Surkeuden surku.

Voi surkeuden huippu..



Olen silmittömän ihastunut fyssariini. Pitkän hoitojakson jälkeen tapaan hänet viimeisen kerran ensi viikolla :( jää hirveä ikävä.



Eihän tuo ihanuus voisi tehdä edes aloitetta, vaikka olisikin niin että saattaisi olla edes hitusen kiinnostunut. Minulla on sormukset sormessa, olen hänen potilaansa.. Olemme miehen kanssa eroamassa äärimmäisen vaikeasta liitosta, vaan en ole kuitenkaan vielä riisunut sormuksia, kun emme ole jättäneet erohakeusta, vaikka olemme sen yhdessä tuuin päättäneet tehdä.



Luulin että tämä hillitön ihastus laantuisi, vaan ei. Mies on sekoittanut koko pääni, vaikka yritän olla ajattelematta.



Kyllä, tiedän olevani tampio ja hölmö jos edes kuvittelen että fyssarini olisi piirun verran minusta kiinnostunut, eihän se voi olla, kuten täällä kohta kommentoidaan. Tiedän. Mutta minkäs teen. Minulle riitti tähän asti että tapaamme 1-2 kertaa viikossa ja saan ihailla miestä edes sen tunnin kerrallaan.







Miksi pitääkin löytää se kolahdus juuri sellaisesta tyypistä jonka kanssa ei voi asiasta tulla mitään :(