Miksi jotkut eivät osaa valita uran ja perheen välillä?
Miksi nämä ihmiset yrittävät haalia kaiken kasaan yhtä aikaa?
Jotkut urasuunnitelmat nyt vain ovat sellaisia, etteivät ne sovi pikkulapsiperheen vanhemmille. Lapset ansaitsevat vanhempiensa läsnäolon, joka heille pitäisi myös taata ainakin ensimmäisiksi vuosiksi. Silti itsekkäät vanhemmat tekevät valintoja perheensä kustannuksella. Miksi?
Kunnioitan niitä uraohjuksia, jotka jättävät suosiolla perheen hankkimatta, ja yhtä lailla niitä perheellisiä, jotka jättävät uransa kakkoseksi lasten rinnalla.
Jos on ihan pakko saada molemmat, niin olisiko liikaa vaadittu, että perhe ja ura edes vuorottelisivat?
Kommentit (18)
yhteiskunta on vaan mennyt niin suoritus ja paineita asettavaksi yhteiskunnaksi että ei voi kun voivotella..
t. itsekin näissä paineissa elävä, joka ainakin yrittää olla kotona lasten kanssa ja toivoo tämän jälkeen saavansa unelmatyön..
Kaiken voi yhdistää, jos osaa ja haluaa.
ihan oman miehesi kanssa, jos kerran riitaa himoitset. Tämä "kaikki muut paitsi lapsensa 18-vuotiaaksi kotona hoitavat ovat paholaisia" -juttu on niin kulunut...
ihan oman miehesi kanssa, jos kerran riitaa himoitset. Tämä "kaikki muut paitsi lapsensa 18-vuotiaaksi kotona hoitavat ovat paholaisia" -juttu on niin kulunut...
vanhanaikainen jne. mutta olen ap kanssasi samaa mieltä. Samoin mielestäni opiskelut voisi hoitaa ennen lapsia tai toisinpäin. En jaksa kuunnella sitä marttyyrimaista valitusta, miten rankkaa on olla opiskeleva äiti... Kukaan ei ole siihen pakottanut ja opiskelijat ovat yleensä sen verran nuoria, että olisi mahdollisuus hankkia se lapsi pari vuotta myöhemmin.
joilla on pienet lapset kotona odottamassa. :(
vanhanaikainen jne. mutta olen ap kanssasi samaa mieltä. Samoin mielestäni opiskelut voisi hoitaa ennen lapsia tai toisinpäin. En jaksa kuunnella sitä marttyyrimaista valitusta, miten rankkaa on olla opiskeleva äiti... Kukaan ei ole siihen pakottanut ja opiskelijat ovat yleensä sen verran nuoria, että olisi mahdollisuus hankkia se lapsi pari vuotta myöhemmin.
Eli ei saisi opiskella eikä tehdä uraa jos on lapsia...
joilla on pienet lapset kotona odottamassa. :(
Jumalauta!!!!!
joilla on pienet lapset kotona odottamassa. :(
Jumalauta!!!!!
Katso peiliin.
opiskeluaikana tai heti opiskelun jälkeen. Kun he ovat hieman kasvaneet, niin sitten voi rauhassa luoda uraakin.
Paljon mieluummin näin kuin että ensin kavutaan uraputkeen ja sitten tehdään lapsia johonkin sopivaan väliin, jos ehditään. Ja tietenkin aina niin, että lapset kulkevat mukana uran ehdoilla.
ap
mutta jos omaa tuttavapiiriäni ajattelen niin lähes kaikki olisivat nyt eronneita jos olisivat hankkineet lapsensa sen miehen kanssa jonka kanssa olivat opiskeluaikana tai heti opiskelun jälkeen...
Eikä tämä ole vain minun tuttavapiirini asia, vaan myös laajemmat tilastot kertovat että mitä nuorempana "sitoudutaan", sitä varmemmin erotaan. Onko se sitten lasten etu?
Minusta nimenomaan kannattaa hankkia lapset opiskeluaikana tai heti opiskelun jälkeen.
Jos on ihan pakko saada molemmat, niin olisiko liikaa vaadittu, että perhe ja ura edes vuorottelisivat?
katsos kun jos meillä on vaikkapa 10 työssäkäyvää pikkulapsen äitiä, niin niistä hyvä jo yksi tekee "uraa", muut vain käyvät töissä. Kai ymmärrät että kyseessä on kaksi aivan eri asiaa, työssäkäynti ja uran luominen? Ei työssäkäynti vielä kesää tee, on oltava ylenemismahdollisuudet jne.
Mulla esim on se työ jo nyt mikä mulla tulee olemaan lopun ikääni, olen toimittaja. Musta ei koskaan tule päätoimittajaa, ei esimiestoimittajaa tms - evvk. Ja kun minä palasin töihin, kun lapseni oli vasta 1v, en mennyt sinne työpaikalleni "luomaan uraa", vaan menin töihin.
Mutta tuntuu, että ap:n kaltaiset ihmiset eivät ymmärrä, että jos on akateeminen ja käy töissä, ei välttämättä luo "uraa", voi ihan vaan tavallisesti käydä töissä!
Olen korkeasti koulutettu ihminen, jolla on ns.ura, hyvä ja vaativa työ. Siihen menoon on todellakin hankala ihan kaikkea sovittaa. Sain lapsen ja huomasin vaikeuden ihan konkreettisesti. Kyse ei ole siitä, etteikö voisi palkata lastenhoitajaa, siivojaa yms. saada asiat käytännössä toimimaan, vaan kysymys on lapsestani ja itsestäni sekä koko perheestä. Mikä on tärkeintä? Kuka hoitaa/vaikuttaa lapseeni eniten? Ja vaikka lapsi ei kärsisikään yhtään...miten itse? Saanko nauttia omasta lapsestani ja kulkea elämää hänen kanssaan vai annanko aikani muualle?
Olen aina ollut sitä mieltä, että kaiken voi yhdistää. Olen kuitenkin nykyisin sitä mieltä, että elämä on valintoja. On olemassa vain 24h/vrk ja se on jaettava niin, että kuoleman korjatessa on elänyt ja antanut aikansa sellaisiin asioihin,joista nauttii ja voi olla itsestään ylpeä.
Minä tein ratkaisun ja vaihdoin työtä. Olen huomattavasti onnellisempi nyt. Meillä on vain yksi elämä ja haluan elää sen siten kuin itse tunnen hyväksi ja oikeaksi. Toisaalta olen varmaan etuoikeutettu, kun minulla on mahdollisuus valita hyvä työ, mutta ei pakko havitella enää ns. huippupaikkoja. Elämä on valintoja
Pikkuisen erilaisella kokemuksella, mutta kuitenkin..
Mulla on ura ja lapsi ja toinen tulossa. Nautin suunnattomasti lapsestani ja odotan innolla pikkukakkosta. Olen kollegoitani huomattavasti nuorempi ja ehdin tehdä vaikka kuinka monta lasta ja silti mulla on vuosia edetä, jos niin toivon.
Toisaalta tämä on "eläkevirka", ja esimiestyössä riittää haasteita vaikkei titteli tästä kasvaisikaan. Mulla kuitenkin riittää normityöpäivät, eli en tee enempää duunia kuin "pelkästään töissäkäyvät".
Saan työstäni energiaa, onnistumisia ja sitten kotona nautin lapsestani täysillä, puuhaamme pihalla, kotona, reissuilla jne. Meillä on myös laaja tukiverkosto, joten lapsi on isovanhempiensa kanssa, jos isä ja äiti ovat joskus yhdessä poissa.
Meillä perhe on onnellisin, kun äiti on töissä, reilu vuosi riitti kotona esikoisen kanssa ja jos kaikki sujuu hyvin, niin sama tapahtuu toisenkin kanssa. Ja esikoinen on tietenkin kotona mun ja vauvan kanssa, joten saa taas olla äidin kanssa kaiket päivät (ehkä kuitenkin joku kerho keksitään aktiiviselle söpöläiselle;)
Musta tärkeintä on, että itse viihtyy omassa elämässään. Ihailen kotiäitejä, jotka puuhaavat kaikkea kehittävää lastensa kanssa, multa se vaan ei suju (ainakaan koko päivä, joka päivä). Sen sijaan tykkää leikkiä lapsen kanssa, me leivotaan ja tehdään kaikkea muutakin sellaista, mitä kotiäitienkin perheissä tehdään, meillä vaan viikonloppuisin.
Ihanaa syksyä kaikille äideille ja perheille, nautitaan elämästä ja ihanista perheistämme!
17, onnea ratkaisustasi. Kuulostat fiksulta vanhemmalta!
ap
mutta se vaatii vanhemmilta toistensa arvostamista, suunnittelua ja sopimistaitoja.
Kaiken voi yhdistää, jos osaa ja haluaa.