Lue keskustelun säännöt.
Naantali- kohu, jälleen kerran en ymmärrä.
12.10.2009 |
On tietenkin järkyttävää kun 5 nuorta ihmistä luolee, ja yksi monta vammautuu kenties lopuksi ikää.
Mutta silti wen jaksa ymmärtää tätä kamalaa kohua mikä asiasta on taas tehty. Aina jos jossain kuolee kerralla paljon ihmisiä niin kirkko järjestää yleisiä muistotilasuuksia, pääministeri esittää osanottonsa yms. yms. Kaikki sinänsä erittäin tärkeitä asioita. MUTTA. Kun syöpäsairaalan osastolla hipuu pois nuori elämä, Kun yksinäinen pyöräilijä jää auton alle ja kuolee missä silloin ovat suruvalittelut ja yleiset muistamiset.
Onko joukkokuoleman uhri jotenkin arvokkaampi muistettava?
Ymmärrän että lähipiirille järjestetään kriisiapua ja mahdollisuus muistaa läheisiä yhdessä, mutta miksi samanalaista koneistoa ei käynnistetä jokaisen 'tavallisenkin' kuoleman yhteydessä?
Kommentit (6)
kirkon osalta sanoisin, että kirkko vaan vastaa yhteisön tarpeisiin. Kun seurakuntalaisilla on hätä niin kirkko auttaa eikä kysele, että onko se hätä nyt todellista vai ei.
Ja kyllähän kirkko tukee myös niitä, jotka ovat menettäneet läheisensä muutenkin kuin joukkokuolemassa.
Mutta muuten olen aika samoilla linjoilla ap:n kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri toisia nuoria ja viidellä nuorella kuolleella on hirvitävän monta nuorta koulu/harrastus tms kaveria joita asia koskee. Monelta nuorelta loppuu lapsuus, usko omaan kaikkivoipaisuuteen ystävän/kaverin kuolemaan.
Muistan elävästi kolmen lapsen/nuoren kuolemat omasta lapsuudestani/nuoruudestani kukaan heistä ei ollut edes kaverini mutta se kauhistus, minullekin voi käydä noin. Varsinkin ensimmäisen minua koskettaneen kuoleman jälkeen olisin varmasti tarvinut jotain apua ja keskustelua. Pitkään en edes uskaltanut kulkea yksin tietä millä tyttö oli jäänyt auton alle.
Kyllä ainakin meillä maalla saatiin kriisiapua luokkakaverin jäätyä auton alle. Pienessä kyläkoulussamme kävi Psygoloki ja kirkon työntekijä. Onnettomuudesta tuskin uutisoitiin muualla kuin Ilkassa ja ehkä Vaasassa.. Vuosi oli 1975 ja olimme 1-2 luokkalaisia.
kuoleminen tapaturmassa on aina turhaa. Sairauteen kuoleminen on minusta taas luonnollista poistumaa. Ikävää kyllä, mutta luonnollista silti.
tuskin ajattelisit noin kyynisesti enää.
tuntuisi melkein lähiomaisena, että muut yrittävät ratsastaa minun surullani.. en tosiaan muista, että niiden Espoossa siinä talopalossa kuolleiden pultsareiden perään olisi kukaan itkenyt. Ja eikös niitä ollut tuo sama määrä menehtyneitä? Eli kirkon(kin) mielestä toinen elämä on arvokkaampi kuin toinen?