Mitä vanhempanne teistä toivoivat? Minkä ammatin soisit lapsellesi?

sillä siihen mennessä sellaista ei suvusta löytynyt, ja tämän saikin :)



Tytöstäni voisin toivoa arkkitehtia ja pojasta käsityöalan duunaria :)

ovat kaupunginorkesterin muusikoita ja heitä löytyy liuta suvusta muutenkin. Minäkin olen muusikko mutten tiedä/usko että sitä erityisesti toivottiin. Sisko on lääkäri, joka ilahduttaa äitiä. Kaipa ne toivoivat että opiskelemme yliopistossa jne. Mutta ei meiltä sanallisesti vaadittu.

Mun tytöt hmm.. Toinen haluaa poliisiksi, ehkäpä hänestä sellainen vielä tulee :) toinen haluaa hammaslääkäriksi ja siihen saa kyllä petrata koulua! Mutta siis periaatteessa mulle sama, kunhan jotain opiskelevat! Miehelleni enemmän tärkeä joku "akateeminen" juttu mut kaipa se poliisikin kelpaa sille, saa nähdä ja itehän ne lapset omaa elämäänsä elää!

ja viitoittivat muutenkin akateemiselle uralle. Omien lasten haluan ehdottomasti käyvän ainakin lukion ja menevän mielellään yliopistoon tai edes amk:hon, mitään amiksia en halua kasvattaa.

toivottiin pappia. En ole, TM kuitenkin.



Lapselleni SOISIN nimenomaan ammatin jossa hän olisi onnellinen.



Jos saisin toivoa aivan itsekkäin perustein niin ehkä tanssija tai toimittaja. Kokemuksesta tiedän, että nämä ovat maailman ihanimpia töitä :) Yliopistokoulutus olisi myös suotava.

toinen haluaa hammaslääkäriksi ja siihen saa kyllä petrata koulua! i]

hammaslääkäri ja hän oli aivan surkea koulussa, ei vaan kiinnostanut yhtään.

mutta en mennyt.



Ainakin toisen lapseni uskoisin sopivan juristiksi, niin jumalattoman jästipäinen vänkääjä ja ikäisekseen taitava väittelijä hän on. Kääntöpuolella asustaa valitettavasti myös viekkaus - joka juristin työssä ei tietääkseni sekään olisi pahitteeksi.



Toisesta lapsestani uskoisin, että häntä saattaisi kiinnostaa joku taiteellinen työ, missä työskennellään yksin, eikä olla kovinkaan paljon esillä, esim. kultaseppä tms.

Hän saattaisi todella pedantti esim. leikkaussalihoitajana.

Saattaisipa hänestä tulla myös lavastaja tai rekvisitööri.



Mutta joo, onnellisuuttahan heille vaan toivoo eniten, näin se on:)

että vanhempani toivoivat, että kouluttauduttaisiin. Heillä ei ollut siihen aikaan mahdollisuuksia lähteä opiskelemaan, vaikka esim. isäni oli älykäs ja hankki tietoa itsenäisesti paljonkin, mutta elämäntyönsä teki maanviljelijänä kotitilallaan. Meitä on kolme lasta, kaikki ylioppilaita, minä käynyt opistotason koulutuksen, toimien tällä hetkellä esimiehenä suhteellisen isossa organisaatiossa. Sisarukseni molemmat korkeakoulusta/yliopistosta valmistuneita, toisella jopa kaksi yliopistotason tutkintoa ja lisäksi väitellyt tohtoriksi toisesta alastaan. Omista lapsistani toivon, että löytäisivät alan, mikä kiinnostaa sekä että työllistyisivät kyseisellä alalla, eikä tarvitsisi kokea työttömyyttä ja syrjäytymistä aikuisuudessaan. Ovat toki sen verran nuoria, että aikaa tuohon vielä jonkin verran, mutta samalla tavalla yritän motivoida kuin vanhempani aikoinaan, ei pakottamalla, vaan kannustamalla, eikä myöskään lannistamalla, vaikka ei aina onnistuisikaan. Tärkeää minusta, ettei tapa oppimisen halua, vaan kannustaa eteenpäin, oli se ala mikä vain, mille haluaa.

mutta kesätöihin minut patistettiin jo 14 vuotiaana, isälleni oli tärkeää opettaa minulle työnteon mielekkyys ja oman rahan ansainta. Siitä olen nykyään kiitollinen sillä elämä on kuljettanut minut hyvään työpaikkaan ahkeruuteni ansiosta. Vanhempani ovat duunareita, eivät ole korostaneet koulutusta erityisesti, mutta sattumalta olen päätynyt duunariammattiin, jossa on myös hyvä palkka. Oikeastaan ainoa äitini neuvo peruskouluaikana oli, ettei kannata hakea opiskelemaan samaa ammattia mitä hän teki, eräs naisvaltainen, pienipalkkainen ala.

Koskaan ei ollut puhe tulevaisuudesta tai siitä, miksi olisi tärkeä käydä koulua.



Toinen lapsistani pärjää hyvin koulussa ja toivon, että hän käyttää lahjojaan ja saa sen mukaisen ammatin. Toinen ei pärjää ollenkaan, hänelle toivon, että löytää ammatin, missä voi toteuttaa intohimoaan eli tehdä käsillään.

ei äiti koskaan laittanut mitään tavoiteammattia, tosin kaikkien tiedossa oli että äiti olisi itse halunnut aikanaan poliisiksi, joten olisi varmasti ollut tyytyväinen jos joku meistä olisi poliisiksi alkanut opiskelemaan.



Ja tosiaan, äiti kertoi aina että ei määrää mitään ammattia, haluaa vain että jokainen opiskelee sen ammatin minkä kokee itselleen mieluisaksi.



Itselläni on kaksi lasta enkä todellakaan osaa ajatella "haluavani" heistä mitään tiettyä ammattikuntaa, kunhan oikeasti opiskelevat sille alalle joka heitä kiinnostaa. Nuorempi antaa viitteitä taidepuolelle, ehkä kuvaamataidon opettajaksi? ja vanhemman harrastukset ja halut muutenkin, eläinlääkärin ammattiin.



Mutta aika näyttää mitä heistä tulee.



Itsekin olen kuitenkin vaihtanut ammattia jo kertaalleen.

Näin ainakin kuvittelin ja muistaisin.



Mutta miettikää tätä: vielä yläasteellakaan en tiennyt, että myös minulla olisi mahdollisuus lähteä opiskelamaan esim. yliopistoon: ja tämä on totta.

Mulle ei kukaan ikinä kertonut, että mitä kaikkea voisinkaan opiskella. Siksi en ymmärtänyt, että miksi menisin lukioonkaan, koska en ymmärtänyt, että sen jälkeen mennään opiskelamaan lisää - ihan mitä tahansa!



Siksi mulle on erittäin tärkeää, että saan omat lapseni todella ymmärtämään, mikä merkitys koulutuksella tässä maailmassa on. Jos luoja vaan suo, niin tulen tukemaan ja auttamaan heitä kaikin tavoin, että he löytäisivät kiinnostavan opiskelupaikat/tutkinnot/ammatit.



Ja jos vaan mahdollisuus on, niin tulen myös käyttämään kynsin hampain kaikkia mahdollisia suhteitani ( joita onneksi on paljon eri tahoille ), että lapseni saavat esim. heitä kiinnostavat työharjoittelupaikat ja kesätyöt.



Sanokaa vaan curling-vanhemmaksi; sellainen saatan ollakin, mutta kun minua itseäni ei ole ikinä kukaan auttanut, niin mun on pakko toimia nyt näin.



Sitä paitsi: kaikki ne tuntemani tyypit, joita vanhemmat ovat tukeneet ja todella myös auttaneet ( maksanet kotimaassa-ja ulkomailla kouluja ja kursseja, järjestäneet harjoittelu-ja kesätyöpaikkoja, hommanneet vaikka mitä...niin kaikilla niillä on AINA mennyt paremmin, kuin meillä, joita ei ole hyysätty ).

eikä tullut. Sossun täti tuli. Tyytyväisiä taisivat olla kuitenkin siihen, että tuli edes suvun ensimmäinen ylioppilas.



Omasta tyttärestäni toivoisin, että hänestä tulisi eläin- tai ihmislääkäri. On puhunut molemmista vuosikausia ja suunnitellut opiskelevansa pitkään. En toivoisi näkeväni häntä esim. muusikkkona mahdottomien työaikojen ja -olosuhteiden vuoksi.

Äitini toivoi että olisin toteuttanyt hänen haaveensa, lukenut yliopistossa itseni kieltenopettajaksi.



Minusta tuli kauppatieteiden maisteri. Jota sitten kyllä kommentoitiin aika vähättelevästi.



Oman tyttäreni toivon hankkivan itselleen ammatin, jossa itse viihtyy ja jolla itsensä myös elättää. Nyt kolmevuotiaana ilmoittaa ryhtyvänsä valokuvaajaksi. :)

äitiäni kiinnosti vain se, että annan hänelle mahdollisimman paljon rahaa.



Isäni kuoli kun olin lapsi.



Itse toivoisin lapsilleni mahdollisimman laaja-alaista akateemista tutkintoa, tyyliin juristi.

tulla: opettaja, lääkäri tai juristi. No, tuli sitten logistiikkainssi, eikä kumpikaan ole tyytyväinen, äitiä kuulemma hävettää kun mun piti ottaa miesten ammatti (!!!). Pääasia kuitenkin että itte tykkään.

halus musta arkeologia, koska ite halus siksi pienenä. Isä taas petty ku en menny puutarhuriks, ku olis ollu niin hienoo et suvus on puutarhuri. Luin siis itteni it-alan tradenomiksi. Tradenomi ei ole mitään isän mielestä, koska niitähän on vaikka kuinka paljon Suomessa.

tärkeintä on, että selviytyvät elämästä, ettei tulisi vaikeita sairauksia ja että esikoinen ylipäätään löytää paikkansa maailmasta.



Äitini toivoi, että me tytöt kouuttautuisimme. Kummallakin korkeakoulukoulutus, mutta sisko irtisanoutui koulutustaan vastaavasta työstä ja minä olen pitkään ollut kotiäiti.



Minusta asia on täysin lasteni oma, kunhan ei mitään ihan kamalaa. Jotain merkkejä jo alkaa alakoululaisissa näkymään, mikä kiinnostaa, mutta tiedän jo, että elämässä voi tehdä monenlaista.

halus musta arkeologia, koska ite halus siksi pienenä. Isä taas petty ku en menny puutarhuriks, ku olis ollu niin hienoo et suvus on puutarhuri. Luin siis itteni it-alan tradenomiksi. Tradenomi ei ole mitään isän mielestä, koska niitähän on vaikka kuinka paljon Suomessa.

Joo ja jatkan et lapset sais mennä lukioon, sen jälkee mihi haluavat mut taiteellinen ala on ehkä semmonen mitä en haluis.

Näin ainakin kuvittelin ja muistaisin.

Mutta miettikää tätä: vielä yläasteellakaan en tiennyt, että myös minulla olisi mahdollisuus lähteä opiskelamaan esim. yliopistoon: ja tämä on totta.

Mulle ei kukaan ikinä kertonut, että mitä kaikkea voisinkaan opiskella. Siksi en ymmärtänyt, että miksi menisin lukioonkaan, koska en ymmärtänyt, että sen jälkeen mennään opiskelamaan lisää - ihan mitä tahansa!

Siksi mulle on erittäin tärkeää, että saan omat lapseni todella ymmärtämään, mikä merkitys koulutuksella tässä maailmassa on. Jos luoja vaan suo, niin tulen tukemaan ja auttamaan heitä kaikin tavoin, että he löytäisivät kiinnostavan opiskelupaikat/tutkinnot/ammatit.

Ja jos vaan mahdollisuus on, niin tulen myös käyttämään kynsin hampain kaikkia mahdollisia suhteitani ( joita onneksi on paljon eri tahoille ), että lapseni saavat esim. heitä kiinnostavat työharjoittelupaikat ja kesätyöt.

Sanokaa vaan curling-vanhemmaksi; sellainen saatan ollakin, mutta kun minua itseäni ei ole ikinä kukaan auttanut, niin mun on pakko toimia nyt näin.

Sitä paitsi: kaikki ne tuntemani tyypit, joita vanhemmat ovat tukeneet ja todella myös auttaneet ( maksanet kotimaassa-ja ulkomailla kouluja ja kursseja, järjestäneet harjoittelu-ja kesätyöpaikkoja, hommanneet vaikka mitä...niin kaikilla niillä on AINA mennyt paremmin, kuin meillä, joita ei ole hyysätty ).

Itselläni ihan sama kokemus!

Näin ainakin kuvittelin ja muistaisin.

Mutta miettikää tätä: vielä yläasteellakaan en tiennyt, että myös minulla olisi mahdollisuus lähteä opiskelamaan esim. yliopistoon: ja tämä on totta.

Mulle ei kukaan ikinä kertonut, että mitä kaikkea voisinkaan opiskella. Siksi en ymmärtänyt, että miksi menisin lukioonkaan, koska en ymmärtänyt, että sen jälkeen mennään opiskelamaan lisää - ihan mitä tahansa!

Siksi mulle on erittäin tärkeää, että saan omat lapseni todella ymmärtämään, mikä merkitys koulutuksella tässä maailmassa on. Jos luoja vaan suo, niin tulen tukemaan ja auttamaan heitä kaikin tavoin, että he löytäisivät kiinnostavan opiskelupaikat/tutkinnot/ammatit.

Ja jos vaan mahdollisuus on, niin tulen myös käyttämään kynsin hampain kaikkia mahdollisia suhteitani ( joita onneksi on paljon eri tahoille ), että lapseni saavat esim. heitä kiinnostavat työharjoittelupaikat ja kesätyöt.

Sanokaa vaan curling-vanhemmaksi; sellainen saatan ollakin, mutta kun minua itseäni ei ole ikinä kukaan auttanut, niin mun on pakko toimia nyt näin.

Sitä paitsi: kaikki ne tuntemani tyypit, joita vanhemmat ovat tukeneet ja todella myös auttaneet ( maksanet kotimaassa-ja ulkomailla kouluja ja kursseja, järjestäneet harjoittelu-ja kesätyöpaikkoja, hommanneet vaikka mitä...niin kaikilla niillä on AINA mennyt paremmin, kuin meillä, joita ei ole hyysätty ).

Itselläni ihan sama kokemus!