Joskus ne lapsuusmuistot ovat ihan perseestä...

Esim. kouluun ilmoittautuminen. Äiti oli iltavuorossa töissä, joten menin isän kanssa. Isä oli kännissä kuin käki. Jouduin itse huolehtimaan, että ehdimme ajoissa.



En unohda tätä ikinä. Ja kun oman lapsen kouluun ilmoittautuminen on ajankohtainen (ensi vuonna), takaan että teen siitä oikeasti spesiaalin hetken.



Ja silti, kaikesta huolimatta, olen hyvissä väleissä isäni kanssa. En ole uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Ehkä ensi vuonna tunteet purskahtaa ja avaudun todella?