Edelleen rakastuneita?

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 14 mvuotta, joista 5 vuotta naimisissa, seurustelun aloitimme ollessamme 18-vuotiaita. Meillä on kaksi lasta.



Olemme edelleen täysin hullaantuneita toisiimme. Tämä on jo jotenkin käsittämätöntä. Nauramme edelleen toistemme jutuille, käymme mielenkiintoisia keskusteluja päivittäin, emme koskaan riitele, väittelemme toki, mutta koskaan emme korota toisilleme ääntä tai loukkaa toista. Pidämme hauskaa yhdessä (toki myös erikseen omien kavereidemme kanssa), käymme muutaman kerran vuodessa viikonloppureissuilla esim. Hesassa, Tallinnassa (lapset mummolassa hoidossa). Rakastamme teatteria, musiikkia, elokuvissa käyntiä. Käymme kerran kuussa "treffeillä", mieheni ostaa minulle lempikukkia, käymme ravintolassa syömässä ja sen jälkeen joko diskoilemassa jossain, drinkillä tai elokuvissa. Joskus leikimme, että olemme ensitreffeillä ja kyselemme toisiltamme lempivärejä, lempileffoja ym :D. Naurettavaa, mutta jotenkin ihanan huumaavaa ;). Mummi tai siskoni on tuolloin aina meillä yötä katsomassa lasten perään. Ja itsekin siis menemme treffi-illan jälkeen yleensä kotiin yöksi ellemme ole sopineet "treffejä" vaikkapa toiseen kaupunkiin. Jos olemme hotellissa yötä, yleensä yllätän mieheni uusilla alusvaatteilla, jollain hauskalla seksilelulla tms. Emme koskaa kännää, juomme viiniä ja olemme toki joskus huooelissa, mutta mitään perseitä emme vedä. Aamulla on kivempi herätä ilman kauheaa kankkusta. Nauramme hirveästi yhdessä joka päivä, kikattelemme ja pussailemme paljon. Halaamme jatkuvasti, läheisyys on todella tärkeää suhteessamme. Halailemme paljon myös lapsiamme ja sanomme heille päivittäin rakastavamme heitä. Seksi on taivaallista ja se on vaan parantunut vuosien saatossa. Tuntuu, että ymmärrämme toisiamme ilman sanoja, pelkkä katse riittää. Käveleme käsi kädessä aina. Itse en sitä aikaisemmin juurikaan harrastanut, mieheni opetti minulle tämän tavan :). Teemme toki paljon kaikkea myös koko perheen kesken. Matkustelemme lomilla yleensä kotimaassa, joskus myös ulkomailla. Pelaamme pelejä, luemme lapsillemme, ulkoilemme jne.



Olemme siis yli 30 vuotiaita, ihan tavallisia duunareita. Emme ole varakkaita, pankista on asunto- ja autolainaa otettu. Eli emme ole mitenkään taloudellisesti etuoikeutetussa asemassa ja siksi "huolettomampia".



Pelkään kuitenkin välillä, että mitä jos tämä satu loppuu jossain vaiheessa. Olen äärimmäisen onnellinen ja umpirakastunut mieheeni edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja hän on myös minuun rakastunut, olemme usein puhuneetkin tästä, miten onnekkaita olemme, että niin nuorina sattui oikea sielunkumppani kohdalle. Olen sanonut miehelleni, että pelkään ajan kuluvan liian nopeasti. Pelkään jo nyt sitä, että joskus, toivottavasti vasta monen kymmenen vuoden kuluttua, joudun hänestä luopumaan.



Onko täällä muita, joilla on käynyt elämässä näin onnellisesti? Monien ystäviemme parisuhde on todella väljähtänyt, vaikuttavat lähinnä kämppäkavereilta ja kaikki aika menee lapsiin. Tiuskivat toisilleen jopa vieraiden läsnäollessa, eivät tunnu saavan enää mitään iloa irti toisistaan. Todella kurjaa. Haluaisin suoda kaikille hyvän ja kaikilla tasoilla tyydyttävän parisuhteen. En ikinä voisi kuvitellakaan tyytyväni mihinkään muuhun, kuin nykyisen tasoiseen parisuhteeseeni.



Olemmeko me mieheni kanssa harvinaisuus pariskuntana?



Ai niin, tänään ilman sen kummempaa syytä, mieheni antoi minun nukkua pitkään. Teki lapsille aamiaisen ja hoiti muutkin aamutoimet heidän kanssaan. Vei heidät sitten naapuriin leikkimään, kuten oli jo eilen sovittu naapurin rouvan kanssa (lapset suht samaa ikäluokkaa). Kun palasi kotiin, toi minulle aamiaisen sänkyyn! IHANAA. Jutustelimme ja naureskelimme siinä sängyssä sitten yli tunnin aamiaisen merkeissä. Lopulta nousimme ja siivosimme yhdessä koko kämpän Bee Geesien pauhatessa taustalla :).



Toki meilläkin on stressiä töissä, lapset kiukuttelevat ym. Mutta parisuhteen saralla elämä ei voisi olla täydellisempää.



N32