Lue keskustelun säännöt.
Mielisairautta? Tuntuu, että kaikki tuijottaa kuin tunnistaisi mut jostakin
16.09.2014 |
Kun menen ulos, mua tuijotetaan ilman syytä. Viime aikoina niin on tapahtunut. Musta enemmän kuin ennen. Pelkään ihan oikeasti, että jotain on meneillään, että mun kuvia liikkuu vaikka jollain sairaalla nettisivulla, vaikka en ole koskaan tehnyt mitään pahaa tai sellaisia kuvia ei voi olla edes. Pelkään, että ne kuvittelevat mun olevan joku rikollinen, jonka voisi tappaa noin vain, eikä kukaan kaipaisi. Pelkään ihan oikeasti, vaikka tiedän, että todennäköisesti vain kuvittelen. En ole koskaan edes tehnyt mitään. Silti mä olen jatkuvasti ihan kauhuissani, enkä halua enää mennä ulos.
Olen aika epätoivoinen. En oikein löydä enää toivoa mistään, tai syitä elää. Musta ei ole hyötyä kenellekään ja olen siinä määrin vammainen, ettei musta ole tekemään työtä. Olen aika yksin, ja yksinäisyys kai pistää aivot tuottamaan kaikenlaisia harhoja kenellä tahansa. Koen syyllisyyttä siitä, että veronmaksajat tosiaan maksavat ruokani ja katon pääni päälle. En haluaisi sitä. Tuntuu siltä, että olis parasta vain kaivaa kuoppa valmiiksi itselleni. Läheisiäkään ei ole, ei sellaisia, jotka välittää. Eikä musta ole sosiaaliseksi otukseksi.
Eikä mulla ole muita paikkoja kuin av-palsta! Voi hemmetti!
Kommentit (14)
Siis *auttavaan puhelimeen -- se puhelin, johon voi soittaa, jos on murheita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 22:18"]
Äsch, olet vain liian yksinäinen. Juttele vaikka puhelimessa äitisi tai jonkun luotettavan kaverin kanssa (tai soita aittavaan puhelimeen). Yritä tavata sukulainen tai kaveri ym. tuttu ihminen ainakin kahdesti viikossa, jos et muuten käy töissä tai opiskele. Pese myös hiuksesi ja laita siistit vaatteet päällesi, niin eivät enää tuijota. Jos angsti jatkuu, mene psykologin juttusille. Nimim. Been there, done that
[/quote]
Olen puhdas ja siisti (mulla on siitä pakkomielle), mutta tosiaan yksinäinen. Kavereita tai ystäviä ei ole. Sukulaiset asuvat satojen kilometrien päässä, ja ne vain vaativat multa heti kaikenlaista. Ei ole ketään, jota voisin tavata. Paitsi se psykologi, ja puhun asioista, mutta asiat tuntuu silti karkaavan käsistä. Koitan hankkia ystäviä, mutta ihmisillä on jo ystävät valmiiksi tai sitten haluavat multa seksiä.
ap
Mulle on todella vaikeaa puhua puhelimessa. Tuntuu siltä kuin henkitorvi menisi tukkoon. Puhuminen on hankalaa. Joskus soittaessa tai puhelimeen vastatessa mulle on käynyt niin, että halvaannun täysin, enkä voi sanoa sanaakaan, vaikka kuinka haluaisin. Ihan hullua. Joskus muutenkin menen sellaiseen tilaan, että vain jähmetyn, enkä voi tehdä mitään.
ap
Kuulostaa ikävältä :( Tiedän omasta kokemuksesta, että yksinäisyys saa ajattelemaan sellaista, mitä normaalisti ei miettisi. Mä luulen, että olisi tärkeää, et saisit puhuttua asioista. Yksin jäädessä asioilla on tapana mutkistua ja esim. ulos lähtemisen pelko helposti vaan kasvaa.
Onko sulla ketään, kenelle jutella olostasi? Voitko purkaa oloasi johonkin tekemiseen, onko sulla esim. joku harrastus, josta saat voimia? Pystyisitkö ottamaan yhteyttä ammattiapuun tai soittamaan esim. Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen, puh. 01019 5202 (arkisin klo 9.00– 07.00 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00?
Muistathan, että vaikka ihmisestä ei olisi "hyötyä" kenellekään, niin kuin kirjoitit, niin jokaisella meistä on oikeus olla täällä. Jokainen ihminen on arvokas. Myös sinä olet. Hyvä, että kirjoitit tänne. Pidäthän huolta itsestäsi! Paljon voimia sinulle!
Hanki koira tai kissa lemmikiksi, jos koet, että sinulla on riittävästi voimavaroja lemmikin hoitoa ajatellen. Koira vaatii ulkoilemaan ja lenkittäessä voit ystä ystyä uusien ihmisten kanssa. Jos voimavaroja ei ole, silloin ei toki kannata hankkia lemmikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 22:27"]
Kuulostaa ikävältä :( Tiedän omasta kokemuksesta, että yksinäisyys saa ajattelemaan sellaista, mitä normaalisti ei miettisi. Mä luulen, että olisi tärkeää, et saisit puhuttua asioista. Yksin jäädessä asioilla on tapana mutkistua ja esim. ulos lähtemisen pelko helposti vaan kasvaa.
Onko sulla ketään, kenelle jutella olostasi? Voitko purkaa oloasi johonkin tekemiseen, onko sulla esim. joku harrastus, josta saat voimia? Pystyisitkö ottamaan yhteyttä ammattiapuun tai soittamaan esim. Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen, puh. 01019 5202 (arkisin klo 9.00– 07.00 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00?
Muistathan, että vaikka ihmisestä ei olisi "hyötyä" kenellekään, niin kuin kirjoitit, niin jokaisella meistä on oikeus olla täällä. Jokainen ihminen on arvokas. Myös sinä olet. Hyvä, että kirjoitit tänne. Pidäthän huolta itsestäsi! Paljon voimia sinulle!
[/quote]
Käyn juttelemassa psykologin kanssa, mutta olen kuitenkin todella yksin. Jotenkin musta usein tuntuu, ettei mulla ole oikeutta edes vaatia apua. Mun on vaikea nähdä, miksi mulla olisi oikeutta kuluttaa ihmisten verovaroja. Olen eläkkeellä näiden ongelmien takia, ja mulla on siitä todella syyllinen olo.
ap
Kyllä sulla on sama oikeus vaatia apua kuin kenellä tahansa muullakin. Sanoit, että sulla on syyllinen olo. Mutta ethän sä ole itse aiheuttanut ongelmiasi. Syyllisyys on vaan jotain, mikä ihmiseen helposti liimautuu, tässä yhteiskunnassa, missä ihmisen pitäisi olla "tuottava" ja "menestyvä" ym. liibalaabaa. Ihmisen arvoa ei kuitenkaan mitata sillä, miten paljon hän tuottaa tai on tuottamatta tälle yhteiskunnalle.
Ole itsellesi ystävä, älä vihollinen. Kohtele itseäsi siten, kuin kohtelisit hyvää ystävääsi, joka olisi samassa tilanteessa kuin sinä. Itsekin opettelen vasta tätä, ihan alkuvaiheessa olen. Mutta voin sanoa, että kannattaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on oikeus elää ja nauttia elämästäsi. Puhu psykologille tuosta tunteesta, että olet katseiden kohde. Kun kerroit olevasi huoliteltu, et varmaankaan ole kielteisessä mielessä katseiden kohde. Oletko vain viehättävä?
olisko kissasta tai koirasta sinulle iloa? Jaksatko hoitaa, sitä kannattaa miettiä etukäteen. Koirapuistossa saa hyvänpäiväntuttuja, voi jutella ihmisten kanssa.
et koskaan saa epäillä, ettei sinulla ole oikeus elää ja saada sitä yhteiskunnan tukea, jota tarvitset. Toivottavasti vain löydät elämääsi iloa ja mielekkyyttä.
Tuli sellainen mieleen, että jaksaisitko esim ulkoiluttaa vanhuksia? Jos olet Helsingistä, ota yhteyttä HelsinkiMissioon, joka järjestää tällaista toimintaa. Tai oman paikkakuntasi seurakunnan diakoniatoimistoon, sielläkin osataan kertoa, jos haluaisit olla auttamassa jossakin voimiesi mukaan.
mullaki nykyään varsinki tullu sellanen olo et kaikki tuijottaa kun meen vaikka kaupungille..en tiä sit oon varmaa niin ruma tms..vähän lihavakin olen mutta en niin paljo että tarvis sen takia kenenkää mua kattoa ja vielä tosi pitkään...outoa haluisin tietää mistä kysymys..että sais mielenrauhan:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit hyvinkin parantua ja sitten pääset taas tienaamaan rahaa ja elättämään itsesi. Kuka tahansa voi aairastua, joten älä suotta koe siitä syyllisyyttä. Voit myös parantua. Kaikkea hyvää sinulle, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista myös, että kukaan tässä maailmassa ei ole täydellinen. Huomaat sen, kun itse katselet muita ihmisiä tuolla ulkona. Olet suotta liian ankara itsellesi.
voisko olla sosiaallisten tilanteiden pelko tai jokin paniikkihäiriö, masennuskin voi (kai) oireilla noin?
Äsch, olet vain liian yksinäinen. Juttele vaikka puhelimessa äitisi tai jonkun luotettavan kaverin kanssa (tai soita aittavaan puhelimeen). Yritä tavata sukulainen tai kaveri ym. tuttu ihminen ainakin kahdesti viikossa, jos et muuten käy töissä tai opiskele. Pese myös hiuksesi ja laita siistit vaatteet päällesi, niin eivät enää tuijota. Jos angsti jatkuu, mene psykologin juttusille.
Nimim. Been there, done that