Mitä tekisitte tilanteessani? (Ongelma pojan kanssa)

Meillä on erittäin vahvatahtoinen ja temperamenttinen, mutta älykäs 8-vuotias poika. Hän haluaisi tehdä asioita itsenäisesti ja ilman äitiä, mutta unohtelee ja rikkoo tavaransa eikä vastuuta oikein uskalla vielä antaa. Hän suuttuu helposti ja alkaa huutaa minulle (olen siis pojan äiti). Tänä aamuna pyysin häntä laittamaan hupparin päälle, kun yöllä oli ollut kylmä. Poika huusi, että hän ei tarvi hupparia, vaan voi hyvin mennä T-paidalla kouluun. Meillä oli asiasta keskustelua, hän huusi, minä pysyin jämptinä, mutta tyynenä enkä antanut periksi. Lopulta hän raivostui ja huusi:"NYT TULEE NAAMAAN!" Minulla katkesi käämi ja huusin, että nyt pyydät anteeksi heti, ja jos minulle raivoaminen jatkuu, hän ei pääse kivaan paikkaan, johon olemme tänään menossa ja jota on odotettu monta viikkoa. Hän hiljeni, pyysi anteeksi ja lähti kouluun, mutta sitä hupparia hän ei laittanut päälleen vaan reppuun.

En kerta kaikkiaan jaksa hänen käytöstään, mikään ei tunnu tehoavan. Keskustelu ei auta, huutaminen varsinkaan ei auta. Tuntuu, että mulla on keinot välillä loppu hänen kanssaan. Ainoa, mikä häntä motivoi, on iPad ja pelit sekä kavereiden kanssa pihalla leikkiminen. Kaverikielto ja pelikielto toimii rangaistuksena joskus, ei aina. Hän voi uhmata, että "ei haittaa, sitten mä istun täällä kotona ja kiukuttelen ja huudan sulle koko ajan!"

Poika on lahjakas. Koulu on hänelle niin helppoa, että hän oppii laiskaksi.

En osaa nimetä itseäni suurien kasvatusvirheiden tekijäksi, koska tyttäremme on todellinen enkeli niin koulussa kuin kotonakin, ja haluaa viettää aikaa kanssani. Pojalta kyllä puuttuu arjesta miehen malli, sillä hänen isällään ei ole aikaa hänelle. :(

Olisiko kenelläkään neuvoja tilanteeseemme? En kaipaa syyllistämistä. Kotidiagnooseja keksiville kerron jo valmiiksi, että pojalla ei ole adhd:ta. Keskittymiskyky on huippuluokkaa silloin, kun hänellä on asiaan motivaatiota. Ongelmana on tunteiden säätely (tai sen puute).