Minkä ikäisenä muutit pois lapsuuden kodistasi pysyvästi?
Kommentit (11)
14-vuotiaana sit pois äidin helmoista.
ja noin yo-kuunteluiden aikaan. En tosin tiennyt muuttavani pois pysyvästi, enkä oikeastaan edes muuttavani. Muovikassi kerrallaan siirryin poikaystäväni luo, kunnes äiti ei lähtiessäni enää kysynyt,"kuinka kauan viivyt?" vaan "milloin tulette taas käymään?".
Asuin yksin 3 kk, kunnes menin naimisiin. Ja olen edelleen saman miehen kanssa. Eli aika vähän olen yksien elämässäni asunut.
Täytin siis myöhemmin samana vuonna 19v.
ja 16 v jatkoin poikaystäväni kanssa elämistä..
Kuukautta ennen yo-juhlia. Täytin myöhemmin sinä vuonna 19.
Eli elokuun lopussa yo-vuonna (vaikken saanut edes opiskelupaikkaa).
eikä äiti paljon estellyt saati perään kysellyt. Omille lapsille olen pyrkinyt luomaan erilaisen kodin, vanhin nyt 18 v. eikä ole kiirettä lähteä kotoa, en edes rohkaise siihen niin kauan kun lukio on kesken.
eli olinkos minä nyt sitten 16v. Aika järkyttävää nyt kun ajattelen. :) sitähän on ollut ihan lapsi vielä.
Odotin esikoista ja oli tarve päästä omaan kotiin. Pois vanhempien nurkista.
Se oli hyvä ratkaisu.
Esikoinen nyt jo 25v.