Jätin miesystäväni koska
seksuaaliset halumme eivät menneet yksiin. Hän on viriili ja komeakin mies (siitä ei ole asia kiinni). Minä vain enä enää halunnut, en koko seksiä. Kyse ei ollut kyllästymisestä häntä kohtaan. Minulle olisi riittänyt kerta kahdessa viikossa, hän halusi monta kertaa viikossa. Antauduin seksiin vaikken sitä halunnut. No, nyt suhteemme on ohi. Muuten kaikki oli kivaa yhdessä. Ajattelin vain tehdä hyvän työn ja "päästää" hänet halukkaampien naisten pariin. Eli näinkin voi käydä. Eipä tarvitse av-mammojen syyttää minua pihtailusta ja nolosta uhrautumisesta seksiin.
Kommentit (2)
Toivottavasti sinäkin saat palkintosi. Muista kuitenkin, ettei mikään suhde ole aivan täydellinen, joten jos seuraavassakin suhteessa tuntuu tarpeelliselta erota kumppanin parhaaksi, on jo syytä miettiä tarkemmin.
Mielestäni teit aivan oikein asian suhteen. Valitettavasti joskus vain käy niin, etteivät libidot kohtaa ja silloin vähintään toinen osapuoli joutuu kyllä jatkuvasti kärsimään. Olet älykäs ja empaattinen ihminen tunnustaessasi tämän ja lopettaessasi suhteen.
Toivon ja uskon, että löydät vielä itsellesi sopivamman miehen!