Uskaltaako joku tunnustaa jättäneensä toisen lapsen tekemättä

taloudellisista syistä?



Suomennettuna mukavuudenhalusta. Meillä on pian 5 v täyttävä tytär, velkoja on mutta tulemme toimeen kohtuullisesti n. 3700 e/kk tuloilla. Jokaista senttiä ei tarvitse laskea. Teen 6-tuntista työpäivää, jotta lapsen hoitopäivä ei venyisi turhan pitkäksi. Meillä on kaksi autoa (asumme sellaisessa paikassa että kaksi tarvitaan) ja kaksi koiraa. Emme elä leveästi, mutta mitään ei varsinaisesti puutu. Oma talo on. Kummallakin ok työpaikka. Toisesta lapsesta on puhuttu, välillä ajatus vauvasta houkuttaa, toisaalta taas mies laskee, miten paljon enemmän meillä on velkaa nyt kuin ekan saatuamme. Miten paljon tulot pienenis ja menot kasvaisi... Yksinkertaisesti sanottuna meillä ei olisi enää varaa näin mukavaan elämään. Onko muita jotka päätyneet tällaiseen tulokseen?