itsemurha on aina itsekäs teko
ei itsemurhan tekijä ajattele muita kuin itseään ja omia kasvojensa säilyttämistä/ menettämistä
(tilanteesta riippuen)
Kommentit (10)
Se tuska tilanteessa, jossa kuolemanhalu voittaa ihmisessä vahvana luonnostaan olevan elämänhalun ja kuolemisen pelon, on vaan niin intensiivistä, ettei silloin ajatella paljon mitään muuta kuin tuskaa ja sen loppumista.
Tuska on niin kamala että jopa haavan tekeminen ihoon tuntuu sen rinnalla paremmalta. Koettakaapas mennä keittiöön ja laittaa veitsi iholle ja miettiä että mitä vaatisi se että terän painaminen ihoon tuntuisi hyvältä.
sanoo vuosia tuskan keskellä eläneelle että itsemurha on itsekäs teko eikä sinun saisi tehdä sitä minun takia.
Se tuska tilanteessa, jossa kuolemanhalu voittaa ihmisessä vahvana luonnostaan olevan elämänhalun ja kuolemisen pelon, on vaan niin intensiivistä, ettei silloin ajatella paljon mitään muuta kuin tuskaa ja sen loppumista.
Nimenomaan. Ihmisellä on luonnostaan niin vahva elämänhalu, että sen peittoamiseen tarvitaan sellainen tuska - henkinen tai fyysinen - jota ei normaalitilassa oleva ihminen pysty käsittämään.
En oikein ymmärrä, miksi aina puhutaan itsemurhan itsekkyydestä. Voiko syyntakeetonta ihmistä tosiaan pitää "itsekkäänä"? Ketä nämä itsekkyyspuheet palvelevat? Lohduttaako se surevia, että läheisensä oli itsekäs paska kun tappoi itsensä? Vai yritetäänkö sillä syyllistää masentuneita olemaan tappamatta itseään? Kumpikaan ei toimi.
En oikein ymmärrä, miksi aina puhutaan itsemurhan itsekkyydestä. Voiko syyntakeetonta ihmistä tosiaan pitää "itsekkäänä"? Ketä nämä itsekkyyspuheet palvelevat? Lohduttaako se surevia, että läheisensä oli itsekäs paska kun tappoi itsensä? Vai yritetäänkö sillä syyllistää masentuneita olemaan tappamatta itseään? Kumpikaan ei toimi.
Sillä ostetaan itselle tunnetta hyvästä teosta ja hyvänä ihmisenä olosta, oikeutusta omaan hyvinvointiin.
Mitenköhän itsekästä on vaatia, että kärsivän ihmisen täytyisi pitkittää kärsimystään, vain siksi, ettei läheisillä tulisi paha mieli. Ja miksikäs se läheisillä tulee? Kenties juuri siksi, että ovat kohdelleet kurjasti, ja jättäneet itsemurhan tehneen yksin.
Itsemurhassa ei ole mitään itsekästä ja omasta elämästä päättäminen on ihmisen perusoikeus.
Lapsen hankkiminen on huomattavasti itsekkäämpää, sillä lapselta ei kysytä etukäteen haluaako tulla maailmaan, jossa on niin paljon kärsimystä. Vanhempi vain haluaa tyydyttää oman itsekkään "vauvakuumeensa" sillä riskillä, että viaton lapsi syntyy vakavasti sairaana tai vammasena. Pääasiahan on, että äiti saa egoilla lapsen kanssa kuten muutkin lampaat.
Eli AP:n mielestä on oikein ilman mitään varmuutta lapsen terveydestä ja onnellisuudesta luoda tuntevia, aistivia olentoja ja jos heitä elämä kohtelee kuin roskaa, heillä ei pitäisi olla edes inhimillistä mahdollisuutta lähteä pois (tehdä itsemurhaa). AP:llä ei selvästikään ole mitään kunnioitusta tai empatiaa muiden ihmisten kärsimystä kohtaan, ainut millä on väliä on oma itsekäs sairas halu pitää kärsiviä ihmisiä täällä omien tarpeiden tyydyttämiseen.
Entä jos ihminen tekee itsemurhan, koska kokee olevansa niin kauhee ja huono ihminen että pilaa olemassa olollaan läheistensä ja kaikkien muidenkin elämät ja välittää enemmän muiden hyvinvoinnista kun omastaan eli ajattelee että vähintä mitä voi MUIDEN HYVÄKS tehdä on tappaa ittensä???
Nimimerkillä viisi kertaa ko syystä yrittänyt.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 15:17"]
Entä jos ihminen tekee itsemurhan, koska kokee olevansa niin kauhee ja huono ihminen että pilaa olemassa olollaan läheistensä ja kaikkien muidenkin elämät ja välittää enemmän muiden hyvinvoinnista kun omastaan eli ajattelee että vähintä mitä voi MUIDEN HYVÄKS tehdä on tappaa ittensä??? Nimimerkillä viisi kertaa ko syystä yrittänyt.
[/quote]
Tämä on itse asiassa todella yleinen syy itsemurhaan. Toisin kuin usein väitetään, itsemurhaa yrittävä ajattelee erittäin paljon muita ihmisiä ja vaikutustaan heihin. Harmi vain, että itsetuhoinen ihminen ei ajattele luotettavasti ja surmaa itsensä usein täysin virheellisin perustein.
kyllä siinä tilanteessa on niin kova tuska sillä ihmisellä, että hän ei PYSTY ajattelemaan mitään muuta kuin sitä omaa tuskaansa ja sitä että se on pakko saada loppumaan nyt heti, että yhtään enempää ei kestä.
Minä olen ollut siinä tilanteessa ja yrittänyt itsemurhaa 25-vuotiaana, joten tiedän kokemuksesta. Jotenkin vaan tuntuu ihan hullulta, että jotkut ulkopuoliset sitä arvostelee ihan kuin itsemurhaaja ihan kiusallaan vaan tekisin niin ajatellen tyylin "häh häh hää, minäpä lähdenkin täältä kun on vähän epämukavaa, jääkööt muut kärsimään vaan minä en välitä". Se tuska tilanteessa, jossa kuolemanhalu voittaa ihmisessä vahvana luonnostaan olevan elämänhalun ja kuolemisen pelon, on vaan niin intensiivistä, ettei silloin ajatella paljon mitään muuta kuin tuskaa ja sen loppumista.