Inhoan työkavereitani

Vaihtaisin työpaikkaa ellen pitäisi itse työstäni.

Työ on vähän tylsää, vastuullisempi työ miellyttäsi. Mutta työkaverit on hauskoja, omalla osastolla ja koko talossa. Niide avulla jaksaa ne tylsätkin osiot.

Täällä kävi myös noin, paitsi että kun ne uudet ihmiset vaihtuivat samalla karsittiin minun työnkuvaani. Siis äitiyslomien aikaan. Ja nyt puurran vain tympeää normityötä; kaikki haaste ja vastuullisuus on otettu pois. En nää itse kyllä muuta mahdollisuutta kuin irtisanoutuminen vaikka saattaisin jäädäkin työttömäksi. Henkinen paine on aivan liian kova, itken usein sekä olen pahalla päällä ja minun omanarvontuntoni on viety.

Mutta onneksi on myös mukavia tyyppejä ja työ on tosi mielenkiintoinen, joten viihtymisongelmaa mula ei parin oudon tyypin takia ole.



Toinen oudoista puhuu vain ja ainoastaan lapsestaan, ei mistään muusta. Jos keskustelaan työasioista, hänellä ei ole koskaan mitään sanottavaa mihinkään. Jos keskustellaan vaikka kahvipöydässä ihan mistä tahansa, vaikka säästä tai päivänpolitiikasta tai eilisestä televisio-ohjelmasta, hänellä ei ole mitään sanottavaa. Mutta kun tulee hiljainen hetki, hän alkaa kertoa lapsestaan, siitä miten se eilen leikki, kiukutteli, säi kakkasi jne. Ei siis edes kerro mitään hauskoja sattumuksia vaan kuvaa koko heidän arkensa ja kaiken, mitä se lapsi on tehnyt.



Toinen outo ei sitten puhu mitään. Ensin luulin, että hänellä on jotain minua vastaan, kun ei puhu minulle, mutta olen huomannut, ettei hän puhu muillekaan. Ja ei aina edes tervehdi ihmisiä. Ymmärrän, että toiset ovat hiljaisempia ja ujoja ja esim. yksityiselämästään kenenkään ei tietysti ole pakko kertoa mitään. Mutta jos ei puhu yhtään mitään ja vastaa vain jos kysytään, niin musta se on tylyä ja huonoa käytöstä, jota ei voi selittää pelkällä ujoudella.

Täällä kävi myös noin, paitsi että kun ne uudet ihmiset vaihtuivat samalla karsittiin minun työnkuvaani. Siis äitiyslomien aikaan. Ja nyt puurran vain tympeää normityötä; kaikki haaste ja vastuullisuus on otettu pois. En nää itse kyllä muuta mahdollisuutta kuin irtisanoutuminen vaikka saattaisin jäädäkin työttömäksi. Henkinen paine on aivan liian kova, itken usein sekä olen pahalla päällä ja minun omanarvontuntoni on viety.

Onko teillä kehityskeskusteluja? Ota asia esille siellä. Jos ei ole, mene juttelemaan muuten vaan pomolle ja sano, että kaipaat entisiä haastavampia töitä.

Toinen outo ei sitten puhu mitään. Ensin luulin, että hänellä on jotain minua vastaan, kun ei puhu minulle, mutta olen huomannut, ettei hän puhu muillekaan. Ja ei aina edes tervehdi ihmisiä. Ymmärrän, että toiset ovat hiljaisempia ja ujoja ja esim. yksityiselämästään kenenkään ei tietysti ole pakko kertoa mitään. Mutta jos ei puhu yhtään mitään ja vastaa vain jos kysytään, niin musta se on tylyä ja huonoa käytöstä, jota ei voi selittää pelkällä ujoudella.

Itse esim. olen lakannut tervehtimästä joka aamu kaikkia, koska jotkut työtoverini 1)eivä koskaan oma-aloitteisesti tervehdi minua, minun tulisi aina tervehtiä ensin, 2)jotkut tylysti jättävät tervehdykseni huomiotta, jos seisovat juttelemassa jonkun toisen kanssa. Kyllä mielestäni toisen kanssa jutellessakin tulee vastata käytävällä ohi kävelevän työkaverin tervehdykseen.

Minun on myös suuremmassa joukossa vaikea saada sanansijaa koska olen hiljaisempi. Kahdestaan/kolmestaan ollessa osallistun keskusteluun enemmän mutta suuremmassa joukossa enemmän kuuntelen. Tämä on luonteenpiirre enkä tiedä miksi tätä pitäisikään tietoisesti muuttaa. Eivät kaikki voi aina olla äänessä/esillä.

kuvastaa sitä miltä minusta tuntuu työpaikalla. Minulla on paljon vastuuta, mutta en koe saavani mitään arvostusta. Olen idioottien ympäröimä. Nykyinen työpaikkani on urakehityksen kannalta hyvä, mutta en viihdy näiden ihmisten kanssa, kun edes työasioista he eivät kykene keskustelemaan älykkäästi, vaan heidän tietämys on rajoittunut hyvin kapealle alueelle. Voiko tällaisesta saada sairaslomaa? Tai voiko omaa ajatusmaailmaansa muuttaa positiiviseksi?

Toinen outo ei sitten puhu mitään. Ensin luulin, että hänellä on jotain minua vastaan, kun ei puhu minulle, mutta olen huomannut, ettei hän puhu muillekaan. Ja ei aina edes tervehdi ihmisiä. Ymmärrän, että toiset ovat hiljaisempia ja ujoja ja esim. yksityiselämästään kenenkään ei tietysti ole pakko kertoa mitään. Mutta jos ei puhu yhtään mitään ja vastaa vain jos kysytään, niin musta se on tylyä ja huonoa käytöstä, jota ei voi selittää pelkällä ujoudella.

Itse esim. olen lakannut tervehtimästä joka aamu kaikkia, koska jotkut työtoverini 1)eivä koskaan oma-aloitteisesti tervehdi minua, minun tulisi aina tervehtiä ensin, 2)jotkut tylysti jättävät tervehdykseni huomiotta, jos seisovat juttelemassa jonkun toisen kanssa. Kyllä mielestäni toisen kanssa jutellessakin tulee vastata käytävällä ohi kävelevän työkaverin tervehdykseen. Minun on myös suuremmassa joukossa vaikea saada sanansijaa koska olen hiljaisempi. Kahdestaan/kolmestaan ollessa osallistun keskusteluun enemmän mutta suuremmassa joukossa enemmän kuuntelen. Tämä on luonteenpiirre enkä tiedä miksi tätä pitäisikään tietoisesti muuttaa. Eivät kaikki voi aina olla äänessä/esillä.

tervehdykseen ja tämä joku on vielä kyseistä henkilöä ylemmällä tasolla organisaatiossa ja kyseinen henkilö ei keskustele juuri silloin muiden kanssa tai tee mitään muutakaan sellaista, mikä estäisi vastaamasta, niin kyllä se on huonoakäytöstä. Jos ujous on syynä, niin pikkuisen pitäisi opetella avautumaan. Kaikkien ei tarvitse olla joka hetki suuna päänä, mutta tietyt yleiset käytöstavat on mun mielestä hallittava. Ja tämä kyseinen henkilö ei esim. kahvipöydässä, jossa on kolme ihmistä, sano sanaakaan.

Ja se on todella OUTOA, että ihminen ei osaa keskustella vaan ainoastaan vastaa kysymyksiin. Vielä oudompaa on kuulla, kun kyseinen henkilö puhuu reippaasti ja komentelevaan sävuun puhelimeen miehensä tai lastensa kanssa. Olemme olleet samassa työpaikassa jo 8 vuotta eikä täällä ole edes niin montaa ihmistä etteikö uskaltaisi puhua. Tuppisuun seurassa on vaivaannuttavaa olla kun täytyy itse koko ajan kantaa keskustelua. Minä näen tämän myös huonona käytöksenä, ettei toinen voi antaa mitään itsestään. Ehkä hän inhoaa työkavereitaan, kun käy aina yksin syömässä... Minä inhoan takaisin.

Meidän firmassa kaikki mukavat on irtisanottu. Jäljellä ovat minä ja kiusaamiseen taipuvaiset hirveät kotkat. Sitkeä sissi täytyy olla että tätä paskaa jaksaa. Töissä oli ennen ihanaa. Hyvää huumoria ja kivoja lounasreissuja. Niistä on enää jäljellä kuin haalenevat muistot. En edes jaksa enää yrittää mitään.