Kyllä ihmisen itsekkyys on rajatonta!

On nyt pakko avautua, koska kaverilleni en voi niin tehdä. Tuntuu, etten oikeasti tiedä itkisinkö vai nauraisinko.



Tälle ihan hyvälle kaverilleni tehtiin 21-vuotiaana abortti kun lapsi sai alkunsa pikasuhteeseen, jolla ei ollut tulevaisuutta. Opiskelut kesken ja nuori... No, ymmärsin kyllä jotenkuten tuon ratkaisun.



Mentiin vuosia eteenpäin ja odottaessani meidän esikoista 27-vuotiaana, tämä kaveri kertoi vaivaantuneena, että hänelle olis tehty muuatama viikko aiemmin abortti. Syynä se, että "on noi maisterinpaperit niin lähellä, etten jaksais oksentaa ja kirjottaa".



Olin jotenkin niin puulla päähän lyöty.

Nyt sitten, olemme 32-vuotiaita ja tämä kaverini haluaa lapsen. On halunnut kuulemma nyt vuoden ja on yrittänyt kaikkensa. Mies on vaihdettu kerran ja nyt tämä uusi mies on jo pistetty simppaesteihin. Vikaa ei kuulemma ole löydetty mutta miehessä täytyy kaverini mielestä vika olla, koska hänhän on raskautunut kahdesti "vaikkei olis tosiaan tarvinnut".



Anteeksi, mutta olenko mä jotenkin huono kaveri vai muuten rajoittunut käsityskykyni puolesta, vai onko tuo kaveri jotenkin yli-itsekäs??? Mä en kertakaikkiaan jaksa käsittää tuota itsekkyyden määrää.



Mulla on todella suuria vaikeuksia olla olkapäänä tämän lapsettomuus-asian tiimoilta, koska kokoajan toistuu se sama kaava: minulle se mitä minä haluan heti kun minä sitä haluan. Kaverini on nyt niin murheen murtama kuulemma tämän lapsettomuutensa kanssa, että ei halua pitää yhteyttä meihin tuttuihin, jotka olemme saaneet jo lapsia ja jotka elämme perhe-elämää...



Näkeekö joku ulkopuolinen tässä jonkun sellaisen aspektin jota minä en nää? Musta tuo kaverini on vaan ihan jotenkin seko...