Kuinka paljon erilaisuutta parisuhde kestää?

Mä en usko että vastakohdat täydentävät toisiaan. Eihän siitä tule kuin jatkuvaa vääntöä ja riitaa, eikä kumpikaan ymmärrä toista jos ollaan ihan erilaisia. Kai se voi joillakin toimia, mutta ei minulla.



Musta on ihanaa olla samanhenkisen ja samanluonteisen miehen kanssa. Ymmärretään toisiamme puolesta sanasta ja ollaan samaa mieltä lähestulkoon kaikista asioista. Ja jos ei olla, ratkaistaan asia samalla tavalla, eli puhumalla. Toinen jos siinä saisi jotain raivareita tai pelaisi mykkäkoulua, en tosiaan jaksaisi. Yhteisiä asioita ja puhumista on jatkuvasti, ja halutaan samoja asioita elämässä.

Mies josta tuli eksä oli muuten ihana, mutta raha-asioissa meillä oli ihan erilainen ajattelu. Hän oli pihi ja osti aina halvinta mahdollista, minä olen nautiskelija ja ostan laatua. Minulla on myös kalliita harrastuksia, eksällä vain sellaisia mitkä ei maksa mitään.

eri tavalla



Alkuun se oli piristävää, lopulta täysin kestämätöntä.

Minusta melkein mikä tahansa erilaisuus menee, kunhan vain keskusteluyhteys on olemassa, ja kumpikin arvostaa toista ihmisenä ja hänen näkemyksiään asioista. Silloin melkein minkä vain erilaisuuden voi kääntää rikkaudeksi.



Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi jos tavat toteuttaa seksuaalisuutta ovat kovin erilaiset, sitä ei välttämättä mikään määrä keskustelua muuta. Makukysymykset voivat myös olla hankalia, jos niille antaa kovin paljon painoarvoa.



Itse kuvittelin kai nuorempana olevani täydellinen, ja etsin siksi itseni kopiota kumppanikseni. Päädyin lopulta yhteen aika paljon itsestäni poikkeavan miehen kanssa, ja nyt tajuan että olen kaukana täydellisestä. Itseni kaltaisten kumppanien kanssa omat viat eivät vain tule samalla tavalla esille. Kuvittelin esimerkiksi, että pystyn olemaan kaikissa tilanteissa riitelemättä, mutta tämä kuvitelma haihtui hyvin pian alettuani rakentaa suhdetta tähän erilaiseen mieheen.



Sittemmin olen hyväksynyt omat vajavaisuuteni, ja olen iloinen että mieheni täydentää heikkouteni ja puutteeni - samoin kuin minä hänen puutteensa. Jos en hyväksyisi itseäni puutteellisena, elämä sellaisen miehen kanssa, jonka erilaisuus tekee puutteeni näkyviksi, ei ehkä olisi mukavaa. Onneksi olemme molemmat oppineet tuntemaan itseämme paremmin ja myös vähitellen hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme. Matkaa on vielä, mutta paljon on jo takana päinkin.



En enää mistään hinnasta vaihtaisi nykyistä elämääni aiempaan kuvitelmaan omasta täydellisyydestäni. Olen hyvä vain tietyillä elämänalueilla ja tietyissä asioissa. On mahtavaa saada elää elämää, jossa toisenkin osapuolen lahjakkuuden ja ansioiden johdosta on paljon laajempi skaala kuin mihin ikinä itse (tai yhdessä itseni kaltaisen kumppanin kanssa) yltäisin. Veikkaan myös, että tällaista puolisoa tulee lopultakin arvostettua enemmän; sitähän ihminen ihailee ja kaipaa, mitä ei itsessä/itsellä jo valmiiksi ole.

Millaisissa asioissa puolisot voi olla erilaisia ja silti tulla toimeen? Millaisissa asioissa erilaisuus ei toimi? Minusta tuntuu että olemme liian erilaisia, vaikka ne ovatkin vain yksittäisiä asioita. Jos emme seurustelisi, en varmasti olisi miehen kaveri, elämämme ei olisi koskaan kohdanneet. Toisaalta veljeni kaltaisen miehen kanssa en voisi elää, olemme liiankin samanlaisia.

Mun edellinen oli ihan väärän värinenkin. No okei, se oli halpa, se oli luotettava, helppo ajaa ja en jaksanut etsiä kauempaa. Sitten siinä alkoi matkamittarikin lähestyä jo 50 tuhatta ja alkoi kaveritkin jo kysellä että vieläkö sä tolla vanhalla romulla viitsit ajella. Ei väri ole enää muodissa ja korimallikin hiukan eri vuosikymmeneltä. Jos se ei olis ollu kaikkea sitä silloin just oikeassa tilanteessa, en kyllä ikinä edes suostuisi ajamaan sellaisella.

No, sitten mä tein päätöksen että elämään pitää saada muutos. Minä olen ansainnut parempaa ja näytän sitten itsekin paremmalle. Vapailla markkinoilla sattui olemaan toi sport coupe. Aika nykivää menoa, mutta kun katson ohi ajaessa näyteikkunoista sen silhuettia, olen kyllä tyytyväinen. Eilen kolhin sen helman katukivetykseen kun alusta on niin matala. Lisäksi taustapeili saa mun kasvot näyttämään väsyneille kun ajoin partaa liikennevaloissa. Siis apua..

Mitä mä teen väärin, miks mä oon tällänen pommimagneetti. Enkö minä muka ansaitsisi just sitä oikeaa. Oikean väristä ja oikean kokoista. Ei liian kiihkeää, vaan houkuttelevan ja viettelevän joka saa minut haluamaan autobahnalle ja vaikka ottamaan kaverin mukaan. Miks aina vaan tuollainen tavallinen ja joka on aina likainen sekä nopeasti arvonsa menettävä romu.

Siis mä oon niinku niin pulassa.

M34