Päivi
Päivi
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Päivi on suomalaisen naisen etunimi, jonka nimipäivää vietetään 16. kesäkuuta. Päivi-nimen esimuoto on suomen kielen päivä-sana. Nimi hyväksyttiin etunimenä almanakkaan vuonna 1950 Salama-nimen tilalle (Päivikki oli päässyt nimipäiväluetteloon jo vuonna 1929, jolloin nimipäivä oli 30. kesäkuuta). Ortodoksinen kalenteri ei Päiviä tunne. Väestörekisterikeskuksen mukaan Päivi-nimen saaneita on Suomessa tähän mennessä kaikkiaan 36 133. Määrä on samaa suuruusluokkaa kuin Kokkolan kaupungin nykyinen asukasluku.
Ensimmäinen Päivi kastettiin vuonna 1901 ¿ suosituin tämä nimi oli puolestaan vuonna 1958, jolloin Päivejä syntyi 2 133, siis miltei kuusi päivässä ympäri vuoden. Vuonna 1969 Päivi oli suosituin nimi alle 10-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa ja aivan kärkijoukossa vielä seuraavallakin vuosikymmenellä. Vuonna 1983 Päivejä syntyi enää vain reilut yksi kutakin päivää kohden. Vuonna 2006 Päiviksi on nimetty yhteensä viisi tyttöä.
fi. wikipedia. org/wiki/P%C3%A4ivi