no missä se jumala oli tässäkin tilanteessa??
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010062811948601_ul.shtml
"37-vuotiaan naisen murhasta epäilty mies otettiin kiinni sunnuntai-iltana. Rikos tapahtui naisen kotona torstaiaamuna Tukholman läänissä sijaitsevassa Haningessa.
Aftonbladet-lehden mukaan perheen lasten luona yökylässä ollut kaveri kertoi tapahtumista blogissaan seuraavaa: noin aamukahdeksan aikaan asunnon ovelle oli koputettu, ja nainen oli mennyt avaamaan oven.
Lapset kuulivat äitinsä ihmettelevän ääneen, mitä sisääntulija oli tekemässä. Seuraavaksi kuului outo ääni, ja yksi tytöistä meni katsomaan mitä oli tapahtunut. Hän löysi äitinsä verilammikosta päähän ammuttuna. Naisen vieressä oli pistooli ja sorkkarauta."
Joo. "Me emme ymmärrä!"
Kommentit (13)
ihmiselle vapaan tahdon. Tässä tapauksessa murhaaja valitsi murhata.Jumala kyllä antoi ohjeen, että älä tapa. Jos kaikki ihmiset noudattaisivat Jumalan antamia ohjeita, olisi paljon vähemmän kärsimystä.
Mutta Jumala antoi ihmiselle vapauden valita aika monet ovat valinneet olla uskomatta Jumalan käskyihin. Sen seurauksena moni syytönkin kuolee.
Pidätetty mieskin taitaa olla ulkomaalaissyntyinen, ei-suomalainen.
viattomia lapsia, vaan heiltä vietiin äiti?
viattomia lapsia, vaan heiltä vietiin äiti?
juuri siksi että tämän maailman jumala on saatana.
Sitten kun Jeesus palaa maanpäälle, niin hän hävittää pahan täältä.
"tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi"
tulikin hyviä vastauksia. Kerrankin:)
Jumala muka tietää elämämme etukäteen, tietää jopa kuolinpäivänkin. Mutta kuitenkin Saatana johtaa tätä maailmaa?
Get real.
Jumala on kaikkivoipa niin miksei se anna sille saatanalle kyytiä? Sanois vaan on your bike, satan. See you later - not!. Mutta kun ei.
Missä oli kun salama iski niitä ihmisiä tai Haitissa oli maanjäristys?
sivuutetaan äkkiä sanomalla, että ihmisillä on vapaa tahto tai tms. No onpa sitten kaikkivoipainen Jumala esim. Baby P:n tapauksessa. Aivan mahtava Jumala juu.
Jumala muka tietää elämämme etukäteen, tietää jopa kuolinpäivänkin. Mutta kuitenkin Saatana johtaa tätä maailmaa? Get real.
Ei ole olemassa kohtaloa vaan "aika ja aavistamattomat tapahtuman kohtaavat meitä kaikkia."
Raamatussa on että koko maailma on paholaisen vallassa siihen asti kauan kunnes Jumala puuttuu asioihin ja ennalistaa maahan paratiisin.
Mutta Saatana väitti että ihminen ei palvo jumalaa rakkaudesta, niin se kiistakysymys pitää ratkaista ensin.
mietin usein juuri tata, etta miksi Jumala sallii niin paljon pahaa.. miksi lapset joutuu karsimaan.. Ehka meidan ihmisten kuuluisi tehda enemman toistemme auttamiseksi. Ja todellakin saatana taalla hilluu. Mutta siltikin ajattelen, etta MIKSI, Miksi rakkaudellinen Jumala sallii kaiken sen pahan. Kun lapsia raiskataan, hakataan, ihmisia kiutetaan,miksi Jumala ei auta. Onneksi kaikkien naiden ajatustenkin kanssa saan uskoa. Ja onneksi tama kaikki paha tulee loppumaan
varmasti hävittämään yhden Saatanan - jos Jumala olisi olemassa ja kaikkivaltias ja haluaisi hyvää.
Itse en usko Jumalaan tai jumaliin, mutta yritän tehdä parhaani, että maailma olisi parempi paikka kaikille. Valitettavasti en ole kaikkivaltias eikä minulla ole mitään ihmeellisiä rukouksia tai taikoja, joilla voisin maailman muuttaa. Voin silti tehdä oman osani.
Jumala on kaikkivoipa niin miksei se anna sille saatanalle kyytiä? Sanois vaan on your bike, satan. See you later - not!. Mutta kun ei.
Missä oli kun salama iski niitä ihmisiä tai Haitissa oli maanjäristys?
ei jumala tätä maailmaa johda, vaan Saatana. Niihän Jeesus itsekin sanoi ennenkuin jätti maailman.