Mikään ei kelpaa äitilleni, löytää aina jotain arvosteltavaa.
On arvostellut painoani niin kauan kuin muistan, eka muistikuva kun olin 7-vuotias ja kommentoi kuinka edelliskesän shortsit jo ihan liian pienet, pitäis sitä ruuan mättämistä vähentää. On itse hoikka.
Paino nousi tasaiseen tahtiin koko lapsuuden, nuoruuden, nyt aikuisiän, viime syksynä minulla todettiin pco ja sain lääkityksen. Lääkityksen ja oikean ruokavalion avulla paino pudonnut jo lähes 20 kg! Äitini jaksaa silti, SILTI, "neuvoa" minua, miten minun pitäisi syödä tai ei. Esim. käytiin pikaruokaravintolassa, äitini otti hampurilaisaterian ja kysyi mitä minä syön. Vastasin että jos vain jäätelön tuosta otan, niin äitini kauhuissaan että ethän sä sellasii saa syyä!!! Heti perään totesi kuitenkin; Noh, vitsillähän mä vaan.
Vappuna kävi tuossa päivällä ja kysyi mitä tehdään miesystäväni kanssa. Sanoin että tehdään tuossa myöhemmin ruokaa ja nautitaan juomista ja sitten myöhemmin ulos. Äitini; "Aijaa, niin moneltakos te syötte, ettette liian myöhään vaan ku sehän se sit lihottaa jos liian myöhään syö!"
MITÄ V*TTUA?! Minä, aikuinen ihminen, olen jo pudottanut 20 kg ilman hänen apuaan, syönyt just siihen kellonaikaan ku mua on huvittanu ja ku on nälkä ollut, ja jos olen yhden jäätelön halunnut syödä niin sitten olen sen syönyt!!
Mikä v*ttu sitä riivaa, ku ikinä mikään mitä teen, niin ei ole oikein :(
Kommentit (16)
Äidilläsi ei ole ihan kaikki kohdallaan päänupissa, mitä tuohon painoasiaan tulee. Siis luonnoton suhtautuminen painoon (jos 7-vuotiaalle lapselle sanoo, että pitäisi syömistä vähentää).
Seuraavan kerran sanot ystävällisesti mutta päättäväisesti, että oletko äiti ystävällisesti puuttumatta syömisiini, olen aikuinen.
Mun mielestä lapsi saa syödä niin paljon kun haluaa. Ja kuuluuhan se myös ihan yleisesti hyviin käytöstapoihin olla sanomatta toisen painosta. Arvostaisi vaan tämä mutsis sitä, et oot laihduttanu noinki paljon! Jaksamisia sinulle.
Voistiko sanoa suoraan äidillesi, että syömisiisi puuttuminen tuntuu sinusta pahalta.
Äitini mainostaa aina, miten inhoaa ruokaa, hän ei ikinä syö ja ruoan hajukin inhottaa. Sitten vetelee salaa, kun luulee ettei kukaan tiedä, karkkia ja suklaata ihan mielettömät määrät. Se on syömishäiriöinen.
Kun olin lapsi, äitini ei halunnut tehdä ruokaa meille lapsille, tavallaan syyllisti siitä lapsiaan että meille piti tehdä ruokaa, kun se on niin inhottavaa puuhaa ja me syötiin.
Kun olin nuori, sain kuulla jatkuvaa mäkätystä "läskeistäni" ja syömisistäni, vaikka en tosiaan ollut lihava.
Paitsi etten ole laihtunut.
Äidilläni on pakonomainen tarve mollata lapsiaan erityisesti julkisesti. Varsinkin vaatekaupoissa hän kailottaa kovaan ääneen "älä sitä koita ei se kuitenkaan sulle sovi kun oot tuommoinen läski" tai "Ei täältä mitään sulle löydy, kun tää on laihojen ihmisten kauppa"
Olen kuitenkin täysiikäinen ja itse kiloni kannan. Olen ihan lapsesta saakka ollut suht pulska, mutta koskaan se ei ole tuottanut ongelmia.
Äiilleni on kerran jopa ihan ulkopuolinen ihminen sanonut ettei noin saa puhutella astaan, mutta sekään ei auttanut. Itsekin olen koittanut monesti sanoa, ettei tuo ole sopivaa käytöstä, mutta hän vain sanooo ettei kaikkea tartte ottaa niin vakavasti.
Itseäni ei kommentit haittaa painon takia vaan sen takia että nolattoo äitini puolesta kun kehtaa julkisesti tuollaisia heitellä ja itsekin aika iso on..
teille! Voin äitinä sanoa, että uskokaa tai älkää omalla tavallaan kaikkien äidit tarkoittaa hyvää:)
Ei, ei sitä tartte hyväksyä - ei ollenkaan. Ilmiselvästi mielestäni kaikkien äidit vipoja ja ajattelemattomia miten paljon satuttavat tyttäriään.
Entäpä jos seuraavalla kerralla käskisitte pitämään painoasioista suun kiinni -pysyvästi.
Kas kun noihin ei auta kuin kipakka vastaus -Jos sekään!
lopulta uskalsin 35-vuotiaana sanoa hänelle, että tajuaako hän, että olen oikeasti aikuinen ihminen, jolla on oikeus päättää itse omista asioistaan. äitini loukkaantui suunnattomasti, koska ei omasta mielestään puuttunut minun asioihini. kun pidin muutaman kuukauden tauon yhteydenpidossa tuon jälkeen, hän ilmeisesti ymmärsi minun olevan tosissani. välimme eivät edelleenkään ole sydämelliset, mutta ne ovat siedettävät ja voin keskustella hänen kanssaan nykyään noin kerran kuukaudessa ja tavata häntä kerran vuodessa ilman suurempaa hermostumista.
jos sinä olet lihonut jo lapsuudessa, painosi on ihan äitisi syytä. lapsi ei itse kykene säätelemään syömisiään jo ihan vain siitäkin syystä, että aikuinen on se joka ruuat ostaa. äidilläsi ei pitäisi siis olla mitään sanomista painostasi. ainakaan nyt, kun olet aikuinen.
paitsi että mollasi minua paksuksi jo silloin kun olin vielä ihan hoikka ihminen. Lisäksi kuvioon kuului ettei muutenkaan voinut kehua tai rohkaista - ettei lapsi ylpistyisi liikaa.
Äiti ajattelee aina vain omia asioitaan ja ongelmiaan.
kun se mitä sinä syöt (sä et vaan kuule sitä).
"Anna olla viimeinen kerta kun millään tavalla ja missään mielessä kommentoit minun syömiseeni tai ruokiini tai painooni liittyviä asioita, kun sinulla selvästikään ei ole mitään positiivista sanottavaa vaan joka ikinen kerta aiheutat minulle mielipahaa noilla muka-vitseilläsi jotka ovat täysin asiattomia ja loukkaavia. Sinun ei ole pakko arvostella koko ajan negatiivisesti, olet kyllä jo tehnyt erittäin selväksi että minä en sinulle kelpaa.
Sinulle ei kuulu tippaakaan minun syömiseni, olen aikuinen ihminen joka huolehtii ihan itse oman ruokavalionsa ja mikäli vielä alat jollakin tavalla kommentoida asiaa, niin minä katkaisen sinuun välit vähintään kuukaudeksi. Tuliko tämä nyt selväksi?"
Tuo toimi ainakin minulla. Sähköpostilla lähetin tämänlaisen litanian kun minussa ei ollut munaa sanoa päin naamaa. Sain vastaukseksi virallisen anteeksipyynnön enkä ole sen jälkeen saanut kuulla pienintäkään vihjausta painostani tai syömisistäni.
terveisin syömishäiriöinen aikuinen jonka peilissä näkyy edelleenkin norsu kiitos "vitsailevan" isän.
Yksi asia on huvittava. Joka kerta kun menen äidilleni kylään, saan kuulla miten väärin syö ja miten minun pitäisi syödä vähähiilihydraattisesti yms. Kuitenkin hänen luonaan yleensä lihon kaikki mitä olen saanut kuukausien aikana laihdutettua, koska olen yleensä hänen luonaan useamman päivän, eikä hänellä ole koskaan kasviksia tarjolla. Aina kun olen kylässä pöydät notkuvat herkuista ja ruokana on pitsaa tai jotain muuta lihottavaa. Jos sanon, että enpä ole syönyt makeaa moneen viikkoon, niin äiti katsoo niin kuin ei uskoisi.
Loppui siihen, kun yksi kerta käytiin heidän mökillä ja ikävän palautteen jälkeen kiitin tarjoiljuista, pakkasin lapset autoon ja lähdettiin pois.
Toiminta opettaa..
teille! Voin äitinä sanoa, että uskokaa tai älkää omalla tavallaan kaikkien äidit tarkoittaa hyvää:)
Ei, ei sitä tartte hyväksyä - ei ollenkaan. Ilmiselvästi mielestäni kaikkien äidit vipoja ja ajattelemattomia miten paljon satuttavat tyttäriään.
Entäpä jos seuraavalla kerralla käskisitte pitämään painoasioista suun kiinni -pysyvästi.Kas kun noihin ei auta kuin kipakka vastaus -Jos sekään!
Mun äitini diagnosoitiin myöhemmimmin bipolaarihäiriöiseksi.
Ei se, että tarkoittaa ehkä "hyvää", tarkoita sitä että siitä koituisi mitään hyvää.
teille! Voin äitinä sanoa, että uskokaa tai älkää omalla tavallaan kaikkien äidit tarkoittaa hyvää:)
Ei, ei sitä tartte hyväksyä - ei ollenkaan. Ilmiselvästi mielestäni kaikkien äidit vipoja ja ajattelemattomia miten paljon satuttavat tyttäriään.
Entäpä jos seuraavalla kerralla käskisitte pitämään painoasioista suun kiinni -pysyvästi.Kas kun noihin ei auta kuin kipakka vastaus -Jos sekään!
Mun äitini diagnosoitiin myöhemmimmin bipolaarihäiriöiseksi.
Ei se, että tarkoittaa ehkä "hyvää", tarkoita sitä että siitä koituisi mitään hyvää.
se on minun äidillä. Aina arvostellut kotiani, ulkonäköäni, mitä milloinkin. Nyt kun olen lyhyessä ajassa lihonut (ennen ollut aina hoikka) niin oli että mikäs punkero se sieltä laahustaa. enkä edes ole mikään läski, pyöreä kylläkin. En tosiaankaan tiedä miksi jotkut äidit tollasia!! Koitetaan kestää
Että voi nainen ollakin ilkeä ja kamala, jopa omia aikuisia lapsiaan kohtaan! Hyi. Jotain luonnevikaahan tuollainen pakonomainen nälviminen jo on..