Lapset ulos?
Äh, en saa lapsiani millään pihalle. Siellä on kuulemma kylmä, 4-vuotias valittaa jo etukäteen. Meillä ei ole luntakaan. Ja metsässä ei jaksa kävellä.
Leikkipuistosas ei voi laskea mäkeä kun on kylmä liukumäki ja jäätä joka paikassa ja hiekkakin on jäässä. Eikä äiti voi lähteä edes lenkille, kun 4-vuotias ei jaksa kävellä eikä kököttää pomppivalla seisomalaudalla jäisellä tylsällä tiellä, pienempi vielä istuisikin rattaissa. Autolla kyllä lähtisivät vaikka hampurilaiselle, mutta ei sekään taida maistua kun just vetivät välipalaa omin luvin muropaketista. Ei tänään tuttuja, ei kyläpaikkoja, ei miestä ei mummolaa ei kavereita eikä sukulaisia tulossa kylään, ei mitään. Väsyttää, ja aurinko paistaa että lenkille tekis oma mieli, mut rasittaa kun ei nuo lapset halua lähteä pihalle eikä niitä pysty pakottamaankaan. Millä ne motivoisi?
Yleensä ollaan käyty sunnuntaisin jossain kylässä tai syömässä tai uimassa tai leikkipaikoissa mut enhän minä yksin nyt kykene kahta villikkoa vahtimaan missään muualla kuin jossain leikkipuistossa.
Kommentit (8)
Oulussa +1 ja lunta puoli metriä. Ei tuule ja aivan ihana ulkoiluilma. Mennään kohta rakentamaan pihaan lumilinna ja lumiukko ja muuta kivaa. Lunta on omassa pihassa aivan älyttömät kinokset, joten siitä saa rakennettua vaikka ja mitä:)
keksi jotain kivaa, meillä leikitty joskus aarteenetsintää kun ei ole ulkoilu muuten maistunut. olen siis ottanu himasta jonku lelun tms salaa mukaan ja piilottanut lapsilta. sitten ovat etsineet sitä ja lenkkeilyä on tullu ihan huomaamatta.
toinen millä meillä 4-vuotiaan on saanut lenkille, on ollu se että hän saa päättää mihinpäin millonkakin käännytään. joka risteyksessä kysyn mihin suuntaan mennään.
Yöllä oli KAAMEE lumimyrsky ja lunta saa kolata syrämen kyllyyrestä! :)
Aurinko paistaa, linnut laulaa. Mikä vois olla upeempi ilma?
Pihalle vaan vaikka vastalauseita lentelee! Kyllä se iloksi muuttuu -ja opeta se 4- vuotias käveleen!! Meijän 2- vuotiaskin on reippaampi..
Ongelma on että äitikään ei tänään jaksaisi mitään pihalla lasten kanssa.
4-vuotias normaalisti kävelee ja juoksee vaikka 5 km ihan kevyesti mut tänään ei jaksaisi, kiukuttelee kaikesta. Ihan oikeasti nauttisin jos olisi lunta paljon ja olisi varmasti tekemistä. Luistinratakin on sulanut hiekkaiseksi, et sinnekään ei voi mennä..
Mut nyt ne menee ulos, ja edes kävellään korttelin ympäri ja toivotaan et keksitään jotain, jo puolipukeissa tuossa riehuvat.
Meillä Lahdessa ihan kuhea myrsky. Lunta on satanut koko aamun vaakatasossa, ollut pimeää ja synkkää. Nyt vähän kirkastunut, mutta tuuli on aivan kauhea.
Olen odotellut koko aamupäivän, että päästäis mäkeä laskemaan. lapset ei vain ole yhtä innokkaita kuin äiti. Yhden sain sentään jo pihalle.
Ei olla hiihdetty kertaakaan, luisteltu vaan tekojääradalla :(
Ihan kauhee myrsky ja lumisade. Koirakin kävi ihan pikapissillä ja tahtoi heti sisälle.
Kai siellä lähistöllä nyt jokin mielenkiintoinen paikka on?
Tampereella tosiaan on aivan täydellinen talvisää...