kulissien takana. Minulla on lähde asioista perillä oleva toimittaja. Ihalainen ja Vapaavuori ilmiriidoissa, eivät ole puheväleissä. SDP ja Kokomuus ilmiriidassa valtionbudjetista. Tämä saattaa olla hallituksen menoa. Yhä useampi hallituspuolueen kansanedustaja nurisee hallituksen toimista talouspakotteisiin liittyen. Kritiikki Stubbia kohtaan kasvaa.
Hesari ei inahdakaan asiasta, sillä Stubbin vaimo on talossa töissä lakimiehenä. Lukekaa talouslehtiä, sieltä tulee TODELLA hälyttäviä tietoja!
Totta turiset siinä mielessä että oppositio demareita odottaa, on pelattu ja hävitty