Olen niin vihainen!! Otin töistä palkatonta vapaata, että vahtisin naapurin poikaa.
Naapurissa asuu yksinhuoltaja, jolla ei ole minkäänlaista tukiverkostoa. On ilmeisesti myös erittäin vähävarainen.
Hän tuli itkien viikonloppuna kysymään josko mitenkään pystyisin hoitamaan hänen poikaansa tänään keskiviikkona. Pojalla on vesirokko, eikä voi mennä päiväkotiin viikkoon. Naapuri pystyi olemaan muut neljä päivää pois töistä. Yllätyin tietenkin pyynnöstä, sillä hän tietää minun olevan työelämässä.
Naapurilla oli töissä joku sellainen tilanne, josta ei mitenkään voinut olla pois ja koska pojalla oli se vesirokko, sitä ei voinut päiväkotiin viedä.
Ajattelin, että teen kuukauden hyvän työn ja olen palkatta pois töistä, koska minulla on siihen varaa ja kykenen järjestämään töitäni muutenkin.
NO, pojan piti tulla aamulla. Aloin jo yhdeksän jälkeen miettiä, missä he viipyvät. Kymmeneltä kävin jo soitamassa ovikelloa, kukaan ei vastannut. Puoli yhdeltätoista yritin soittaa neljä kertaa naapurille ja lähetin sitten viestin.
Äsken tuli tekstiviesti: "Hei. XX oksensi yöllä ja aattelin, etten halunnut tartuttaa sitä teille. Vein XX:n mun äidille täksi päiväksi. Kiitos kun tarjouduit hoitamaan!"
Kiukuttaa ihan vietävästi. En voi enää mennä töihin, menetän päivän palkkani ja ihan turhaan odotin täällä kolmatta tuntia.
Jos ei olisi yksinhuoltaja ja vähävarainen, lähettäisin päivän palkkaani vastaavan laskun perään. Olkoot tämä minulle opiksi. Tiedän, etten jatkossa ole näin ystävällinen ja auttavainen.
Kommentit (38)
ainoita ole, jotka tuollaisia ohareita tekevät, jos se oli pointtisi. Kyllä näitä löytyy paremmistakin piireistä.
ketään, eikä todellakaan ole ketään, jolle poikaa viedä. Ei sanonut äidistään yhtään mitään, enkä lähtenyt erikseen kysymään. Luotin siihen, että äiti on todellakin niin yksin, ettei mitään vaihtoehtoa ole. Sanoi, ettei ole varaa hankkia maksullista lapsenvahtia.
En tiedä, missä naapurin äiti asuu ja voihan olla, että se äiti on huonokuntoinen, ei lastenhoitoiässä tai asuu vähän kauempana. En tiedä.
Olisi kuitenkin ollut hyvinkin tarpeellista saada tietää muista hoitojärjestelyistä heti, kun naapuri tiesi vievänsä pojan jonnekin muualle. Olisin ihan hyvin voinut mennä töihin tänään, jos olisin tiennyt ajoissa.
ap
Tai toisaalta, ihmiset on niin äärettömän röyhkeitä ja itsekkäitä ja tyhmiä, että en oikeastaan edes ihmettele.
Sanot sille nyt suoraan miten tilanne on. Sanot että menetit päivän palkan ja sinua ottaa päähän ettei voinut ilmoittaa heti aamusta.
Kyllä minuakin raivostuttaisi asemassasi. Mutta nyt tiedät, ketä sinun ei enää tarvitse auttaa.
itseesi- sulla on erittäin harvinaista yhteisvastuun tuntoa tänä päivänä. MInä ainakin olen iloinen siitä että sunlaisiasi löytyy. Naapuri voi mennä ihan itseensä kun ei ole tukiverkkoa. Minusta voisit kertoa hänelle mitä hänen hyväksesi teit- ehkä hän ymmärtää hoitavansa itse asiansa huonosti. MInusta on hienoa että ihminen kykenee auttamaan niin että luopuu jostain omastaan toisen hyväksi- olen siinä onnellisessa asemassa että meidänkin naapurustossa tuo toimii puolin ja toisin- monet eivät vaivaudu auttamaan edes silloin kun se menisi siinä sivuissa- ovat niin vaille jääneitä ja katkeria kaikesta ja aina. Vietä ansaittu lepopäivä ja anna ajatuksen, unelmien lentää. NIin minä tekisin:)
senkin noita-akat! Ei ap ollut tyhmä- ap oli harvinaisen fiksu ja sydämellinen ihminen! TYhmä oli naapuri ja tyhmiä te omanedun ajattelijat jotka että usko hyvään!
Naapuri-yh oli varmaan aivan hädissään kun kääntyi sinun puoleesi - mistäs me tiedämme miksi hän ei viikonloppuna voinut varata äitiään hoitamaan lasta täksi päiväksi. Ne tilanteet ovat nyt muuttuneet.
Mutta sinä teit oikein, autoit naapuria hädässä.
Naapuri sen sijaan on aivan tollo, jolta puuttuu sosiaaliset taidot, ehkä jopa aivot! :)
Anna itsellesi joku palkinto, tee yllättävänä vapaapäivänä jotakin kivaa. Älä lopeta ihmisten auttamista tuon yhden idiootin tähden - idarit ovat kuitenkin vähemmistö.
nyt käytät päivän itsesi hemmotteluun ja teet jotain extra kivaa.
ihmisten auttamiseen. Useimmat on kiitollisia.
ei kai kukaan oikeasti ole töistään pois naapurin lapsen takia?!
muutakin yllättävää menoa, äkillinen sairastuminen ja autoremppako se oli? Kurjaa siihen päälle tommonen palkaton päivä, vaikka varaa oiskin. =/
ei kai kukaan oikeasti ole töistään pois naapurin lapsen takia?!
jotka eivät usko hyvään:((((
MInäkin olen siirtänyt töitäni naapurin lasten takia koska voin niin tehdä ja naapuri on ollut hädässä. Olen myös ruokkinut ilmaiseksi naapureiden koululaisia, päästänyt yksinäisyyttä potevan naapurinlapset usein meille vaikka ei varsinaisesti ole sopinutkaan,koska en halua että omiltani lyödään avun tarpeen tulessa nenän edestä ovi kiinni. Vastaavasti naapurit ovat hakeneet lapseni koulusta, vieneet harrastukseen, ottaneet yökylään kun tarvitsin hoitajaa jne, Olen siirtänyt töitäni jopa naapuri koiran vuoksi.
Elämä on sitä rikkaampaa, onnellisempaa mielekkäämpää, turvallisempaa mitä paremmat sosiaaliset suhteet on. NIiden eteen tehdään töitä, eivätkä ne onnistu jos aina miettii mitä MÄ saan tai mikä on MULTA pois. MItä enemmän annat, sen enemmän saat. Vilpittömästi näin:) Voi kun sinäkin saisit koea sen.
Olisin kai mäkin sellaiseen sentään joskus törmännyt näin 40 vuoden aikana jos olisi!

jotka eivät usko hyvään:(((( MInäkin olen siirtänyt töitäni naapurin lasten takia koska voin niin tehdä ja naapuri on ollut hädässä. Olen myös ruokkinut ilmaiseksi naapureiden koululaisia, päästänyt yksinäisyyttä potevan naapurinlapset usein meille vaikka ei varsinaisesti ole sopinutkaan,koska en halua että omiltani lyödään avun tarpeen tulessa nenän edestä ovi kiinni. Vastaavasti naapurit ovat hakeneet lapseni koulusta, vieneet harrastukseen, ottaneet yökylään kun tarvitsin hoitajaa jne, Olen siirtänyt töitäni jopa naapuri koiran vuoksi. Elämä on sitä rikkaampaa, onnellisempaa mielekkäämpää, turvallisempaa mitä paremmat sosiaaliset suhteet on. NIiden eteen tehdään töitä, eivätkä ne onnistu jos aina miettii mitä MÄ saan tai mikä on MULTA pois. MItä enemmän annat, sen enemmän saat. Vilpittömästi näin:) Voi kun sinäkin saisit koea sen.
vai tuota joka ei usko? Jos tarkoitit minua-meilläpäin auttavia ihmisiä on enemmänkin- kun siinä missä itsekkyys ruokkii itseään- saman tekee myös epäitsekkyys. Ennen ihmiset ovat auttaneet toisiaan paljon paljon enemmän kuin nykyään, ja kun paljon samanhenkisiä ihnmisiä asuu lähekkäin- yhteisölliset taidot alkavat kasvaa taas. Eihän auttamisen logiikka toimikaan jos yksi vain auttaa ja muut käyttää hyväkseen kaiken avun mikä irti lähtee.
Ihmettelen tämän äidin käytöstä miksi ei ilmoittanut sinulle aamulla jos aikoi viedä pojan muualle hoitoon.
Mutta onhan tätä päivää jäljellä niin miksi et nyt töihin mene? :)
mutta sen jälkeen en olisi enää voinut. Työ vain on sellainen.. Sain tietää pojan hoitojärjestelyistä vasta 10.45, eli ihan liian myöhään.
Jäin nyt sitten kotiin kuuntelemaan hyvää musiikkia ja ajattelin kohta lähteä yksinäni kauppakeskukseen shoppailemaan kevätvaatteita.
Hyvä musiikki sai mut paremmalle tuulelle. Aurinkokin paistaa. Aion toki sanoa naapurille, millaista vaivaa hän aiheutti tällä sähläämisellään. En kuitenkaan ole enää niin räyhäämistuleella, mitä se auttaa?
ap
mielestä erikoisempaa tässä on se, että joku oikeasti muka ottaisi palkatonta vapaata naapurin pennun vuoksi ja kuvittelee vielä, että me täällä palstalla uskomme koko jutun. Turha kalastella täällä sympatia/papukaijamerkkejä itselleen. Ei mee läpi tää provo!
Minä ainakin olen luonteeltani sellainen, että jos joku ystävä/naapuri minulta kyynelsilmin apua pyytäisi, niin menen vaikka solmuun, jos siitä on apua. Varmasti yrittäisin järjestää vapaapäivän, vaikka palkattoman, jos naapuri minulta apua vastaavassa tilanteessa pyydettäisiin.
mielestä erikoisempaa tässä on se, että joku oikeasti muka ottaisi palkatonta vapaata naapurin pennun vuoksi ja kuvittelee vielä, että me täällä palstalla uskomme koko jutun. Turha kalastella täällä sympatia/papukaijamerkkejä itselleen. Ei mee läpi tää provo!
mielestä erikoisempaa tässä on se, että joku oikeasti muka ottaisi palkatonta vapaata naapurin pennun vuoksi ja kuvittelee vielä, että me täällä palstalla uskomme koko jutun. Turha kalastella täällä sympatia/papukaijamerkkejä itselleen. Ei mee läpi tää provo!
Sinä et taida kovin paljon muutenkaan auttaa toisia? Tietenkin jos on köyhyyttä- ei ole varaa tinkiä toimeentulostaan. Mitä ihmettä tuossa muuten on? Mä teen aina välillä ilmaista työtäkin- hyväntekeväisyyttä- koska sitä tarvitaan- kunhan saan senverran toimeentuloa että tulen toimeen. Lisäksi makselen yhtä sun toista avustusmaksua kuukausittain- että ihan annan rahaa toisten auttamiseen. Koska mulla on siihen ainakin nyt varaa. Enkä myöskään kalastele mitään- vaan mua tyrmistyttää että ihmiset on menettäneet uskonsta ja ymmärryksensä toisten auttamiseen. Ei ihme että suomessa on niin paljon pahoinvointia ja yksinäisyyttä.
PUhuit ap itsesi pussiin!