Miksi ET tee osa-aikatyötä? Mielipiteitä ja kommentteja, kiitos.
Kommentit (9)
Aloitin uudessa työssä viime kesänä ja voisin lain mukaan olla osa-aikainen, kun lapsi on vasta 3-vuotias. Haluaisinkin, koska palkka on sen verran hyvä entiseen verrattuna, että pienemmälläkin pärjäisi. Elämänlaatu todellakin parantuisi ja luultavasti säästyisi rahaakin ihan sen takia, että kiireessä joutuu aina ostamaan kaikkea kallista, eineksiä, syömään ulkona jne.
Mutta en vaan kehtaa edes kysäistä. On sellainen olo kuin yrittäisin olla pinnari, vaikka enhän ole vaatimassa täydellä palkalla osatyötä!
sen jälkeen, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Ja saan vähemmän palkkaa. Kokeilin aikani, ja totesin, ettei osa-aikatyö tässä hommassa onnistu.
lyhyemmässä ajassa huonommalla palkalla. Ratkaisuna tilanteeseen olen nyt kokonaan töistä poissa, vuorotteluvapaalla.
johtuu työnantajasta, sillä teen puolikkaan viransijaisuutta. Viimeaikoina olen huomannut, että tämä ärsyttää suuresti yhtä työkaveriani. En saisi hänestä edes toivoa kesälomaa kesäkuukausille, koska mulla on niin paljon aikaa muutenkin. Toki mulle kuuluu se 4 vkoa kesällä. Kesällä haluan myös siksi pitää lomaa, koska aina tulee sairauslomia yms. joita mun toivotaan tekevän ylimääräisinä. On sitten kiva, kun olet jo sopinut perheen yhteistä menoa vapaapäivällesi ja se pitäisi perua. Tosi syyllistävää... No tiedän, mikä elämässä on tärkeintä ja lapset ovat vain hetken lapsia...:)
Työpaikkaa ei ole tällä hetkellä, eikä osa-aikaisia työpaikkoja (toimistotyötä) juurikaan ole tarjolla.
Kokopäivätöihin en rupeaisi.
tein 6 tunnin päivää aluksi kun lapset meni hoitoon, mutta koska minulla on pitempi työmatka kuin miehellä enkä aja autoa, en ehtinyt lasten kanssa kotiin paljon aikaisemmin kuin nyt, kun mies hakee heidät. Töissä harmitti lyhyt ruokatauko ja kahvitaukojen pois jääminen, sosiaalinen elämä kärsi. Jos taas olisin pitänyt normaalit tauot, työaika olisi venynyt yli sen 6 tuntia, eikä olisi ollut merkittävää eroa kokoaikaiseen.
Kesällä ajattelin kokeilla 4 päivän työviikkoa, niin ekaluokkalaisen hoito loman aikana helpottuu.
Olen kotona muutenkin jo klo 15-16.
Lapsen ollessa pienempi olin osittaisella hoitovapaalla, mutta sillä oli aika mitätön merkitys arkeen. Lapsi olisi pitänyt hakea kesken päiväunien pois hoidosta jos hoitoaikaa olisi halunnut lyhentää. Lisäksi samat työt piti tehdä lyhyemmässä ajassa, mikä ei todellakaan parantanut elämänlaatua vaan aiheutti kauhean stressin.
Huonot ovat osa-aikaisuuden mahdollisuudet Suomessa, monesti on kannattavampaa jäädä kotiin. Siinä olisi kehitettävää.
No höpöhöpö. Saisit silloin soviteltua päivärahaa, johon lisätään puolet työtulostasi eli enemmän tienaisit.
Esimerkiksi näin:
Ansiosidonnainen tällä hetkellä 1000 e / kk.
Palkka 1000 e / kk
Palkasta puolet vähennetään ansiosidonnaisesta eli 1500 olisi tulosi. Työn tekeminen kannattaa aina.
Elämänlaadun parantuminen korvaa ruhtinaallisesti menetetyn palkan.