Millainen on mies parisuhteessa,joka ei lapsena ole saanut huomiota vanhemmiltaan?

Voi olla ihan millainen vaan. Riippuu se niin monesta muustakin asiasta, ei automaattsiesti ole aikuisena hylkäämisenpelkoinen ja sitä huonosti kestävä vaikka lapsuudessa olisi tunnetasolla jäänyt vähän huonosti kohdatuksi.

Eli mies jäi lapsena vaille kaikkea huomiota, huomio meni miehen sisarelle. Mies vahinko, sisar toivottu, ja anoppi siis toivoi tytärtä, esikoispoika oli täysi pettymys eikä pettymystä salailtu vaan kerrottiin lapsellekin suoraan.



Mieheni on monella tapaa vaurioitunut. Esim jos minä olen surullinen, ei tajua lohduttaa. Jos ponnistelen jonkun asian kanssa (raskas taakka tms) ei tajua tulla auttamaan, katsoo vaan vierestä. Jos joku kokee surua, ei osaa tuntea empatiaa. Ei tarjoa apuaan (auttaa kyllä jos käsken) ja ei saa ylipäätään tunnistaa toisten mielialoja, tarpeita, tunteita.



Ekat 10v luulin että mieheni on huonotapainn muokka, juntti ja itsekäs. Vasta opiskeltuani lapsuusajan psykologiaa tajusin mistä uo johtuu. Miehen perhe on juntti, wt, kouluttamaton ja mies sai selviytyä kaikista lapsen elämän asioista itse.



Mies on tämän pakko-omatoimisuuden takia ollut ahkra, kkouluttautunut, tekee akateemista uraa, mutta selkeästi työelämässäkin tuli lasikatto vastaan sosiaalisten taitojen puutteen takia.



Asian opetus: älä etene suhteessa alkuhuuman aikana. Menimme naimiiin vuoden tuntemisen jälkeen, ja silloin en huomannut läheskään kaikkia ongelmia ja vaurioita. Valitsisin toisin, jos ajan voisi kääntää takaisin. En syytä iis tästä miestäni, mutta epäempaattinen puoliso on paskin mahdollinen, ehkä psykopaatin ja hakkaavan narkin jälken: )

parasta mitä voit tehdä jos aiot jättää hänet on hommata hänelle itsesi tilalle joku toinen sängynlämmittäjä. Jos hän on muuten pitkäpinnaista tyyppiä niin hän tulkitse sellaisen silloin ystävälliseksi eleeksi eikä jää suramaan sinua.



nimim itse vähän läheisriippuvainen kanssa