Lue keskustelun säännöt.
En jaksaisi olla murroikäisten äitii...mihin ne fiksut lapset katosi?
02.05.2011 |
Oikeasti. Meillä on kaksi yläkoululaista tyttöä, jotka ovat aina hoitaneet asiansa fiksusti. Koulu on sujunut kiitettävästi ja ovat olleet aktiiviurheilijoita. Nyt seiskalla ja kasilla koulu ei enää niin kiinnosta, tosin hyvin on silti vielä mennyt. Harrastus kiinnostaa edelleen. Lapset olivat ennen melko tehokkaita, mutta nyt aika kuluu ns. ei mihinkään. Koko ilta saattaa mennä mukamas läksyissä, jotka saisi nopsaan tehtyä, mutta notkutaan samalla koneella, katsotaan telkkua, tekstataan. Muutenkin vaikea saada otetta. Poikakaverit on tulleet kuvioihin, jotka onneksi on kivoja poikia. Kaikki menot kavereiden kanssa kiinnostaa kovasti. Koulunumerot ovat hieman laskeneet, ennen pelkkiä ysejä ja kymppejä, nyt muutama kasi mukana. Tosin hieno tuloshan tuokin on. Käytös on selvästi huonontunut ja raivareita tulee. Vanhempien säännöt ja yleensäkin vanhemmat ovat tyhmiä, ihan menneeltä vuosisadalta...Koska tämä helpottaa?! Kertokaa kokemuksia...
Kommentit (18)
Meillä on ollut aina hyvät ja luottamukselliset välit. Koulumenesty on ollut aina hyvä. Mutta en silti tiedä olenko ollut liian vaativa. Mistä ajattelit niin, että olen liian vaativa? Itse ovat halunneet suorittaa koulunsa hyvin ja periaatteessa nytkin, mutta kun heidän aikansa ei tuolla teholla riitä mihinkään. Harrastus/kilpaurheilu vie kovasti aikaa ja olenkin lapsille sanonut, että jos aikaa ei tunnu riittävän kouluun, pitää miettiä myös sen lopetusta...tosin eivät varmaan kovin helpolla siitä luovu ja onhan se kuitenkin monella tapaa hyväksi. Koulun pitäisi kuitenkin olla se ykkönen ja vasta sitten harrastus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti teillä ei ole mitään ongelmia? Eihän meilläkään mitään suurta ole, mutta ovat kovin usein rasittavia ja saavat raivareita milloin mistäkin. Ei meilläkään ollut mitään ongelmaa muutama kuukausi sitten. Tilanteet vain muuttuu niin nopeasti. Helmikuusta lähtien molemmat tulleet kunnon murkuiksi...
Mutta eiköhän ne vielä tule sieltä esiin kun joku vuosi kuluu ja peikko on pois. Ja ajattele vielä niin, että ovat entistä fiksumpia ja ehompia, jos osaat toimia oikein tämän peikkoajan..=)
Eli rakkautta, rajoja ja etenkin kärsivällisyyttä!
Muiden vanhemmat valittivat samoja asioita, meillä lapset tiukensivat tahtia. Tahto päästä tiettyyn lukioon oli sen verran kova, että se pani yrittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin toivon ja uskon, mutta pelkään, ettei näin käykään. Enkä oikein ole varma enää toiminko edes oikein. Kovasti ovat ottamssa omia oikeuksia yms...
Minkä ikäisiä lapsesi ovat nyt? Meneekö teillä edelleen hyvin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkein luokka ja keskiarvo laski yli numerolla.
No nyt poika on jo aikuinen ja kyllä oman paikkansa tässä maailmassa löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi ohittanut iän jo onnellisesti (Täyttävät 18 ja 20) ja kolmas kaikkein väsyneimmillään (15v).
Muistan kauhean hyvin miltä tuo ikä tuntu. Väsytti vaan, maailman asiat huolestuttivat enemmän kuin huoneen sotkuisuus, vanhemmat tuntuivat hitailta ja typeriltä mutta silti oli riipivää, kun eivät tajunneet mitään ja ihan varmasti eivät rakastaneetkaan.
Olen siis ollut nyt hyvin lempeä äiti murkuilleni. Olen myötäillyt väsymystä ja harmitellut lievästi laskeneita numeroita, mutta keskittynyt nimenomaan hyvien asioiden esiin nostamiseen. "Kyllä ehdit vielä ysillä piristyä, ei ole tapahtunut katastrofia" ja hymyillyt pienesti niille ilmeille, joista voi lukea tyhmyyttäni. Tiedän, että se vaihe menee ohi, kun irtiotto ja itsenäistyminen on edennyt riittävästi.
15-vuotias viihtyy kotona, ei hypi silmille, raahaa tänne kavereitaan ja haisee jalkahieltä, mutta pidättäydyn valittamasta turhasta. Pitää syödä, nukkua, peseytyä ja mennä kouluun, en vaadi kummoisia kotona.
17-vuotias on tulossa jo takaisin äidin kainaloon, hän on aikuistunut hurjasti näinä kahtena vuotena kun on opiskellut poissa kotoa. Toivoin että saan hänet takaisin, kun en puserra liikaa ja niin kävi.
Tämä hellyyden kaava on siis toiminut meillä. Se ei tarkoita kurin puuttumista, mutta mäkättämisen minimoimista silloin kun nuori on ihan päästään pyörällä muutenkin ja pelkkä olemassaolo käy työstä.
Minkä ikäisiä lapsesi ovat nyt? Meneekö teillä edelleen hyvin?
Isompi lukee lakia (kuten on aina halunnut), nuorempi kirjoitti nyt ylioppilaaksi todennäköisesti laudaturin yleisarvosanalla (tai ainakin sellaisena kokeet koululta lähtivät) ja opiskelupaikka yliopistossa on jo, koska voitti erään kilpailun.
Minusta heillä menee edelleen hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät ja muut sosiaaliet suhteet?
Juuri näin minäkin olen ajatellut toimia, kun omat tyttäreni murkkuikään tulevat. :) Varsinkin tuo viimeinen lause ja se että pelkkä olemassaolo käy työstä, kolahti.
Onnea lapsillesi, heillä on upea mutsi!
Kaksi ohittanut iän jo onnellisesti (Täyttävät 18 ja 20) ja kolmas kaikkein väsyneimmillään (15v).
Muistan kauhean hyvin miltä tuo ikä tuntu. Väsytti vaan, maailman asiat huolestuttivat enemmän kuin huoneen sotkuisuus, vanhemmat tuntuivat hitailta ja typeriltä mutta silti oli riipivää, kun eivät tajunneet mitään ja ihan varmasti eivät rakastaneetkaan.
Olen siis ollut nyt hyvin lempeä äiti murkuilleni. Olen myötäillyt väsymystä ja harmitellut lievästi laskeneita numeroita, mutta keskittynyt nimenomaan hyvien asioiden esiin nostamiseen. "Kyllä ehdit vielä ysillä piristyä, ei ole tapahtunut katastrofia" ja hymyillyt pienesti niille ilmeille, joista voi lukea tyhmyyttäni. Tiedän, että se vaihe menee ohi, kun irtiotto ja itsenäistyminen on edennyt riittävästi.
15-vuotias viihtyy kotona, ei hypi silmille, raahaa tänne kavereitaan ja haisee jalkahieltä, mutta pidättäydyn valittamasta turhasta. Pitää syödä, nukkua, peseytyä ja mennä kouluun, en vaadi kummoisia kotona.
17-vuotias on tulossa jo takaisin äidin kainaloon, hän on aikuistunut hurjasti näinä kahtena vuotena kun on opiskellut poissa kotoa. Toivoin että saan hänet takaisin, kun en puserra liikaa ja niin kävi.
Tämä hellyyden kaava on siis toiminut meillä. Se ei tarkoita kurin puuttumista, mutta mäkättämisen minimoimista silloin kun nuori on ihan päästään pyörällä muutenkin ja pelkkä olemassaolo käy työstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilahdutit todella minun iltani!
Poikien äiti
Kaksi ohittanut iän jo onnellisesti (Täyttävät 18 ja 20) ja kolmas kaikkein väsyneimmillään (15v). Muistan kauhean hyvin miltä tuo ikä tuntu. Väsytti vaan, maailman asiat huolestuttivat enemmän kuin huoneen sotkuisuus, vanhemmat tuntuivat hitailta ja typeriltä mutta silti oli riipivää, kun eivät tajunneet mitään ja ihan varmasti eivät rakastaneetkaan. Olen siis ollut nyt hyvin lempeä äiti murkuilleni. Olen myötäillyt väsymystä ja harmitellut lievästi laskeneita numeroita, mutta keskittynyt nimenomaan hyvien asioiden esiin nostamiseen. "Kyllä ehdit vielä ysillä piristyä, ei ole tapahtunut katastrofia" ja hymyillyt pienesti niille ilmeille, joista voi lukea tyhmyyttäni. Tiedän, että se vaihe menee ohi, kun irtiotto ja itsenäistyminen on edennyt riittävästi. 15-vuotias viihtyy kotona, ei hypi silmille, raahaa tänne kavereitaan ja haisee jalkahieltä, mutta pidättäydyn valittamasta turhasta. Pitää syödä, nukkua, peseytyä ja mennä kouluun, en vaadi kummoisia kotona. 17-vuotias on tulossa jo takaisin äidin kainaloon, hän on aikuistunut hurjasti näinä kahtena vuotena kun on opiskellut poissa kotoa. Toivoin että saan hänet takaisin, kun en puserra liikaa ja niin kävi. Tämä hellyyden kaava on siis toiminut meillä. Se ei tarkoita kurin puuttumista, mutta mäkättämisen minimoimista silloin kun nuori on ihan päästään pyörällä muutenkin ja pelkkä olemassaolo käy työstä.
Ja toisaalta tällaista äitiä olisin kaivannut silloin kun itse olin murkku.
Ihana, ihana turvallinen ja kuitenkin luja äiti..
Oli ihana lukea kirjoituksesi =)))
Ystävät ja muut sosiaaliet suhteet?
tosin ainakin minua helpottaa tieto siitä, että kohta tämä kavereitten ravaaminen meillä alkaa laantua. Ajoittain on ollut olo kuin pitäisi majataloa.
vaikuttaisi siltä, että ap on ehkä tiedostamattaan asettanut tytöilleen tavoitteita ( hyvä koulumenestys ja harrastukset ) alakoulussa ja nyt yläkoulussa rupeavat kapinoimaan.
Ehkä kannattaisi antaa heille enemmän tilaa ja omaa vastuuta pohtia onko koulu tärkein asia maailmassa. Ei välttämättä. Harrastuksetkin on. Silloin kun käy koulua eikä ole hunningolla, ei pitäisi olla niin huolissaan.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy.
siltä, että sulla on turhan kovat vaatimukset tyttäriisi nähden. Siksi kapinoivat tuolleen.
T. yläkoulun ope ja teinin äiti