Kokemukset tuhlaajista

Eli nuukailijat ketjun vastapainoksi kokemukset tuhlaavista ihmisistä.

Itse tiedän erään perheen jossa on pienet tulot ja useampi lapsi mutta kaikkea pitää silti olla: omakotitalo, kesämökki, kaksi autoa ja etelänmatkalle pitää päästä pari kertaa vuodessa. Sitten itketään kun on isot velat ja rahat ei riitä. Valjastetaan lähipiiri avustamaan ylimitoitettua elämäntapaa esim. saadaan isovanhemmat maksamaan säännöllistä avustusta ja haetaan kaikki mahdolliset tuet mitä yhteiskunta tarjoaa. Ei ole varaa kahden lapsen lukiokirjoihin mutta etelänmatkoihin on. Kirjat kustantaa joku hyväntekeväisyysjärjestö.



Sitten ollaan kateellisia niille joilla ei ole velkaa ja itketään kun "meillä on niin suuret velat, hyvähän niiden muiden on joilla ei velkaa ole". Nämä "muut" vain elävät tulojensa mukaan ja kantavat vastuun elämästään itse.

Sitten vedotaan siihen että "en osaa käyttää rahaa". Tehdään kalliita heräteostoksia mutta sitten ei olekaan yht`äkkiä varaa ruokaan. Tosi infantiilia menoa! Ei suostuta kasvamaan aikuisiksi.



Pienemmässä mittakaavassa tästä oli hyvänä esimerkkinä ylivelkaantuneet-ohjelmassa esiintynyt neljän lapsen äiti joka osti pikavipeillä uudet kalliit huonekalut ja tietokoneen ja alkoi sitten marista että "kun minulla on tämä addiktio" ja odottaa tukea yhteiskunnalta. Yli nelikymppinen ihminen eikä kykene ottamaan vastuuta elämästään!



Nämä ovat esimerkkejä hyvin lapsenomaisesta tavasta suhtautua elämään: yhteiskunta edustaa turvallista vanhempaa joka maksaa kaiken ja hyväksyy "lapsensa" virheet ilman kovia seuraamuksia.

Ja näitä esimerkkejä on nykyään paljon. Kaikki pitää saada vaikka mihinkään ei olisi oikeasti varaa koska "mä haluun" ja "mun kuuluu saada". Tuo asenne sopii ehkä viisivuotiaalle mutta ei enää aikuiselle ihmiselle.



Nuukailijoita naurettavampia ovat juuri nämä ihmiset jotka maksattavat tuhlailunsa muilla!