Periytyykö koulukiusaaminen?
Tiedän nyt kolme lasta, joiden jompaa kumpaa vanhempaa on koulukiusattu ja heidän lapsiaan kohtaan on alkanut esiintyä lievää kiusaamista. Tilanteet on saatu toistaiseksi hoidettua. Lapset ovat kaikki hyvin tavallisia, reippaita, sosiaalisia lapsia. Ei pitäisi olla mitään näkyvää ja ilmeistä syytä kiusaamiselle.
Periytyykö kiusaaminen?
Kommentit (4)
Siis siksi, että esimerkiksi tietynlainen temperamentti tms. periytyy, ja jos se koetaan "helposti kiusattavaksi" tms. niin näin voi käydä.
Onhan se mahdollista myös niin, että vanhemmat eivät ole osanneet puolustaa itseään, eivätkä osaa sitä lapsilleen opettaa.
Millään tällä en tarkoita, että kiusatuksi tuleminne olisi kiusatun syy.
Mutta esim. oma kokemus on se, että äitini ei osannut pitää puoliaan oikein missään, ja häntä oli kiusattu. Hän ei tietenkään osannut opettaa minulle puolieni pitämistä, ja minua kiusattiin. Vielä aikuisena ajattelin, että paras taktiikka on se, mikä minulle on opetettu: ei välitä, ei anna muiden mielipiteiden vaikuttaa jne., mutta olen huomannut, että se tuntuu yllyttävän ihmisiä. Eli "siinähän teet itsestäsi pellen, ei kosketa minua" -asenne ärsyttää ja kiusaaminen yltyy. Lisäksi tämä tulkitaan niin, että en osaa puolustautua. Olenkin ottanut sen linjan, että tarvittaessa huudan vaikka kurkku suorana yhtään häpeämättä ihan pikkuasioistakin.
Se vaan, että nokkelasti vastaan napauttaminen eikä tarvittaessa rähjääminenkään oikein tunnu auttavan. Väkivallan uhkaa näihin tilanteisiin yleensä tulee.
Kiusatuksi joutuu varmaan helpoiten herkät ja sosiaaliset lapset. Selaiset, joilta kiusaaja saa reaktion ja jotka eivät ole heti alistumassa kaikenlaiselle kohtelulle. Sinänsä siis tempperamentti voi altistaa kiusaamiselle.Omalla kohdallani vanhemmillani oli alistuva asenne kiusaamiseen. Olisivat voineet välttää asennetta, että tälle ei nyt voi mitään, olemme tällaisia..
-4
Mun äiti oli työpaikkakiusattu ja itsekin jouduin koulukiusatuksi. Olin varmaan aika helppo ja alistuva uhri. Ajattelin, että olen äitini tavoin "huono".
Äiti olisi ehkä voinut välttää marttyyriasennetta minun läsnäollessani. Olisin toki voinut joutua kiusatuksi muutenkin, mutta varmaan äidin takia alistuin enemmän.
kysyt siis periytyykö kiusatuksi joutuminen.
Ainakin minun kohdallani on ollut näin. Jouduin koulukiusatuksi ja silloin vanhempani kertoivat kumpikin, että heitä on koulussa kiusattu. Myös siskoani on kiusattu koulussa.
Kun oma lapseni on joutunut koulussa kiusaamisen kohteeksi, olen ottanut hyvin napakan asenteen sitä kohtaan: yhteys opettajaan jne.
Olen kyllä tarkkaan miettinyt miten näissä tilanteissa reagoida.. Tärkeintä on rakentaa lapselle niin vahva itsetunto, että ei pienestä hätkähdä. Myös pitää opettaa pitämään puolensa: sanomaan kiusaajalle, että tuo ei käy jne.
Kiusatuksi joutuu varmaan helpoiten herkät ja sosiaaliset lapset. Selaiset, joilta kiusaaja saa reaktion ja jotka eivät ole heti alistumassa kaikenlaiselle kohtelulle. Sinänsä siis tempperamentti voi altistaa kiusaamiselle.
Omalla kohdallani vanhemmillani oli alistuva asenne kiusaamiseen. Olisivat voineet välttää asennetta, että tälle ei nyt voi mitään, olemme tällaisia..