Lue keskustelun säännöt.
Menee hermot 3-v:n kanssa!
17.12.2011 |
Ihan alkuun sanon että te täydelliset äidit joilla ei ole koskaan ongelmia lastensa kanssa ja ovat omistaneet elämänsä 24/7 lapselle, teidän ei tarvitse tulla v*ttuilemaan tähän.
Minulla on siis 3-v tytär joka on päiväkodissa n. 4-5 h /päivä. Itse olen kokopäivä työssä, mutta mieheni työ on vapaampaa joten on siksi tytön ei tarvitse olla koko päivää hoidossa.
Ongelma on se että lapsi on täysin takertunut minuun. Ei osaa ollenkaan leikkiä yksin, ei ollenkaan. Kun pääsen töistä kotiin, aloittaa perässäni juoksemisen, roikkumisen, mankumisen, leikkikaveriksi vaatimisen. Myös lapsen luonne muuttuu, isänsä kanssa ollessaan on kiltti, mutta heti kun olemme molemmat kotona, lapsesta tulee alituiseen kitisevä, uhmakas ja tottelematon.
Toki vietän aikaa lapseni kanssa, varsinkin viikonloppuisin. Arkisin on elämässä muutakin, kuten siivoaminen ruoanlaitto, jne yleinen kodinhoito, enkä voi enkä haluakaan heti töistä tultuani muuttua lapseni leikkikaveriksi ja viihdyttäjäksi.
Tuntuu että lapsi vaatii minulta huomiota aivan liikaa. Otan tytön mukaan joka paikkaan, teemme paljon asioita yhdessä, mutta se ei riitä: Minun pitäisi heti tänäkin aamuna herättyäni alkaa leikkiä lapsen kanssa. Tein aamupalaa, silitin pyykit, yhteensä n. 1 h, ja koko tämän ajan lapsi vaati minulta jotain: Leiki mun kanssa, tuu leikkimään, tee sitä tee tätä.
Jos teen töitä kotoa, lapsi ei tottele lainkaan kun pyydän ettei häiritse. Esim. soittaessani tärkeää puhelua liittyen isovanhempieni hoitoon, lapsi kirkui ja roikkui minussa koko puhelun ajan, vaikka komensin olemaan hiljaa ja pyysin menemään omaan huoneeseen leikkimään.
Mieheni (siis lapsen isä) ei leiki ollenkaan tytön kanssa. Ei ulkoile tms. Eikä lapsi vaadi häneltä koskaan mitään. Leikkii tyytyväisenä omia juttujaan, kokoaa palapeliä tms. Minun ollessa paikalla kaikki oma-aloitteisuus katoa, eikä lapsi suostu tekemään mitään itsekseen.
Lienee turhaa sanoakaan että tyttö ei tottele minua ollenkaan.
Ymmärrän että lapsen kanssa pitää viettää aikaa ja niin teenkin. En halua/aio kuitenkaan lopettaa elämääni muulta osin, niin etten tekisi mitään muuta kuin viihdyttäisin lastani. Nimittäin tällä hetkellä tuntuu että roolini on pelkästään viihdyttää lasta ja keksiä tälle tekemistä.
Joillekin perheille tämä varmasti sopii, mutta minä en halua kasvattaa lastani kuvittelemaan että hän on kaiken keskipiste (on jo nyt ongelmia piväkodissa lapsen määräilynhalun ja itsekeskeisyyden vuoksi) ja että koko elämä pyörii hänen ympärilläään.
Kiitos jos jaksoit lukea, kiitos jos jaksat kommentoida rakentavasti.
Kommentit (18)
Entä jos rauhoittaisit heti töistä tullessasi puoli tuntia lapselle? Minusta on luonnollista, että lapsi uhmaa juuri äidille. Usein pääsee helpommalla kun antaa huomion heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi raskausaika oli niin järjetön helvetti, että en suostui suin surminkaan käymään sitä enää läpi. Terveydellisistä syistä tällä hetkellä raskaus ei myöskään tule kysymykseenkään.
AP
Entä jos rauhoittaisit heti töistä tullessasi puoli tuntia lapselle? Minusta on luonnollista, että lapsi uhmaa juuri äidille. Usein pääsee helpommalla kun antaa huomion heti.
Tein aikanaan niin että yritin joka päivä leikkiä lapsen kanssa tunnin, mikäli mahdollista. Lapsi sai raivarin kun leikki loppui, ja kiukutteli koko loppuillan.
Nykyään otan tytön ruoanlaittoon mukaan, tehdään yhdessä ruokaa, hän sekottaa salaatin, kattaa pöydän, jne. Mielestäni tämä on paras mahdollinen tapa viettää yhdessä aikaa, mutta lapsi kuvittelee siis minun olevan nimenomaan LEIKKIKAVERI, eli tämä yhdessäolo ei riitä, pitäisi leikkimällä leikkiä. Leikin siis kyllä edelleen, mutta en joka päivä, sillä haluan tosiaan vierottaa lapsen ajatuksesta että olen olemassa hänelle vain viihdyttäjänä.
ap
niin se vaan on kun eivät ole tottuneet siihen etteivät ole keskipisteenä. Ja toisaalta tuntuu että sun lapsella ap on jonkinlaista turvattomuuden tunnetta...ja miksi ei miehesi leiki lapsensa kanssa eikä osaa olla isä?
Juuri tämän vuoksi meillä on kaksi, ettei vanhempien tarvitse olla ohjelmatoimistona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin meidän 3-v. on ihan samanlainen :D. Tuo on ihan normaalia, että häiritsee puheluita ja roikkuu siinä. Kuka 3-v. menee omaan huoneeseen hiljaa leikkimään, please :DD. "Ei tottele minua ollenkaan" :DDDD ihan normaalia. "lapsi vaati minulta jotakin" ihan normaalia :DDD.
Ja meillä on 3,5v poika, jolla on pienempi veli. Poika on ollut ikänsä kotona kanssani, ettei mistään päiväkotijutuista pitäisi olla kyse. Ja 3-v kaipaa jo kavereita, että minusta tuon ikäiselle päiväkoti on tosi jees paikka!
Kauanko lapsi on ollut päiväkodissa?
Koska tämä takertuminen alkoi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä nyt onko näistä mitään apua, mutta: jos satut tietämään etukäteen, että soitat tärkeän puhelun, niin sano tytölle, että häiritä EI saa. Äänensäny on tärkeä, komenna äläkä pyydä. Pyytöön lapsi voi olla aina suostumatta, komentoon ei ;)
Tuon ikäinen tajuaa jo syy- ja seuraussuhteita; mieti jo valmiiksi että mitä teet missäkin tilanteessa. Sulta on auktoriteetti kadoksissa. Esim. sanot jämäkästi "nyt äiti soittaa puhelun, ei saa häiritä, mutta sen jälkeen luetaan kirjaa" tai "ruokarauha, äiti syö nyt, sen jälkeen voidaan lukea tms".
Jos et ole leikkivä äiti, niin tee lapsen kanssa jotain muuta, esim. sitä lukemista. Mulla se on vakio. Lapsi viihtyy sylissä tai kainalossa ja sen jälkeen leikkii itsekseen.
Mulla on myös tapana komentaa lapsi leikkimään: "riku leikkii nyt itse".
Eli alat pitämän kuria, siinä hoituu tuo roikkumisongelmakin.
.. joo no joskus meidän 3 v leikkii yksin.. Mutta tyttösi voi olla niin väsynyt päiväkodista ja sen pyörittämisestä :D (kuulosti sellaiselta..), että kiukuttelee kotona. Ei kiukuttele isälleen, koska tämä ei niin välitä kiukutteluista. En tiiä, miten kiukuttelun saisi loppumaan. Olematta välittämättä? Olet joka tapauksessa turvallinen vanhempi tytöllesi. Kuulostatkin niin tunnolliselta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla kaks poikaa. nuorempi kiinni minussa viime kesään saakka mutta kun meni päiväkotiin alkoi vähä irtautua. mua ne ei tottele mutta isiä kyllä. ne muuttuu mun seurassa kitiseviksi ja ylidramaattisiksi, eikä tottele. pelleilee ruokapöydässä ja mikään ei siihen auta, täytyy välillä huutaa että palaavat tähän hetkeen. eivät siis tottele "mitenkään"! oon huomannut että kun itse oon jämptimpi lapset tottelee paremmin. mutta ehkä noin kerran kymmenestä. muina kertoina yritän kertoa miten pitäisi käyttäytyä ja samalla katson kun ne näyttää siltä ettei ne kuule mitään. palkinnoksi kuitenkin saan tästä joskus ihan eri tilanteissa kommenttejä heiltä jotka liittyy mun opetuksiin. eli perille on mennyt mutta siinä itse tilanteessa eivät tottele yhtään. jotenkin tulee mieleen ehdottaa sulle samaa että jankuttaa (opettaa, toistaa, ehdottaa vaihtoehtoja) hetkestä toiseen lapselle miten asia pitäisi oikeasti hoitaa ja uskoa että jonain päivänä kuulet palautetta lapsen käytöksen perusteella että oppi on mennyt perille. ite aattelen että tää on rankkaa kun koko ajan on kauhea meteli ja tottelemattomat lapset ja samalla jankutan kuin kuuroille korville, mutta toisaalta on vaan yritettävä jotenkin. että ehkä se helpottaa jossain vaiheessa. parasta on se kun jossain sivulauseessa lapsi mainitsee jotain minkä on kuullut minulta, eli on oppinut jotain. tuo oli hyvä vinkki että rauhoittaa hetken lapsen kanssa kun tulette kotiin. sitten omiin hommiin ja jankuttamaan että koitapas keksiä nyt joku kiva leikki kun oot niin hyvä keksimään;). tsemppiä!:)
En tiedä nyt onko näistä mitään apua, mutta: jos satut tietämään etukäteen, että soitat tärkeän puhelun, niin sano tytölle, että häiritä EI saa. Äänensäny on tärkeä, komenna äläkä pyydä. Pyytöön lapsi voi olla aina suostumatta, komentoon ei ;)
Tuon ikäinen tajuaa jo syy- ja seuraussuhteita; mieti jo valmiiksi että mitä teet missäkin tilanteessa. Sulta on auktoriteetti kadoksissa. Esim. sanot jämäkästi "nyt äiti soittaa puhelun, ei saa häiritä, mutta sen jälkeen luetaan kirjaa" tai "ruokarauha, äiti syö nyt, sen jälkeen voidaan lukea tms".
Jos et ole leikkivä äiti, niin tee lapsen kanssa jotain muuta, esim. sitä lukemista. Mulla se on vakio. Lapsi viihtyy sylissä tai kainalossa ja sen jälkeen leikkii itsekseen.
Mulla on myös tapana komentaa lapsi leikkimään: "riku leikkii nyt itse".Eli alat pitämän kuria, siinä hoituu tuo roikkumisongelmakin.
Olet täsmälleen oikeassa: Mulla ei ole auktoriteettia LAINKAAN. Olen se lepsumpi vanhempi.. Lapsen isällä sensijaan on auktoriteettia, mutta viime aikoina tyttö on alkanut uhmata myös häntä. Kokeilee rajojaan.
Lisäksi lapsi on alkanut "juonitella" eli puhuu mulle kuinka iskä on tyhmä ja hän ei tykkää iskästä, "ei leikitä iskän kanssa". Tekee tätä päiväkodissa, syrjii muita lapsia ja määrää ketkä saavat leikkiä keskenään.
Luen päivittäin lapselle, käymme usein yhessä kirjastossa jne. Käyn pari kertaa kk uimassa lapsen kanssa, ulkoilen viikonloppuisin, leikin melkein päivittäin, otan lapsen mukaan tekemisiini (ruoanlaittoon, leipomiseen, siivoukseen, pyykkäykseen. Lapsella on jo vastuita, kuten se että laittaa vessapaperirullat paketista vessaan koriin, ja tyttö on niin ylpeä tästä hommastaan ettei tiedä miten päin olisi..) Tuntuu vaan ettei mikään riitä. Mitä enemmän touhua tytön kanssa, sitä enemmän ja lisää hän vaatii..
Yes, nyt toden teolla ryhdistäydyn tämän kuri-asian kanssa. Onhan mieheni tästä jo useasti sanonut, että annan tytön elää kuin pellossa. Kasvoin vaan itse perkeleellisessä kurissa ja rangaistuksia sateli pienimmästäkin, niin jotenkin kai yritän välttää samaa liiankin kanssa oman lapsen kanssa.
Kiitos vastauksista!
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla kaks poikaa. nuorempi kiinni minussa viime kesään saakka mutta kun meni päiväkotiin alkoi vähä irtautua. mua ne ei tottele mutta isiä kyllä. ne muuttuu mun seurassa kitiseviksi ja ylidramaattisiksi, eikä tottele. pelleilee ruokapöydässä ja mikään ei siihen auta, täytyy välillä huutaa että palaavat tähän hetkeen. eivät siis tottele "mitenkään"! oon huomannut että kun itse oon jämptimpi lapset tottelee paremmin. mutta ehkä noin kerran kymmenestä. muina kertoina yritän kertoa miten pitäisi käyttäytyä ja samalla katson kun ne näyttää siltä ettei ne kuule mitään. palkinnoksi kuitenkin saan tästä joskus ihan eri tilanteissa kommenttejä heiltä jotka liittyy mun opetuksiin. eli perille on mennyt mutta siinä itse tilanteessa eivät tottele yhtään. jotenkin tulee mieleen ehdottaa sulle samaa että jankuttaa (opettaa, toistaa, ehdottaa vaihtoehtoja) hetkestä toiseen lapselle miten asia pitäisi oikeasti hoitaa ja uskoa että jonain päivänä kuulet palautetta lapsen käytöksen perusteella että oppi on mennyt perille. ite aattelen että tää on rankkaa kun koko ajan on kauhea meteli ja tottelemattomat lapset ja samalla jankutan kuin kuuroille korville, mutta toisaalta on vaan yritettävä jotenkin. että ehkä se helpottaa jossain vaiheessa. parasta on se kun jossain sivulauseessa lapsi mainitsee jotain minkä on kuullut minulta, eli on oppinut jotain. tuo oli hyvä vinkki että rauhoittaa hetken lapsen kanssa kun tulette kotiin. sitten omiin hommiin ja jankuttamaan että koitapas keksiä nyt joku kiva leikki kun oot niin hyvä keksimään;). tsemppiä!:)
En tietenkään toivo muille samanlaista rumbaa lapsen kanssa, mutta lohdullista että muillakin on samanlaista..
Tsemppiä sulle myös!!
AP
.. että lapsi on vieraassa paikassa hoidossa ja kaikki purkautuu sitten sinuun.
Jos äiti ei olisi tärkeä, ei takertumista tapahtuisi.
Lasta ei saa kuitenkaan hylätä.
Munkin lapsi pienenä otti huomiota itselleen kun olin puhelimessa, mutta se meni ohi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainokaista viihdytätkin sitten koko ikäsi.
LUonteesta se on kiinni. Olen ollut vanhempieni ainokainen ja viihdyin mainiosti itsekseni leikkimässä - leikkikavereita toki kävi ja minä kävin toisten luona leikkimässä. Mutta inhosin sitä, kun joku aikuinen tuli asiasta tehden leikkimään kanssani...
Näkee asiat vaan oman napansa ympärillä ja on kyllä oikeutettu siihen:)
Teillä on tuo miehesi vinouma kun ei leiki tai huomioi lastaan. Siinähän se vika on!! Ei kanna omaa vastuutaan pikkuisen kanssa olosta.
Puutuppa napakammin miehesi asenteeseen niin huomaat muutoksen. Erikoisesti tyttölapsen on tärkeää saada isän hyväksyntä ja ihailu. Isä jos kuka kasvattaa hyvää itsetuntoa tytöillä eivätkä tällaiset tytöt tartte joka klopin huomiota.
Tietysti tämä huomio tulee olla lämmintä yhdessäoloa, jossa EI haukuta, moitita tai vihoitella. Isä on se joka puolustaa koko maailmaa vastaan ja häviää aina pelit pikkutyttönsä iloksi!! Tiedän tämän varmasti tyttölasten äitinä ja voin lämpimästi suositella.
sillä erotuksella että lapsia on 2 ja ne ovat mieheni. Käyvät siis täällä tapaamisviikonloppuina. Ne hetket, kun isä käy jossain (esim. kaupassa) ja olen lasten kanssa kolmestaan, kaikki sujuu ihan hyvin ja leikkivät nätisti, eivät riehu ainakaan hirveästi ja mitään kiljumiskilpailuja ja muuta mukavaa ei ole. Kun isä tulee takaisin, alkaa heti isi isi isi -huutelu, kaikki rauhallisuus leikeistä häviää eivätkä tahdo totella mitään ennen kuin tosissaan saa jo komentaa ja näyttää että tuo ei nyt sovi.
En tiedä miksi homma menee näin, kun olemme molemmat kotona niin eivät kyllä tottele minua sen enempää kuin isäänsäkään. Vierastamisesta ei siis voi olla kyse, etenkin kun olen viettänyt melko paljon aikaa lasten kanssa ja ollaan ihan tuttuja. Tekisi mieli välillä tarkoituksella lähettää mies yksin kauppaan, että saisi edes hetken hengähdystauon kun lapset leikkivät nätisti keskenään eivätkä kilju/juoksentele/piirrä seinään tms. :D
yli kymmenen vuotta, sisaruus on kuitenkin aina sisaruus.
Kummipoikani syntyi, kun veljensä (siihan asti veli oli ollut ainoa) oli 13-vuotias. Ja miten paljon niillä onkaan ollut yhteistä. Ovat nyt jo isoja miehiä molemmat. Näin hyvin tarkasti sivusta.
Hanki sille lapselle sisarus niin tajuaa ettei ole maailman napa. Toki joudut tässä järjestelyssä laittamaan oman elämäsi hollille muutamaksi vuodeksi, kun lapset ovat pieniä, mutta ainokaista viihdytätkin sitten koko ikäsi.