Kuukausia erosta..mietin edelleen exää ja yhteisiä hetkiä..

Ku hankit uuden miehen ittelles

Jos et ole erityisesti opetellut hallitsemaan ajatuksiasi, on tavanomaista että kestää jopa vuoden tuollainen.

Mutta on mahdollista oppia kyllä hallitsemaan ajatuksiaan niin, ettei anna mielen harhailla muistoihin miehestä ja yhteisistä hetkistä, ei ainakaan "kohtuuttomasti" vaan korkeintaan ennalta päätettyinä suremis- ja muisteluhetkinä. Se helpottaa suruprosessia suunnattomasti, koska ne omat muistot ja ajatuksethan ne on jotka surua nyt tuottaa. 

Erosta 2,5 vuotta ja nyt vasta alkaa hyvät muistot nousta mieleen.

Että kyllä se helpottaa. Vuosi on vielä lyhyt aika. Joku on viisastellut, että suhteesta toipuminen kestää puolet siitä, mitä suhde itsessään on kestänyt.

Tosin en allekirjoita, itse olen surrut vuoden suhdetta kolme vuotta.

Ja se villakoiran ydin tässä on, että välillä voi tuntua että on päässyt yli ja on valmis etenemään elämässä niin on ihan normaalia että tulee takapakkia ja tuntuu siltä että haluaa palata menneeseen. Näitä tuntemuksia tulee harvemmin, lievempinä, ne kestävät vähemmän aikaa - mutta suhde eksäsi kanssa on nyt elämäsi loppuun asti osa sinua, osa elämääsi, osa historiaasi.

Hyväksy kaipuu. Lopulta siitä tulee kaunis muisto ja pystyt rakentamaan uusia muistoja, rakastamaan uutta ihmistä.

Mitä noihin "ihaniin muistoihin" tulee, niin et sinä niitä hetkiä olisi voinut uudelleen elää missään tapauksessa. Aikanaan tulee uusia, ihania muistoja.

Mutta anna surutyölle aikaa, se, että ero tekee surulliseksi tarkoittaa sitä, että olet tuntenut.

mulla helpottui puolen vuoden päästä, yhdessä ehdimme olla yli 20 v. Mutta teinkin aktiivisesti työtä asian eteen, suosittelen esim. lukemaan esim. Rachel A. Sussman:  Erokirja - naisen opas erosta toipumiseen ja/tai Bruce Fisher: Jälleenrakennus – kun suhteesi päättyy.

En minä vielä kokonaan irti ole päässyt, mutta ei tunnu enää pahalta, ymmärrän että avioliitto on ohi ja myös sen, että emme olisi olleet onnellisia vaikka kuinka olisi sitä tahtonutkin. Se vaan ei riitä, että toinen tahtoo, eikä aina sekään että molemmat tahtoo, joskus vaan asiat menee niin. Nyt pystyn sen hyväksymään ja aloittelen omaa elämääni, ihan ok fiiliksellä.

Exä tosin vielä mielessä päivittäin, mutta ei siis enää ole mitenkään huono fiilis