Tiesitkö, että SINÄ voit olla syömishäiriöinen!

Totuus kohdallani on se, ettei syömishäiriöisen identiteetistä pääse ikinä. Tauti on nyt hallinnassa mutta huomenna tilanne voi olla toinen. Näin on menty kohta 20 vuotta, terapiat koluttu.

Tämä on henkisesti tuhottoman rankkaa!

rakastan pizzaa, mutta normaalipainossa olen silti.



Lihoin kauheasti jossakin vaiheessa ja laihdutin kilot pois.



Mutta en rankaise itseäni syömisestä tuolla tavalla, joten en taida olla syömishäiriöinen?

Avasin suuni vihdoinkin ja minut ohjattiin eteenpäin. Helsingissä on syömishäiriöpoliklinikka, muilla paikkakunnilla erikoislääkäreitä, psykologeja, ties mitä apua.



Apua todellakin saa, jos kysyy. Tämä on sairaus!



Lääkäri sanoi, että BED on täällä Helsingissäkin tullut lääkäreiden tietoon vasta muutama vuosi sitten. Joten jos oma lääkäri ei pidä ongelmana, kertokaa BED-syömishäiriöstä. Se on todellista.

Ahmimishäiriö, ehkä sitten BED. Tosin en kompensoi laihduttamalla, vaan lihon vaan... en tiedä tuleeko taivas vastaan ennen kuin lopetan syömisen..

syömishäiriöiseksi? Olen aina syönyt (ja kuluttanut) paljon ja joskus saatan vetää melkoisen määrän ruokaa kerralla. Perhepizza ja paketti keksejä kuulostaa ihan "normaalilta", kun sattuu olemaan vähän reilumpi nälkä. En tietty noin paljoa usein syö, tai varsinkaan noin epäterveellisesti, mutta joskus. En mä silti paastoa tai koe mitään huonoa omaa tuntoa siitä, kun menee kaikki kulutukseen.



Nyt vasta tuli mieleeni ekan kerran, että varmaan joku luulee, että mulla on BED mun syömien ruokamäärieni vuoksi.

olen just tuollainen.paino ollu 69 ja nyt yli 100:S

katuu niitä ja vannoo parantavansa tapansa, ei rankaise itseään paastolla tms. muttei myöskään lopeta?



Suurimman osan ajasta syön suht normaalisti, mutta välillä karkaa mopo täysin käsistä. Lihon tasaisesti. 8 vuotta sitten painoin 62 kg, nyt 76 kg. Välissä olen myös saanut pari lasta, mutta ei se kaikkea selitä. Kyllä mä myös saan niitä holtittomia syömiskohtauksia.

Mulle tosin on annettu diagnoosiksi kaikki muut paitsi BED, koska silloin, kun mua diagnosoitiin, siitä ei oltu kuultukaan. Viimeisin diagnoosi taisi olla "sekamuotoinen syömishäiriö", toisin sanoen siinä on piirteitä anoreksiasta, bulimiasta ja ortoreksiasta. Todellisuudessa ahmin joskus suuria määriä, joista syyllistän ja syytän itseäni, saan mielettömiä "terveyspuuskia", jolloin teen erityisen terveellistä ruokaa, käyn lenkillä ja harrastan liikuntaa. Nämä tavat eivät tosin esiinny niin, että yhtenä päivänä ahmisin ja seuraavana saisin terveyspuuskan, vaan ovat periaatteessa irrallisia toisistaan enkä ajattele, että nyt hyvitän liikkumalla sen ahmimisen, tai että nyt voin ahmia kun olen liikkunut niin ja niin paljon.



Terapiat on takana mullakin, ja tällä hetkellä psykologin lausunnon mukaan tauti on hallinnassa. En kuitenkaan usko, että täysin terveeksi tulisin enää koskaan, näitä ajatuksia kuitenkin pyörittelen päässäni jatkuvasti ja syömishäiriö on tavallaan osa identiteettiäni. Ahmimispuuskia tulee kuitenkin joskus, aika harvoin kuitenkin, ja silloin tällöin terveyspuuskia. Nyt, kun mulla on kaksi lasta, pyrin tietoisesti piilottamaan syömishäiriöni heiltä, eli syön samaa ruokaa kuin hekin, normaaleja annoksia, en ahmi koskaan heidän nähtensä, ja liikuntavillitykseni aikaan sovittelen tarpeeni liikkua siten, että se herättää mahdollisimman vähän huomiota. Lapset toki tietävät, että joskus äiti käy parin viikon ajan joka päivä lenkillä ja harrastaa muutakin liikuntaa silloin, mutta en koskaan tule kotiin niin, että olisin aivan piipussa, enkä todellakaan treenaa jokaista mahdollista hetkeä. En tee kyykkyhyppyjä liukumäen portaiden avulla, kuten eräs äiti tässä lähipuistossa hiljattain. Eli kai tämä tosiaan on hallinnassa, ja toivottavasti pysyykin.

mutta on myös syytä varoa turhaa medikalisointia.



Mulla menee joskus litra jäätelöä. Tai ihan hulluna karkkia. Ja muutenkin tykkään, että kun mätetään niin mätetään sitten kunnolla. Ja kyllä, sen jälkeen palaan ruotuun noudattamalla tarkkaa ruokavaliota ja liikkumalla.



En luokittelisi itseäni kuitenkaan sairaaksi.

ja koska se on usein "hallittavissa", ihmiset eivät näe sitä sairautena. Tyypillisesti BED-ihmiset luokittelevat itsensä vain ikuisiksi jojo-laihduttajiksi.