äätn kouluttaa miestä ja aloitin pihtaamisen.
Kolmastoista päivä menossa.
Olen tässä viime syksystä kattonut miehen menoa ja nyt tuli stoppi.
Meillä on kaksi lasta, minä olen töissä ja mies päätti syksyllä jatkaa opiskelujaan YO:ssa. Aika rankan ohjelman otti itselleen mutta ajattelin että tietenkin tuen.
Lopputulosksena on se että mies opiskelee päivät, lukee illat ja viikonloput. Kahtena iltana käy pelaamassa lätkää - joten siihen löytyy aikaa.
YHTÄÄN kertaa ei ole viime syyskuun jälkeen tehnyt YHTÄKÄÄN kotityöksi laskettavaa asiaa.
Ei mitään.
Nada.
Nichts.
Niente.
Minulle on jäänyt - töitteni lisäksi - lapset, koti, vaattet, auto ja kaikki muu homma jonka voi laskea muuksi kuin opiskeluksi.
Parisen viikkoa sitten päätin, etten ala nalkuttamaan, enkä kitise - mutta seksiä ei tipu koska en kerta kaikkiaan jaksa!
Illalla kun mies alkaa kyhnäämään kylkeäni, menen sihkuun tai kävelylle tai mihin vaan, ettei tarvitse harrastaa seksiä.
Olen kyllä kertonut miehelle asiasta, ihan fiksusti ja huutamatta.
Ei vaan tunnu tajuavan mitään. Sanoo vaan et kaikki muuttuu ja minä ymmärrän sinua ja rakastan sinua ja lupaan yrittää enemmän jne jne.
Joten nyt eletään molemmat selibaatissa.
Saas nähdä kuinka käy
Kommentit (4)
tällä asenteella miehesi lähtee jossain vaiheessa ottamaan muualta...
kärjistymään nopeasti, sitähän ei tiedä sitten mihin suuntaan se lähtee.
Mutta ukko tuntuu ihan itse pedanneen tilanteen - muistetaas nyt ettei suhteen ilmapiiri ole yksin naisen varassa vaan molempien tarvii sitä työtä sen eteen tehdä.
onneksi noita salarakkaita löytyy aika helposti. Onnea valitsemallesi tielle.
ei ole viisasta pihdata eivät kestä kauaa ilman ja niiden pinna vain kiristyy , terv äiti pyykkikasasta