5-vuotiaille masturbaatio-opetusta??
Seksivalistusta 5-vuotiaille?
Perjantai 28.8.2009 klo 14.39
Unesco suosittelee pakollisen seksuaalikasvatuksen aloittamisen jo 5-vuotiaille lapsille.
Onko seksivalistus tarpeellista esikouluikäisille?
14% 86%
Ääniä 540
Asiasta kertoi Helistin.fi.
Unescon julkaiseman raportin mukaan lapsille tulisi jo varhain kertoa masturboinnista ja sukupuoleen perustuvasta väkivallasta. Valistettavien joukkoon tulisi järjestön mukaan kuulua 5-18 -vuotiaat.
9 -vuotiaille kerrottaisiin muun muassa aborttien turvallisuudesta ja 15 -vuotiaille aborttioikeuksista. 5-8 -vuotiaille pitäisi Unescon mukaan kertoa masturboinnista.
Raportti on herättänyt kritiikkiä, sillä valistus voi joidenkin mukaan altistaa lapset aivan liian aikaisin seksille, Helistin.fi kertoo.
kuin että kerrotaan masturboinnista?
Kyllä terve lapsi löytää seksuaalisuutensa jo aiemminkin. Asian ollessa ajankohtainen olen opettanut lapselle, että pikkuhousujen/-kalsareiden alle kosketaan vain yksin ollessa, eikä muiden seurassa. Tämä siis silloin, kun lapsi kosketellut itseään.