Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen jotta saan mieheni ' takaisin' ?
22.11.2007 |
Enpä olisi uskonut että tänne asiasta avaudun, mutta menköön nyt..
meillä on ollut aika rankka elämänvaihe, tai oikeastaan todella rankka. Lisäksi meillä on kolme pientä lasta, jotka kyllä antavat ainakin minulle paljon ja heidän avullaan olen jaksanut läpi vaikeiden aikojen, joille ei ole loppuakaan vielä näkyvissä. Suhde mieheen kuitenkin huolestuttaa, koen että olen (ja lapset ovat!) jotenkin menettänyt hänet henkisesti (ja fyysisesti). Hän on jatkuvasti kireä, tiuskii ja suhtautuu negatiivisesti esim. lasten mielstäni arkipäivään kuuluvaan kiukkuun ja nahinaan. Pinnaa ei ole (ei minullakaan kyllä ole, mutta minulla tämä on synnyinominaisuus) enää lainkaan ja tunnume olevan velvollisuuksia, jotka pitää ' hoitaa' . Uskon että mieheni haaveilee omasta ajsta ilman perhettä, eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa, mutta tämä on jotenkin korostunutta.
Sitten on seksi. Tai siis ei ole! Ei sitä meillä ikinä kovin runsaasti ole ollut, mikä toisinaan on minua vähän harmittanutkin, mutta kun se on ollut laadultaan hyvää, olen ollut tyytyväinen. Mutta nyt aiempi 2/kk tahti on vaihtunut 2x/puoli vuotta tahdiksi. Asian tekee huolestuttavammaksi se, että tiedän mieheni haluavan (mm. öisin unissaan saattaa ' käydä käsiksi' ym. mutta hän ei vaan tunnu haluavan minua.
Mies syyttää kaikesta väsymystä ja tiedän että hän on toddella väsynyt. Kuopusemme on reilun vuoden, minä hoidin häntä öisin silloin kun hän söi vielä rintaa (3-4x/yö), ja olin todella väsynyt 10kk jälkeen. Kun jätin imetyken, mieheni halusi hoitaa öitä suurimmaksi osaksi, ja niin hän myös tekee. Herätyksiä kolmen lapsen kanssa tulee ehkä n. 3/yö, minä hoidan öitä aina silloin tällöin kun huomaan miehen väsyvän liikaa. Mutta hän siis itse haluaa jatkaa, kai tässä on jotain miehistä näyttämisen halua tai jotain. Mutta siitä huolimatt siis mies syyttä väsymystään kaikista ongelmista.
Pitkä selostus, lyhyt kysymys: mitä pitäisi tehdä? Onko miehellä toinen nainen (tämäkin jo tulee mieleen!)??
Tukiverkkoja meillä ei oikein ole, joten lapsia emme juuri saa hoitoon paria tuntia pidemmäksi ajaksi.
Kommentit (4)
Olin jo nukahtanut kun vastasit..
Keskustelua meillä ei enää nykyisin juuri harrasteta, mitä nyt arkiset ajatuksenvaihdot. Meillä on oikeasti koko ajn hirmuinen kiire, siis ihan oikeasti. Elämäntilanteemme on todella hankala, meillä on ylimääräisiä huolia, joiden takia päivästä lähes kaikki liikenevä aika menee kaikenlaiseen asioiden järjestelyyn. Ja lasten kanssa touhuamiseen. Kotiakaan ei aina ehditä hoitaa, mikä nyt tietysti on toissijaista, mutta pitäisi mielen parempana jos edes koti olisi siisti ja kunnossa. Tuntuu ettei oikeasti ehdi keskustella, iltaisin mies tekee töitä ja itse teen rästiin jääneitä juttuja.
2 ei varmaan enää ole paikalla, onko muita joilla olisi jotain ajatuksia?
Kynttiläillallisa voisi kokeilla, itsenäisyyspäivänä voisi olla mahdollisuus, tai siis illalla kun lapset nukkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli kolme vuotta tosi rankkaa. Esikoinen oli aika sairas, odotin toista, oli rahahuolia, oman äidin vakava sairastuminen jne.
Olimme aivan uupuneita. Emme edes riidelleet, olimme aivan liian väsyneitä siihenkin. Mutta yhteys katosi ja se tuntui kurjalta. Olimme kuin kaksi robottia, jotka vain yrittivät selvitytyä päivästä. Tällöin sain eräältä ystävältäni kullanarvoisen neuvon. Hän sanoi, että jos vain jotenkin jaksan, yrittäisin valaa uskoa. Kertoa miehelle, kuinka uskon, että selviämme tästä. Näin sitten tein. Kerroin, kuinka toivottomalta kaikki nyt tuntuu mutta ihan varmasti selviämme siitä. Jos miettii, että olemme yhdessä 50 vuotta, niin muutama vuosi, jopa viisi vuotta on vain pieni osa tästä ajasta. Jos isovanhempmme ovat aikanaan kestäneet viisi vuotta sotaa ja tämän jälkeen pula-ajat, kyllä mekin selviämme tästä.
Pyysin, että puhaltaisimme yhteen hiileen. Tsempattaisiin toinen toisiamme vaikka olimme molemmat ihan piipussa. Lähetin miehelleni monta kertaa tsemppiviestejä töihin ja myöhemmin hän kertoi, että mm. nämä auttoivat häntä jaksamaan. Joskus olimme niin väsyneitä, että vitsailimme vain elämällämme. Nauroimme, kunnes melkein itketti.
Mielestäni avain tähän juttuun oli se, että toinen meistä aloitti hirveän tsempin ja luottamusen osoittamisen. Näin meistä tuli tiimi, joka ei tulevaisuudessakaan ihan hevin hajoa :)
Voimia
Hyvä, että miehesi sanoo edes yhden syyn käytökselleen, suostuu jotenkin keskustelemaan asiasta. Onkohan miehellä toivetta, miten väsymys voisi helpottaa (tässä tilanteessa toteuttamisen rajoissa olevaa)? Mietin, voisiko hän vähentää työntekoa.
Jotenkin minusta tuntuu, ettei ole toista naista - arvaukseni, yksinkertaisesti ei ehkä hyvin väsyneenä jaksaisi sellaistakaan. Lisäaikaa nukkumiseen ja muuhun " omaan" elämään, kunpa sitä saisi jostain! Pystyykö asuinpaikkakunnaltanne saamaan esim. lastenhoitoapua, kodinhoitajaa?
Eipä minusta juuri ole apua.. Keskustelu, se tulee mieleen, omankin miehen kanssa yritän keskusteluyhteyttä löytää enemmän, ennen yhteys oli parempi - väsymys on meilläkin syy etääntymiseen.
Miten olisi jonain hyvänä hetkenä (jos sellaisia on) perinteinen ruoalla hemmottelu ja jokin romanttinen juttu, josta tiedät hänen pitävän.. Menee ehkä vaikeaksi, sinullakaan tuskin on aikaa ja voimia kauheasti mitään järjestellä. Voimia teille!