dokkarista: Miksi en rakasta vauvaani?

Kehityspsykologian ammattilaisena minua ihmetytti tuossa, kuten toisessa aiemmin näkemässäni jaksossa se, ettei lasten isiä mitenkään vastuutettu mukaan tilanteeseen. Toki isä ei voi lapsen ja äidin suhdetta korjata vaan siihen tarvitaan terapiaa, mutta luulisi isän tuen, ymmärryksen ja läsnäolon lapsille olevan tuossa tilanteessa vielä tavallistakin oleellisempaa. Siksi ihmettelen ettei isä osallistettu millään tavalla tuohon pitkään ja perusteelliseen terapiaprosessiin. Tietysti ohjelmassa ei kaikkea näytetäkään.

vauva-aikana olin varmaan masentunut ja loputtoman uupunut. Jaksoin vain mekaanisesti hoitaa lasta, mutten ollenkaan seurustella tämän kanssa. Olen usein ajatellut, että onneksi isommat sisarukset jaksoivat hymyillä ja nauraa vauvalle, vaikka itse en jaksanut. Eihän isompien sisarusten tehtävä tietenkään ole huolentia vauvan hyvinvoinnista, mutta ainakin meillä se oli suuresti auttava tekijä.

Äidillä oli masennus ja traumat lapsuudesta. Parempi minusta, että keskityttiin tähän ongelmaäitiin. Ehkä mies vaan ei halunnut antaa haastattelua televisioon. Todennäköisesti oli myös osittain mukana prosessissa, mutta ohjelma keskittyi äidin ongelmiin.

Olen aiemmin nähnyt sellaisen jakson, tässä kys. sarjassa.



Se oli myös hyvin koskettava. Itku tuli. Minulla oli toisen lapseni kanssa samoja ongelmia ensimmäisinä kuukausina. Kukaan neuvolassa ei kuitenkaan huomannut mitään "epäilyttävää". Itse hain sitten apua mm. psykologilta.

Tänä päivänä kun katson tytärtäni, en voi käsittää miten en rakastanut häntä hänen ensi kuukausinaan.

Koska tuli? Tuliskohan uusintaa?

liv ja sarjat luettelosta liv d miksi en rakasta vauvaani

Koska tuli? Tuliskohan uusintaa?

mulla oli ekan kanssa samantyyppisiä ongelmia.

meinas ruveta ahdistamaan... mielenkiinnolla silti seurasin. kakkosen ja kolmosen kanssa onnistuin paremmin.

onneksi siinä kävi sitten hyvin..

Ja milloin? Jos olis vaikka areenassa.

Ihan mielenkiintoinen oli ja onneksi terapia auttoi äitiä.

vielä vauva aikana. Vasta ajan kanssa opin rakastamaan. Ahdisti eilen katsoa, kun muistoja tulvi mieleen. Ikinä en ole lastani satuttanut tms, mutta kontaktin otto vauvaan oli vaikeaa. Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.



Nyt esikoinen on reipas 3-vuotias, ja rakastan häntä niin paljon, että rinta tuntuu joskus halkeavan onnesta. Kuopuksen syntymä herätti jollakin tapaa rakkauden myös esikoiseen.



Toivon, ettei pilalle mennyt vauvavuosi vaikuta kovasti lapseeni myöhemmin.

pienetkin kontaktin otot vaikuttavat vauvaan.vaikka äiti hoiti vauvan moiteettomasti niin sosiaalinen kanssaköyminen jäi nollaan. äiti ei hymyilly vauvalle ja oli ilmeetön,siksi vauva alkoi karttaa äitin kasvoja ja yhdessäkin kohtaa äitin piti yrittää ottaa kontaktia katsomalla lasta kasvoihin niin vauva käänteli päätänsä puolelta toiselle ja katseli takaviistoon,ei kertaakaan äitiä kasoihin. kamalaaa!!!

Kehityspsykologian ammattilaisena minua ihmetytti tuossa, kuten toisessa aiemmin näkemässäni jaksossa se, ettei lasten isiä mitenkään vastuutettu mukaan tilanteeseen. Toki isä ei voi lapsen ja äidin suhdetta korjata vaan siihen tarvitaan terapiaa, mutta luulisi isän tuen, ymmärryksen ja läsnäolon lapsille olevan tuossa tilanteessa vielä tavallistakin oleellisempaa. Siksi ihmettelen ettei isä osallistettu millään tavalla tuohon pitkään ja perusteelliseen terapiaprosessiin. Tietysti ohjelmassa ei kaikkea näytetäkään.