Oletteko kohdanneet koskaan Sitä Oikeaa?

Miltä se on tuntunut?

Onko oikeasti alusta saakka ollut sellainen tunne, että tuon olen tuntenut aina, tuo on niin tuttu ja läheinen vaikka juuri tavattiin?

Entä onko teillä alusta saakka ollut vahva tunne siitä, että päädytte yhteen vaikka olosuhteet olisivat miten mahdottomat tahansa?



Mietin tässä omaa elämääni.. pari vuotta sitten elämääni asteli mies, joka ihan ensisilmäyksestä lähtien on ollut erityinen. Aina niin tuttu ja jotenkin läheinen, kuin oltaisiin tunnettu aina. Ikinä meidän välillä ei ole ollut mitään vaivaantuneisuutta tai muuta. Vihdoin sain kerrottua tunteeni, samoin mies mulle. Ja mä rakastan niin paljon.



Olosuhteet vaan ovat meitä vastaan. Siltikään mä en hermoile, en ole epätoivoinen, en pelkää. Vaikka tilanne on mahdoton ja kamalakin, mulla on hyvä olla. Jotenkin mä vaan tiedän, että mulla ei ole mitään hätää. Kaikki menee parhainpäin ja me saamme toisemme. Näin, vaikka en ole asettanut miehelle mitään vaatimuksia eikä hänkään minulle. Kaikki on tässä hetkessä avoinna, en voi tietää mitä tapahtuu. Ja silti, vastoin kaikkea sitä mitä yleensä olen, mä olen rauhallinen, onnellinen, rakastunut.



Mikäli vanhat merkit pitäisivät paikkaansa, olisin tässä kohtaa jo hysteerinen, epävarma, paniikissa, ja valmiina pakenemaan. Mutta ei. Tässä mä vaan oon, vailla mitään huolta tai pelkoa. Mä vaan rakastan.



Ihan sama miten tässä käy. Jotenkin mä vaan tiedän, että rakkaus voittaa. Ja vihdoin mä oon kohdannut sen oikean rakkauden.



Mutta kertokaa, te, jotka sen ootte kohdanneet, miltä teistä tuntui? Miten asiat eteni?