Mitä käytännössä seuraa jos äidistä tehdään LS-ilmoitus viinanjuonnin vuoksi?
Kommentit (7)
Ei ole alaikäinen. Aikuinen perheenäiti siis käyttää niin paljon alkoholia ilmeisesti päivittäin, että siitä on huolestuttu lähipiirissä ja naapurustossa. On useasti kännissä lasten kanssa liikkeellä. LS-ilmoitus on tehty kait useammaltakin taholta.
Kiinnostaisi tietää, että mitä apua tai tukea he tulevat käytännössä saamaan, miten asiaa lähdetään purkaamaan? Heillä pieniä lapsia, nuorin vielä ihan vauva joten huolenaihe on todellinen.
Ei mitään, koska äidistä ei voi tehdä lastensuojeluilmoitusta, paitsi jos on alaikäinen.
olen nähnyt kerran tällaisen tapauksen ja välttämättä juuri mitään ei tapahdu tai sitten tapahtuu paljonkin. ls ilmon jälkeen tulee kutsu selvittämään asiaa ja sossut kertovat mitä ovat kuulleet ja kysellään äidin alkoholin käytöstä. äiti saa myös kertoa oman versionsa ja sitten neuvotellaan jatkosta. näissä tapauksissa tehdään aina kotikäynti (voi olla se ensimmäinen) ja laitetaan perhetyöntekijä käymään ainakin kerran viikossa tai useammin, määritellyn ajan. joskus käynnit kestävät kuukauden, joskus perhetyöntekijä alkaa käymään säännöllisesti vaikka vuosien ajaksi. mutta jos todetaan selvä alkoholi ongelma äiti yritetään laittaa ensin hoitoon, mutta jos se ei tuota tulosta mietitään onko lasten sitten hyvä enää asua ainakaan vakituisesti äidin kanssa
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 11:46"]Ei mitään, koska äidistä ei voi tehdä lastensuojeluilmoitusta, paitsi jos on alaikäinen.
[/quote]
Ootpa hauska viisastelija!
Ihan ensimmäiseksi sossut tulevat kotikäynnille tai pyytävät perheen tapaamiseen. Ei näihin varmaan mitään valmiita vastauksia taida olla. Perheen tilanteen ja äidin tilanteen mukaan (onko toista aikuista, onko lapsista huolehdittu, ymmärtääkö äiti että on ongelma jne)
No, se ilmoitus kannattaa varmasti tehdä: lasten ei ole turvallista olla sellaisen henkilön vastuulla, joka on jatkuvasti humalassa. Varmaan tukitoimet riippuvat siitä, miltä tilanne sosiaalityöntekijöiden silmissä vaikuttaa - joko järjestetään jonkinlaista tukea arkeen (?) tai sitten pahimmassa tapauksessa voi olla huostaanottokin. Vaikea sanoa.
Riippuu kaupungista. Ensin soitetaan ja sovitaan tapaamisaika ja tapaamisessa kartoitetaan tilanne. Tehdään kotikäynti, keskustellaan avun tarpeesta, ohjataan hoitoon jos tarve. Äidin kannattaisi olla yhteistyökysyinen eikä kiistää ongelmaa.
Onko äiti siis alaikäinen?