Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos joku jaksaisi lukea...
12.02.2008 |
Kaipaisin kommentteja.
Olen aika varma että olen sairastunut masennukseen. Mitään virallista diagnoosia en ole saanut enkä hakenut mutta luulisin että jotain tuollaista minulla kuitenkin on.
Tämä kaikki alkoi 2006 syksyllä. Keskimmäinen lapsemme oli silloin muutaman kuukauden ikäinen ja vanhin 5v. Aloin tuntemaan itseni jotenkin voimattomaksi, väsyneeksi ja tunsin kamalaa menettämisen pelkoa lapsistani. Ajattelin kuitenkin että varmaan hormoonit vielä jyllää sen verran paljon että mielialat siksi heittää. Lisäksi olen aina syksyisin alavireisempi.
Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä että luulen tarvitsevani jotain apua sillä enää en jaksa omien ajatusteni kanssa. Meille on syntynyt kolmas lapsi tässä talvella joten hormoonit taas jyllää mutta olotilani ei mielestäni ole enää normaali. Minulla on ihan kamalia itsesyytöksiä kaikesta menneisyydessä tekemästäni vaikka ne ajat ovat olleet ja menneet. En osaa antaa itselleni anteeksi vaan syyttelen ja morkkaan itseäni koko ajan. Jotenkin ajattelen etten ole oikeutettu olemaan onnellinen.
Pahin on kuitenkin jälleen tullut menettämisen pelko lapsista. Pelkään kuolemaa niin paljon etten järkiperäisesti osaa pelkoani käsitellä. Olen yrittänyt ajatella että Suomessa on keskimääräinen elinikä ihan hyvä, terveydenhuolto toimiva jne. mutta silti olo on kamala. Jopa toivon että olooni ja ajatuksiini löytyisi joku diagnoosi sillä en haluaisi elää elämääni tällaisen ahdistuksen kanssa. Haluaisin tuntea olevani onnellinen ja iloita sekä elää ihan normaalisti. Vai olenkohan tulossa vaan yksinkertaisesti " hulluksi" (rumasti sanoen)?
Kommentit (14)
Se tehdään ainakin joissain kaupungeissa automaattisesti alle 2kk viimeisimmästä synnytyksestä.
Viimeistään tuon testin kautta pääset hakemaan apua, ellet itse jaksa.
Pyydä jotakuta soittamaan aika lääkärille jotta saat lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle tarkempaa kartoitusta varten ja tarvittaessa tulemaan mukaan odotushuoneen puolelle tai ihan lääkärille asti, mutta kuitenkin varmistamaan että homma etenee.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita ihmeessä sinne lääkäriin ja kerro avoimesti noista asioistas sinne. Et ole hullu vaikka sinne menisitkin, ja he ovat sua varten siellä. Hän osaa laittaa sulle lähetteen oikeaan paikkaan, että pääset jutteleen ja pääset tuosta pyörästäs pois.
Onko sulla siellä muuten apua? Vai joudutko kaiken tuon päälle vielä hoitamaan kodin ja lapset?
Tosi paljon voimia! Ja tosiaan, jos et itse kehtaa, tai uskalla soittaa sinne lääkäriin, niin pyydä jotain ystävääsi soittamaan.
Soita sinne heti tänään! Siis käsitin että viimeisin lapsesi on ihan pieni vielä?
Neuvolasta ohjaavat sua eteenpäin juttelemaan ja lääkärille! Vaikka ajatus kauhistuttais lääkityksen aloittamisesta, niin se on hyväksi kuitenkin, usko mua, olen ollut samassa tilanteessa!
nykyisin on vissiin sellassia lääkkeitä, et niihin ei jää koukkuun, tai niin mulle yks lääkäri aikoinaan sanoi ja sanoi ettei siitä tule mitään sivuvaikutuksia
No, ainoo sivuvaikutus mitä huomasin, oli alapään kuivuus (haittasi rakastelussa), käytin jonkin aikaa, lopetin kesken kuivuuden takia, en jääny koukkuun
en muista lääkkeen nimeä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimman osan ajastamme Jumala on hiljaa,mutta sitten tulee aikoja, jolloin hän lähestyy meitä ja me lähestymme häntä. Usein se tapahtuu erilaisten vastoinkäymisten myötä, huomaamme, että emme selviä yksin vaan joudumme elämässä nurkkaan ajetuksi. Ja siellä pimeän keskellä loistaa yksi ainoa kirkas valo, Jeesus Kristus, joka on tie Jumalan yhteyteen.
En minäkään tiennyt ennen uskoontuloani, että Jumala on totta ja todellinen ja rakastaa minua, mutta nyt sen tiedän. Samalla sain sisäisen rauhan ja uskon siihen, että mitä minulle tai läheiselleni koskaan tapahtuukaan, niin kaikki se on Jumalan kädessä. En ole koskaan enää yksin.
Kynnys ottaa lääkäriin yhteyttä ON korkea mutta on tämä olotila jo sellainen että en tiedä, onko muuta vaihtoehtoa. Olen ajatellut että osaan " itse parantaa itseni" mutta tiedä sitten... En ole osannut kuvitella että juuri minä sairastuisin masennukseen tmv. ja pahinta siinä on että pahan olon tuo kaikki " pään sisäiset" möröt ja jokainenhan tietää ettei omilla ajatuksillaan ole oikein mitään rajaa. Jos siis pelkäisin esim. sotaa, silloin pelkäisin sotaa mutta kun pelot ja tunteet on oman pääni sisällä niin tuntuu ettei niillä ole mitään rajaa. Mutta eikö elämästä olisi hyvä nauttia eikä vaan murehtia menneitä tai tulevia, oman pään kehittämiä juttuja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nautin elämästä ja ihanista lapsista aivan eri lailla, kun tuo pään kemiallinen epätasapaino korjattiin! Jälkeenpäin lähinnä harmittaa että miksi odotin niin kauan sitä itse-parannusta ja tuhlasin päiviä synkkyyteen kun olisin voinut olla tällainen tyytyväinen ja parempi äiti lapsille. :)
veikkaan, että tuollainen on hyvinkin yleistä, mutta onneksi siitä nykyään puhutaan ja apua on saatavissa. Äitimme ja isoäitimme joutuivat salaamaan tuntemuksensa, mutta meidän ei enää onneksi tarvitse.
Halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten hoidossa on toki mies apuna vaikka aika paljon tuo perushoito onkin minulla. Ihana ystävä myös on jolle voin jotain puhua ajatuksistani mutta kun ei oikein osaa pukea aina sanoiksikaan omia ajatuksiaan.
ettet kohta vain istu tai makoile ja itke. hullu et ole vaikka sinne menetkin. monet ajattelevat niin. tuli tuossa mieleen ku kirjoitit että oletko tulossa hulluksi. silloin et ole hullu jos itse mietit sellaista. siis hankala selittää, mutta oikea hullu ei tiedä olevansa hullu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ymmärrän itse ettei pään sisäinen " ajatusmaailma" ole ihan kunnossa... mutta myöntää se itselleen on hieman vaikeampaa. Ja jotenkin tuntuu niin " selkeiltä" nämä pelot että tuntuu mahdottomalta että voisin päästä niistä eroon. Tottunut kai jo elämään näiden ajatusten ja tunteiden kanssa ja joskus jos pieni " huoleton hetki" käy omassa olotilassa niin tulee sellainen olo että voiko elämä olla näinkin ihanan tuntuista. Itkettää ajatuskin että voisin olla onnellinen... ja miksen voisi kun minulla on ihanat lapset ja aviomies, ollaan terveitä koko porukka, vanhempiin ja omiin sisaruksiin hyvät välit, maailman paras ystävä... silti sitä vaan pelkää koko ajan kaikkea eikä anna itselleen mahdollisuutta olla onnellinen. Hämmentää tämä kaikki...
Ap
Kuinka kauan pitää lääkkeitä syödä? Voiko niihin helposti jäädä riippuvaiseksi?
Alue: Aihe vapaa
sen mitä jaksoin käsittää tähän aikaan yöstä, niin hae sisko rakas apua
puhu neuvolassa tai lääkärissä tai missä vaan
netistä löytyy kans apuja http:// www. apua. info
voimia ja halaus