Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sekavaa pohdintaa yhteenmuuttamisesta, mitä jos en tahdo/uskalla/pystykään yhteiselämään? ov
15.10.2009 |
Miesystäväni sitten otti ja pyysi minua muuttamaan hänen kanssaan yhteen. Olemme seurustelleet jo pitkään joten suostuin, se olisi taloudellisestikin järkevää ja muutekin toisen asunto on aina tyhjillään kun olemme vain toisen luona kaiket illat ja yöt.
Koska kummankaan asunto ei sovellu yhdessä asumiseen, ajattelin että menisi aikaa ennen kuin oikeasti pääsemme muuttamaan yhteen mutta nyt mies ilmoittikin jo että löysi sopivan asunnon sopivaan hintaan ja vielä juuri sopivasta kaupungiosastakin joten muutto onkin edessä nopeammin kuin luulinkaan.
Mutta en tiedä osaanko enää asua yhdessä jonkun kanssa kun olen niin tottunut itsenäiseen asumiseen ja tekemään mitä haluan. En voisi olla enää "vapaasti" kotosalla ihan miten sattuu ja sisustaa oman halun mukaan ja jättää tavaroita levälleen päiväkausiksi jos siltä tuntuu.
Rakastan miesystävääni ja hänen kanssaan on hyvä olla, mutta pelottaa tämä yhteenmuutto. Kaipailisin kokemuksia muilta, aikuisiällä yhteenmuuttaneilta ihmisiltä. Mitenkä sopeutua arkeen yhdessä? Nyt kun arkikin on tuntunut melkein juhlalta erillisten asuntojen takia
Kommentit (2)
Olen yhden lapsen äiti ja seurustellut jo muutamia vuosia erään miehen kanssa. Hän ei tosin ole suuremmin yhteenmuuttamisesta puhunut, enkä minäkään. Juuri sen vuoksi, että rehellisesti sanoen pelkään yhdessä asumista. Olen eron jälkeen asunut niin kauan kahdestaan lapsen kanssa, että ajatus yhteisen arjen jakamisesta saa aikaan jonkinlaista pelkoa. Joskin toisaalta on houkuttelevakin ajatus. Olen ajatellut hyväksyä sen, että voimmehan se seurustella hyvinkin vakavasti ja mennä vaikka naimisiin vaikka eri osoitteissa asuisimmekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
tilanne oli sikäli eri, että mies muutti minun ja lasten luokse asumaan. Hyvin on mennyt. Alkuun tuntui oudolta, että oli joku toinenkin aikuinen talossa kun oli tottunut päättämään ja määräämään kaikesta yksin. Alkuun oli jopa vaikea jakaa vastuuta kodin asioista, kun ei ollut siihen tottunut. Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa lähti sujumaan ja nyt ratkaisu tuntuu erittäin oikealta!
Kannattaa keskustella raha-asiat valmiiksi, ettei niiden takia tule erimielisyyksiä. Kuka maksaa asumisen, ruuat jne. Ottakaa myös se periaate, että kumpikin saa päättää sisustuksesta ym. yhteisistä kotiin liittyvistä asioista niin kodista ei tule vain "toisen" omaa.